Täältä tullaan, mehujääkesä!

Piipahdimme asioilla keväisessä Lahdessa. Aurinkoinen keli oli juuri sopiva hetki ulkoiluttaa uusia kenkiäni!
Kuvat on otettu Ankkurin Rantapuistossa, joka näytti oikein mukavalta paikalta viettää lämpimiä päiviä. Tältä uimarannalta löytyi ainakin ulkoapäin siisti pukeutumistila ja sen yhteydessä myös wc. Harvinaista luksusta, toivottavasti ne pidetään kunnossa myös eikä tarvitse väistellä neuloja.








toppi EMP bombertakki H&M farkut Bershka kengät Converse aurinkolasit Instrumentarium peruukki eBay

kuvat minusta otti Tomi 
Kuoleman varjelukset -toppi on tilattu yhdestä suosikkikaupoistani eli EMP:ltä. Kuulun juuri niihin taikamaailmaan hurahtaneisiin ihmisiin, jotka toivovat hautaan saakka että kyllä se pöllö vielä ilmestyy kirjeen kera. Harry Potter oli suuressa roolissa aikalailla koko lapsuuteni ja nuoruuteni, sillä ensimmäinen kirja, Harry Potter ja viisasten kivi, löysi tiensä kirjahyllyymme samoihin aikoihin kun aloitin koulun. Ensin äiti luki sitä minulle, vaikka olin oppinut lukemaan itsekin jo ajat sitten. Ennen nukkumaanmenoa ja pitkillä automatkoilla oli jännittävä kuunnella mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhdellä automatkalla turhauduin tosin lopullisesti mielestäni liian hitaaseen tahtiin. Huoltoasemapysähdyksellä tarinankerronta lakkasi jälleen kerran, ja tuohtuneena nappasin kirjan kauniiseen käteeni ja ilmoitin että minä luen itse tästä lähtien.

Nämä farkut ostin Krakovasta Bershkasta syksyllä 2019 ja ne ovat olleet siitä lähtien kovassa käytössä aina kun kelit antavat periksi. Nämäkin yksilöt olen repinyt omatoimisesti.

Vaaleanpunainen bombertakki on verkkokaupan alelöytö H&M:ltä vuosien takaa. Se on ihana vaahtokarkki! Juuri sopiva päiviin, kun on liian kuuma hupparille ja nahkarotsille, mutta liian kylmä ilman pitkähihaista. Keväinen kaikin puolin!
Converset ovat olleet kovassa käytössä lukiosta asti. Nämä ovat tosiaan uusimmat löytöni, jotka avasin innoissani Zalandon paketista. Haaveilin näistä ombre-Consseista jo vuosi sitten, mutta ne ovat aina olleet minun koossani loppu. Olin jo luopunut toivosta, ja koitin metsästää kenkiä myös muualta päin maailmaa, mutta tuloksetta. Sopivasti ostolakkoni jälkeen niitä tuli taas myyntiin ja vihdoinkin sain nämä ihanat mehujääkengät kokoelmaani!
Miltä kevät näyttää siellä?

Saatat pitää myös näistä

Kommentit

  1. Itse asiassa täällä Kaunasissa on ollut tämän viikon ihanan kesäistä, päälle +20C. T-paitasillaan olisi hyvin pärjännyt. Luonto herää mukavasti eloon, kaikki vihertyy nopeasti.

    Nuo Conversit ovat tosiaan ihanat. Itsekin tykkään vähän erikoisemmista kengistä. Onneksi sait ne omassa koossasi. Mulla on kanssa samanlainen ongelma, että omassa koossani kaikki kivat kengät ovat aina loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no siellä on jo kesä! Eikö olekin, oli kyllä loistava tuuri että juuri se oma koko tuli taas myyntiin :)

      Poista
  2. Onpa ihanat kengät joita kyllä kannatti odottaa! Ja takki on kans kiva :) täällä on aika kylmää, mulla on kyllä ns.kevyt toppatakki vielä ja college alla ulkoilussa. Saahan sen auki jos kuuma tulee mutta herkästi nenä vuotaa aamulla jos kulkee takki auki. Odotan kyllä kovasti keväisempiä ilmoja :) revityt farkut olis tosi kivat ja tälle kesälle varmaan korkkaan leopardi-Vansit kaapista ;)

    Mulle Harry Potter ja Taru sormusten herrasta on tuntemattomia. En ole katsonut tai lukenut. Mä en ole kiinnostunut genrestä. Twilightit kyllä kiinnosti ja tykkäsin kovasti, en tiedä mitä nyt tykkäisin jos katsoisin. Taitaahan ne olla Netflixissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannatti odottaa, vaikka meinasi turhauttaa :D täälläki vaihtelee vähän onko hupparikeli tai pitääkö vielä pistää takki päälle.. ei osaa keli oikein päättää miten olisi.

      Twilightista tykkään minäkin! Oon miettinyt että joku päivä pitää ottaa maratoonina kaikki elokuvat :)

      Poista
  3. aivan ihanat noi kengät!! ja muutenkin ihailin noita kuvia, niin lämmintä ja keväistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö <3 oli niin ihana keli, nyt taas tympäisee kun satelee vettä :D

      Poista
  4. Aivan ihanat kengät, vitsi miten upeat värit näissä siun ottamissa kuvissa! <3 Todella hienot :) Meillä on vielä piha mutavelliä ja lunta on vielä jonkin verran. Ei kuitenkaan paljoa enää, kun on ollut lämpimiä päiviä. Vähän joutuu säätämään mitä sitä laittaa päälle, mut huppari ja farkkutakki ovat olleet ihan jees. Toisinaan nekin liikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan haltioissani näistä ja kauhulla odotan jos tännekin vielä nakkaa lunta ---> kurakelit takaisin :D jep, joka päivä saa arvioida mutulla että onko takki- vai hupparikeli vai onko turhaa raahata niitäkään. Kevään riemuja!

      Poista
  5. Hei sait nuo toivomasi kengät! On ne upeat!

    Pääsiäinen olisi lämpimämpikin voinut olla täälläpäin.. Tänään olin ajatellut pukeutua kaupungille keväisesti ja ottaa ehkä kuviakin, mutta mieli jännästi muuttui kun satoi kaatamalla. Missä aurinkoinen kevät!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, olen valmis kesään nyt! Äh, täälläkin on useampana päivänä satanut, ja sitten on taas harmaata ja koleaa..

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡