Kuukausi vaihtui eli oli taas uuden kuvahaasteen aika! Toukokuun aiheena on "kaatunut/vinossa". Tutustu Kristiinan postaukseen täällä ja tsekkaa myös muiden osallistujien kuvat, ne listataan aina alkuperäisen postauksen loppuun!
Koitin pähkäillä löytyiskö minulta arkistoistani jo valmiiksi jotain otosta, mutta ennen kuin ehdin koluamaan ne läpikotaisin, tämä puu tuli vastaan:
Tämä mielenkiintoisesti vinoon kasvanut ja samaan aikaan kaatumaisillaan olevalta näyttävä puu tuli vastaan Ankkapurhan alueella. Kerroin tässä postauksessa, kun osallistuin Kouvola-päivänä järjestetylle ilmaiselle bussikiertoajelulle.
Tämä mielenkiintoisesti vinoon kasvanut ja samaan aikaan kaatumaisillaan olevalta näyttävä puu tuli vastaan Ankkapurhan alueella. Kerroin tässä postauksessa, kun osallistuin Kouvola-päivänä järjestetylle ilmaiselle bussikiertoajelulle.
Puu vaikuttaa muodosta päätellen kasvaneen vinossa jo ihan hyvän tovin, mutta sillä alkaa olla painoa varmaan niin paljon ettei enää pysykään pystyssä. Jää siis nähtäväksi kaatuuko se omia aikojaan vai kutsutaanko metsuri paikalle ennen kuin vaaratilanteita pääsee syntymään.
Tässä haasteessa on aina niin mainiot aiheet! Ja haasteen vaatima vinous löytyi hienosta kohteesta. Mitähän sitä itse tulisi keksineeksi tähän kuvaksi? 🤔
VastaaPoistaJoka kuussa on ollut hauska aihe, ja aina innolla odotan mitähän Kristiina on seuraavaksi keksinyt haasteeseen osallistuvien pään menoksi!
PoistaHieno puu, harmi jos kaatuu tai joudutaan kaatamaan.
VastaaPoistaSamaa mieltä, vaikka tietenkin turvallisuus edellä pitää mennä..!
PoistaKaatunut/vinossa aiheesta tulee kyllä puu ensimmäisenä mieleen ;)
VastaaPoistaJep! :D
PoistaOnkohan tämä koivu lähtenyt kasvamaan emokoivun vesasta? Katsoin kuvaa, onko siinä vieressä lahoava kanto?
VastaaPoistaJoka tapauksessa komea koivu on kasvanut ja sait mainion haastekuvan siitä.
Voi aivan hyvin ollakin! Jokin hajonnut kanto tuossa näkyi. Melkoinen juurakko täytyy silloin olla maan alla, kun vielä on tuolla tavalla maa kohollaankin :)
PoistaAika kallellaan on koivu parka mutta hyvän kuvahaastekuvan sait.
VastaaPoistaToivottavasti se voi kaikesta vinoudestaan huolimatta hyvin vielä pitkään :)
PoistaHauskoja tälläset haasteet! :) Mä haluan tehdä kanssa joskus jonkun halloween tai jouluteemasen ja tägään sut siihen mukaan ;)
VastaaPoistaOon ihan innoissani aika kuukauden uudesta haasteesta :D todellakin osallistun jos teet jonkun haasteen! <3
PoistaKomean koivun olet kuvannut,.
VastaaPoistaEikö olekin :) toivottavasti ei aivan heti kaadu
Poista