Vuoden kohokohta eli Euroviisut on taputeltu tältä erää, ja olihan se taas elämys. Suuria tunteita ja voimakasta sanomaa, huumoria ja kannanottoa. Vaikka voitto ei napsahtanut Suomeen tänäkään vuonna, on aina ihana vain nauttia musiikista.
kollaasin kuvat on kerätty näistä osoitteista:
Tässä on siis mielipiteeni jokaikisestä esityksestä mitä vuoden suurin musiikkitapahtuma tarjoili finaalissaan tällä kertaa. Semifinaaleissa pudonneet esitykset jäävät minulta aina näkemättä, koska katson ainoastaan finaalin.
Arvosanat olen antanut asteikolla 1-5.
1. Norja: Kyle Alessandro – Lighter
Sen vähän mitä olen Justin Bieberiä radiosta ohimennen kuullut, niputan tämän samaan kategoriaan. Ei ollut minun mieleeni ollenkaan, tämä kappale on tehty jo niin moneen kertaan. 1/5
2. Luxemburg: Laura Thorn – La Poupée Monte Le Son
Hassutteleva seikkailu nukketalossa. Vaikka kieltä en osaa, tämä jää soimaan päähän. Mainio koreografia taustatanssijoilla. Laulajan asunvaihto ja popdiiva-osuus olisi vaan kaivannut vielä vähän enemmän potkua. 3½/5
3. Viro: Tommy Cash – Espresso Macchiato
Ei tältä kappaleelta vain ole voinut välttyä. Koko kevään pahin korvamato, joka on vaihtanut sujuvasti läpsystä Bara bada bastun kanssa. Jää huumorikappaleiden suosikkien listalleni. 3½/5
4. Israel: Yuval Raphael – New Day Will Rise
Viisupäivänä hämmästyin, kun Youtube-mainoksessa tämä kappale lävähti ruudulle. Artistillehan ei ole välttämättä annettu vaihtoehtoa jättää tätä mainoskampanjaa välistä, mutta kun kyseessä on nimenomaan Israel joka on herättänyt niin paljon vastustusta muutenkin, tämä äänten suoranainen kerjääminen näytti aika irvokkaalta.
Ainiin, minun piti arvioida täällä kappaleita eikä ottaa osaa poliittiseen keskusteluun. Ihan mukiinmenevä kappale, kauniisti laulettu ja herkkä. Ballaadit vaan tuppaavat muistuttamaan toisiaan näissä kisoissa, eikä tämäkään jää mieleen. 2/5
5. Liettua: Katarsis – Tavo Akys
Pisteiden laskussa Liettuan loossissa nähtiin tappionsa hyväksynyttä porukkaa, ja nyt esitystä uudestaan katsoessa samaa energian puutetta voi havaita jo lavalla. Ei missään tapauksessa huono kappale, mutta ei vaan saanut jotenkin lavaa haltuun. 2/5
6. Espanja: Melody - Esa Diva
Tämä diiva on todellakin Shakiran ja J'Lo:n sukua! Tulinen ja mausteinen. Vaikka tuskin ikinä enää kuuntelen koko kappaletta tämän postauksen tekemisen jälkeen, muistan kyllä tämän kun pitää etsiä Euroviisu-arkistoista espanjalainen esitys. 2½/5
7. Ukraina: Ziferblat – Bird of Pray
Ehdottomasti illan tylsin esitys. Vaikutti hätäisesti kyhätyltä ja siltä että kaikilla esiintyjillä ei olisi ollut paloa olla edes koko lavalla. 1/5
8. Britannia: Remember Monday - What The Hell Just Happened?
Tehotytöillä ei vaan ollut oikein niitä tehoja täyttämään lavaa. Yhdentekevä kappale, mutta kun muistelee mitä saarivaltio on ennenkin lähettänyt kisoihin, tulee väkisinkin mielikuva että eivät he edes halua voittaa. Ainoa piste tulee kivoista asuista. 1/5
9. Itävalta: JJ – Wasted Love
Tämän vuoden voittajaksi kipusi Itävallan JJ. Upeaa laulua, noin korkealle ei moni pääse näin kauniisti. Pidin laulua loistavana ja esitystä ihan hyvänä, kunnes se räjähdyksen hetki tuli. Kylmät väreet! 4/5
10. Islanti: VÆB – Róa
Jos Tomi ei olisi maininnut Portion Boysin Pumppaa -kappaletta, olisin varmaan miettinyt koko loppuillan missä olen kuullut tämän aiemmin. Tämä liiallinen samanlaisuus pilasi minulta koko kappaleen, vaikka oli ilo kuunnella aivan omalle korvalle vierasta kieltä. Laulajilla ja tanssijoilla oli ihanan iloinen meininki, ja olisin suonut heille korkeampaa sijoitusta. 2/5
11. Latvia: Tautumeitas – Bur Man Laimi
Yksi erikoisimmista tänä vuonna, jäi todellakin mieleen. Upeat asut, toimiva esitys. Hypnoottinen kappale, voisin kuunnella jossain kasvitieteellisessä puutarhassa palmujen alla ja matkustaa mielessä ties mihin. 2½/5
12. Alankomaat: Claude – C'est La Vie
C'est la vie -lausahduksen hokeminen kertosäkeessä on yhtä mielenkiintoista ja uutta kuin livelovelaugh-sisustusesineet. Löytää kyllä yleisönsä, mutta jätti minut ainakin kylmäksi. Selkeästi teennäinen "itkunpurskahdus" kappaleen lopuksi vei toisen jo lupaamastani pisteistä. 1/5
13. Suomi: Erika Vikman – Ich komme
Vuoden alussa kävin tässä postauksessa läpi UMK-kilpailun kappaleet, ja kirjoitin Erikan kohdalla että "Finaaliin mentäisiin komeasti trumpetit soiden yhtenä ennakkosuosikkina mutta sijoitus jäisi lopulta heikoksi, koska raadit pettäisivät Suomen taas." Ja kuinkas kävikään. Erika täytti koko lavan aivan yksin, kun useilla muilla numeroilla oli vaikeuksia suoriutua tehtävästä täydellä sallitulla kapasiteetilla. Olisin suonut hänelle viiden parhaan joukkoon pääsyn. Tietenkin 6/5!
14. Italia: Lucio Corsi: Volevo Essere Un Duro
Italian esityksessä oli jotain sympaattisen nostalgista, ja kappale oli ihana aikamatka vuosikymmenten taakse. Bob Dylan, The Beatles, David Bowie.. suurista mestareista ovat nämä kaverukset inspiroituneet. Juuri sellainen kappale, jota voisin kuunnella kesäillassa auton ikkuna auki muuttotappiokylien ja peltomaisemien vilistessä. 3½/5
15. Puola: Justyna Steczkowska – Gaja
Puolan kieli on uusin aluevaltaukseni, ja mielelläni kuuntelen sitä. Räväyttävän energinen, olisi The Witcher-peleihin aivan täydellinen bossfight-kappale! Viulu kun kaivettiin esille niin menin enemmän pyörryksiin, ja sitten kun lohikäärmekin alkoi lentämään ja laulaja nostettiin yläilmoihin, olin lattialla. Upea, upea, upea. 5/5
16. Saksa: Abor & Tynna - Baller
Tykkäsin ihan tosissaan, jää Euroviisu-suosikkieni joukkoon! Juuri sellainen kappale, jota voisin ajomatkalla huudattaa autoni särisevistä kaiuttimista. Ja pyytää pikkuveljeä laittamaan tämän omassaan soimaan, hänellä kun on ne peräkontti-jytävehkeet. Saksan kielellä laulaminen oli myös wunderbar! 5/5
17. Kreikka: Klavdia – Asteromáta
Kova putki päällä, tällekin lähtee täydet pisteet. Kreikka on aina yksi odotetuimmista, ja oli ihanaa saada kuunnella laulua kauniilla kreikan kielellä. Vahva ääni, upea laulaja, minäkin haluan taas pitkästä aikaa suuret pokat. 5/5
18. Armenia: PARG – Survivor
Odotukseni olivat korkealla tämän biisin suhteen, kun juontaja kertoi että sen takana on sama nimi joka on ollut tekemässä Loreenin molempia voittajakappaleita. Olisikohan käynyt niin että kaikki ne Ruotsilta ylijääneet, turhan geneeriseksi todetut silput olisi vain liimattu ja teipattu yhteen? Ironisesti kappale tuntui menneisyyteen jämähtäneeltä ja juoksevan vaan paikallaan. 1/5
19. Sveitsi: Zoë Më - Voyage
Kaunista laulua, ei mitään pahaa sanottavaa. Erikoinen esitys noin suurelle lavalle. Euroviisuista on muodostunut valtava spektaakkeli viimeisten vuosikymmenien aikana, joten tällaisella vähäeleisellä esityksellä unohtuu nopeasti ellei laulanta kannattele alusta loppuun. 2/5
20. Malta: Miriana Conte – Serving
Kuulin tämänkin kappaleen hyvissä ajoissa ennakkoon, ja EBU:lta oli pikkumaista vaatia poistamaan kappaleesta kant-sana pois. Rikokset ihmisyyttä vastaan ovat ookoo mutta laulava nainen pieneltä Välimeren saarelta on vaarallinen koko maailman tasapainolle. Ainiin, ne politiikkapulinat pois. Ihanan överi lavastus ja asut - näytä niille, kuningatar! Löytää tiensä car-a-oke-soittolistoilleni ehdottomasti. 5/5
21. Portugali: NAPA – Deslocado
Tästäkin kappaleesta aistin kivoja Beatles-viboja, mutta sitä omaa juttua ei vaan oikein löytynyt. 2/5
22. Tanska: Sissal – Hallucination
Vähän tylsä, ei jäänyt mieleen kappale eikä esitys. Tanska on ennenkin vienyt voiton aivan tavallisella radiopopilla - Only Teardrops vuonna 2013 - joten samaa temppua lähdettiin ilmeisesti kokeilemaan uudestaan. 2/5
23. Ruotsi: KAJ – Bara Bada Bastu
Suomi ei ole ollut näin kahtia jakautunut sitten sisällissodan. Jopa tasavallan presidenttiämme tingattiin valitsemaan puolensa. Saunakulttuurillemme kunniaa tekevän esityksen aikana alkoi jopa harmittamaan kun KAJ ei ole meidän edustajamme, vaikka en kyllä toisaalta luopuisi Erikasta. Ihanan iloinen trio, jota mieluusti lähtisi katsomaan livenä. 4/5
24. Ranska: Louane - Maman
Vaikka kappaleen taustalla oli traaginen ja koskettava tarina, esityksestä puuttui kaikki tunteet. Idean tasolla tiimalasi ja "hiekan" kaatamisen symboliikka oli loistava, mutta en ymmärrä miten kaikki potentiaali onnistuttiin valuttamaan hukkaan viimeistä murusta myöten. Kaunis kappale, mutta ei vain lähtenyt. 2/5
25. San Marino: Gabry Ponte – Tutta L'Italia
Tuntui täytekappaleelta, jonka unohtaa illan jälkeen. Eniten ilahdutti Fontana di Trevin suihkulähteen ja muiden turistinähtävyyksien vilahtaminen taustalla. Vaikka tämä oli Euroviisuihin täysin turhaan raahattu esitys, se sopisi loistavasti Italialle jonkun maailmanmestaruusjuhlan kappaleeksi. 1/5
26. Albania: Shkodra Elektronike – Zjerm
Voimakas kappale, jonka kirous oli esiintyä viimeisenä. Sanaakaan en ymmärrä, mutta upeaa laulua ja rytmiä. Se viimeinen räjäytys jäi vain puuttumaan. 3/5
Mikä oli sinun suosikkisi tämän vuoden esityksistä?
Oon tässä äippäloman ekana virallisena päivänä kaikkien kotipuuhien lomassa katsonut näin jälkijunassa viisuja, kun en jaksanut varsinaisena iltana jäädä valvomaan. Omia suosikkejani olivat myös Saksa ja yllättäen Tanska. Muut eivät oikein iskeneet, vaikka tokihan voiton olisi voinut suoda myös kotimaallemme tai Ruotsiin. :)
VastaaPoistaUudelleenkuunneltavia korvamato-kappaleita tuntui olevan enemmän kuin aiempina vuosina :) olisi ollut hauska saada voitto pohjoiseen, Virokin olisi ansainnut tunnustusta vuoden tarttuvimmasta biisistä!
PoistaOmasta mielestäni tänä vuonna oli harvinaisen vähän hyviä esityksiä ja kappaleita mukana, mutta musamakuja on erilaisia. Kyllä voitto olisi pitänyt osua KAJn kohdalle, ihan ehdottomasti 😄👌
VastaaPoistaHeille olisin suonut voiton myös! Oli yllättävää miten paljon hajontaa oli pisteissä, ja ennakkohypestä päätellen heille olisi kyllä pitänyt tulla enemmän ääniä 😢
Poista