Taijanomainen joulukalenteri #4 🎁 Askarrellaan joulukortteja (kuusenpalloja vesiväreillä)

Milloin olet viimeksi askarrellut itse joulukortteja? Ideoita on loputtomasti, ja tässä postauksessa esittelen millaisia kortteja Taija-Tiia -tontun työpisteellä tällä kertaa syntyi.


Kortteina käytin käteviä postikortti-lehtiön pohjia, jotka olivat ihan vesivärejä vartenkin. Kaikenlaiset pohjat käyvät kunhan ne kestävät vesiväreillä leikkimistä eli vähintään 200-300mg.

Jotta kortit eivät vetäisi aivan kauheasti ruttuun sillä sekunnilla, kun vesi kohtaa sen pinnan, kannattaa teipata ne jämerästi jollekin taiteilun kestävälle alustalle:
Kuusenpallot voi maalata joko vapaalla kädellä tai käyttää tätä testaamaani ja toimivaksi todettua lifehackia eli juomalasia:
Kaada hieman vettä lautaselle ja tiputtele sekaan haluamiasi vesivärejä. Dippaa vesilasin reunoja lautasella ja paina korttipohjalle. Sitten voi oman maun mukaan "täyttää" palloja värillä tai antaa pelkkien reunojen jäädä.

Kun kortit ovat kuivuneet, lisää väriä ja kivoja yksityiskohtia voi saada vielä lisäämällä glitteriä - helpoiten onnistuu glitterliimalla:
Ostin joskus tällaisen isomman valikoiman kerralla. Helppo levittää kun on tuollainen "nokka"!

Vesivärien ja glitterliiman kuivumisessa meni hyvä tovi, mutta lopputulos oli yllättävän jouluinen:
Ohuella mustalla tussilla piirsin vielä mistelinoksia. Kulta- ja hopeatussini vetelivät viimeisiä, mutta kyllä niistä muutamat jouluntoivotukset vielä taiteiltiin.

Lisävinkki: erivärisiä palloja erikokoisilla laseilla! Esimerkiksi monta pienempää palloa saa taiteiltua shottilasilla.


Oletko sinä askarrellut itse joulukortteja? Aiotko lähettää tänä vuonna joulukortteja?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Tosi kauniita ja helppoja toteutta nämä joulukortit. Tein viimme vuonna kortteja niin paljon että riittävät vielä . Laitan kortteja jonkin verran.

    VastaaPoista
  2. Helppo ja hyvä ohje tehdä vaikka lapsenkin kanssa! :) Mie meinasin tehdä sellaisia joulukortteja, joissa on sivulla kolmesta tuikusta tehtyjä lumiukkoja. Jossain TikTokissa tms törmäsin sellaiseen, tosi söpöjä ovat ja jää vielä tuikut tunnelmaa luomaan. ^^

    VastaaPoista
  3. Tekeepä mieli kokeilla, tulipa nättejä! Olin ajatellut ostaa valmiina, jos ei kerkiä itse tehdä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡