Tämän postauksen pohjana toimii luonnos, jonka otsikko oli 200. postaus. Hupsista, se meni ajat sitten. Aika kuluu nopeasti kun on mukavaa.
Taidan kaivella tämän postauksen uudestaan esille, kun saavutan vaikka tuhannennen postauksen rajapyykin! On hauska lueskella miten asiat ovat mahdollisesti muuttuneet ja miten itse olen kehittynyt.
Miltä blogini tilastot oikein näyttävät?
Kirjoitushetkellä blogiini on löydetty 37'000 kertaa. Blogini on tavoittanut vajaa kahden vuoden aikana satoja vierailijoita ja useita kymmeniä säännöllisiäkin lukijoita, mikäli olen osannut tulkita tilastoja oikein. Päivän kävijäennätykseni ei ole vielä ylittänyt tuhannen maagista rajaa, ja silloinkin kun lähellä on käyty, olen kauhunsekaisena miettinyt milleköhän keskustelupalstalle olen päätynyt hirnuttavaksi.
Sadan luetuimman blogin joukossa olen keikkunut jo hyvän tovin, jos pelkästään blogit.fi -sivustoa tutkitaan. Kommentteja tulee ilahduttavan paljon, on aina mukava vastailla niihin! On ihan mahtavaa, kun täällä käy säännöllisesti niitä tuttuja tyyppejä, jotka ovat vilpittömän onnellisia puolestani kun kerron blogissani asioista jotka kiinnostavat.
Mitä olen siis oppinut ja oivaltanut?
1) Pyrin ottamaan kuvia aina kun näen jotain kuvattavaa.
Enemmän on jälkikäteen kaduttanut, ettei ottanut jotain kuvaa kuin että otti! Joskus mietityttää kehtaako kaivella kameraa kahvilan pöydässä ja äänekkään klikkauksen säestämänä räpsäistä pullastaan kuvaa, mutta miksi ei? Miksi ajattelen olevan hyväksyttävämpää ottaa se sama kuva puhelimella?
Esimerkiksi tämä kuva on otettu viime syksynä kauppakeskus Veturin parkkipaikalla, kun bongasin nämä ihanat punaiset lehdet kun palasin autolleni shoppailureissun päätteeksi. Ensin mietin, kehtaanko kaivaa kameraa repustani ja pälyilin vaivihkaa ympärilleni, mutta lopulta ajattelin "so what" ja kyykistelin muina hemuleina puskan äärellä kuin siellä olisi joku uusi kiinnostava kasvilajike.
Läheskään kaikkia kuvia en tule koskaan käyttämään yhtään missään, mutta on hyvä että kansioista löytyy aina ns. kuvituskuvia aina kun tarvitsee. Varsinkin luonto- ja maisemakuvia voi hyödyntää vaikka pidemmissä pohdinnoissa - tekstin ja kuvien aiheen ei tarvitse aina kohdata. Katsokaa vaikka tätä postauksen kuvitusta!
2) Kirjoitan ajatuksiani ja niitä ihan arkisiakin juttuja ylös.
Hyvät ideat kannattaa aina kirjoittaa ylös jonnekin. Joskus laitan suoraan blogin luonnoksiin, joskus kirjoitan puhelimen muistioon.
Tällä hetkellä minulla on yli kahdeksankymmentä luonnospostausta odottelemassa. Osassa on pelkkä otsikko, osassa saattaa olla jokunen lause ja kuvakin, mutta löytyy myös monta täysin julkaisuvalmistakin viikkoihin kun olen kiireinen.
Inspiraationi luoda postauksia vaihtelee viikottain - joskus tykitän näppäimistö sauhuten koko päivän kolmeatoista eri aihetta, ja joskus teksti ei lähde ei sitten millään. Molempiin ääripäihin onkin hyvä pitää jonkinlaista ideapankkia olemassa.
Hjalmar Munsterhjelm: Laidun Hämeessä (1881)
Olen löytänyt blogin myötä taas aivan uutta iloa ja inspiraatiota niistä ihan arkisista asioista. Kauniissa kahvilassa käynti, sattumalta löydetty taidenäyttely, hauskanmuotoisesti kasvanut puunoksa.. ohimenevät hetket, joita ei muista enää seuraavana vuonna mutta valokuvien ja blogitekstien avulla niihin voi palata.
3) Uskallan luottaa itseeni ja koitan olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat.
On ollut korkea aika päästä yli "no ei kettää kuitenkaa kiinnosta" -ajattelutavasta. Ensinnäkin, entä sitten vaikkei kiinnostaisikaan? Pelkästään itseään varten kirjoittelukin on aivan yhtä hieno saavutus. Ja kyllä oikeanlainen yleisö löytää paikalle kun antaa intohimonsa näkyä! On ihanaa jakaa omia kiinnostuksen kohteita samanhenkisille ihmisille ja parhaimmassa tapauksessa inspiroida muita kokeilemaan jotain uutta.
Aina löytyy negatiivisuuden levittäjiä ja suoranaisia vihaajia. Sellaisten hyökkäyksiä jännittää etukäteen, mutta heihinkin on oppinut vuosien varrella suhtautumaan lähinnä myötätuntoisesti: ei kukaan itsensä kanssa rauhan löytänyt käy toisten, jopa tuntemattomien ihmisten kimppuun missään olosuhteissa. Jos jonkun asu tai harrastus ei miellytä, ei sitä kukaan käytöstavat omaava normaali ihminen ilmaise ääneen vaan pitää omana tietonaan ja jatkaa vain matkaa. Itseensä ei siis kannata missään nimessä ottaa; aina löytyy joku jonka mielestä on väärinpäin vaikka kuinka pyörisi.
4) Matkan varrella oppiminen on parempi kuin aloittamisen lykkääminen täydellisyyden tavoittelun vuoksi.
Hyvin, hyvin korkea kynnys tuli ylitettyä kun palasin kirjoittelemaan. Blogosfääri oli hiljentynytkin huomattavasti niistä ajoista kun itsekin räpöstelin sisältöä lähinnä itselleni ja kavereilleni. Jännitti siis hypätä takaisin meininkiin mukaan, mutta aivan turhaa stressata moisia asioita - pääasia että aloittaa.
Kuvasin ensimmäisen puolen vuoden ajan puhelimella, ja kun aika oli kypsä, hankin järjestelmäkameran koska olin haaveillut sellaisesta ainakin vuosikymmenen. Edelleenkin kuvaan automaattiasetuksilla, mutta toistan, pääasia että aloittaa! Jokainen on aloittanut jostain, ja ei kukaan voi olla mestari syntyessään. Täydellisyyttä odotellessa menee vain vuosia, jopa vuosikymmeniä hukkaan.
Olen joskus miettinyt, miten muut bloggaajat laativat postauksiaan. Syntyykö teksti ensin, vai inspiroivatko kuvat kirjoittamaan? Mistä aiheita ammennetaan? Kuinka monta luonnosta muilla on yleensä odottelemassa? Entä kärsivätkö muutkin samasta täydellisyyden tavoittelusta kuin minäkin? Haluaisin kuulla teidänkin ajatuksia!
On aina ilo tulla tänne sinun blogin puolelle lueskelemaan kivoja, inspiroivia postauksiasi!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä bloggaamiseen liittyvien ajatustesi kanssa. Ei voi liikaa miettiä mitä muut ovat mieltä.
Omat postaukset syntyvät usein hetken mielijohteesta ja harvoin on luonnoksia odottelemassa. Se olisikin ihanaa, että olisi juttuaiheita odottelemassa. Tässä asiassa pitäisi kyllä ryhdistäytyä.
Kiitos paljon, ja samoin! :) silloin vasta tuntuu pääsevän vauhtiin kun karistaa turhat epävarmuudet. Mutta mitä ihmettä, sun postaukset on aina niin huolellisia että olisin veikannut että suunnittelet niitä kauan :O vautsi, toimii!
Poista"Muina hemuleina" :DD Tämä sama tunne oli joka kerta, kun luokan kanssa tehtiin kasvikierroksia ja siellä tutkittiin puita, pensaita yms. Niitä haisteltiin, tunnusteltiin ja tutkittiin koko rahan edestä! Sama myös silloin, kun kasvitunnistustentit oli ulkona. Ryhmä käveli letkassa (moni varmaan aika vakavina) mystisten kansioiden kanssa, jotkut ohikulkijat kyseli, että mitä tehdään. Bussipysäkillä odottavat katseli tuossa alkutalvella, kun kahlattiin hangessa ja yritettiin olla liukastumatta, kun oli talvitunnistustentti, tarjottiin siis viihdettä :D
VastaaPoistaVain suurennuslasi puuttui kun kyykin menemään :D kuulostaa kivalta kierrokselta! Ohikulkijat ovat varmaan olleet kysymysmerkkeinä, varsinkin talvella jos ihmettelee mitä hangen alta löytyy!
PoistaTaidan olla yksi niistä lukijoista, jotka käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti kommentoimassa tällä sun palstalla.
VastaaPoistaKuvaamisesta puheen ollen, aivan totta, kaduttaa hirvittävästi, ettei kuvannut jotain hetkejä. Nykyään itsekin kuvaan kaiken mahdollisen (puhelimella tosin, kun en omista tällä hetkellä kameraa) ja se on varsin kiva, että sellainen on mahdollista. Pitkälle yli kolmekymppiseksi asti raahasin kameran joka paikkaan mukaan, silloin mulla oli oikein kaksi laitetta: taskukokoinen ja kunnon analoginen ja sitten digitaalinen kapine eri objektiiveineen. Silloin 2000-luvun alussa puhelimen kameralla ei saanut juuri mitään kunnollista otosta aikaiseksi. Kaunis hetki, vaikkapa pullakahvin muodossa, on sekin tallentamisen väärti.
Kirjoitan myös kaiken ylös: ihmismuisti pettää helposti. Kirjoittaminen on myös oiva tapa jäsentää ja selventää ajatuksiaan. Ja niin se onkin, bloggaaminen auttaa pysähtymään ja oppimaan arvostamaan hetkeämme, vaikka näin kesken arkea.
Ja niin totta sekin, että aina löytyy joku, ketä ei miellytä. Niitä pitääkin jättää omaan arvoonsa surutta.
Kysymyksiisi ei varmaan ole ainoaa oikeaa vastausta ja jokainen bloggaaja lähtee eri kohdasta liikkeelle. Itselleni inspiraationa voi olla mikä vain: kuva, sana, hetki, tunnelma, tunne tai toisen bloggaajan kirjoitus. Perfektionismista olen itsekin kärsinyt koko elämäni ja yritän päästä siitä eroon, koska muuten mikään ei koskaan tule valmiiksi. Luonnoksia minulla on paljon, mutta ne tuppaavat usein jäämään luonnoksiksi ikiajaksi. Joskus postaus valmistuu joutuisasti ja joskus ei sitten millään.
Mukava aina vaihtaa ajatuksia kommenttiosioissa :) minullakin oli Canonin Ixus mukana joka paikassa ennen kunnollisia älypuhelimia, ja ai että se oli kätevä ottaa festareille ja puistoreissulle mukaan. Yllättävän paljon iloa niistä ihan tavallisista maisemakuvistakin saa tänä päivänä, joten kyllä kannattaa aina näpsiä kuvia! Muisti ei välttämättä riitä oliko puistossa huvimaja vai leikkipuisto ennen mutta kuvat kertovat.
PoistaNiin samaa mieltä, jos on liian täydellisyyden tavoittelija niin mikään ei tule koskaan valmiiksi. Pienikin edistys tuntuu joskus suurelta kun tunnistaa luonteestaan kuinka paljon se vaatii päästää irti siitä loputtomasta hiomisesta :) minullakin on niitä ikiluonnoksia paaaljon tuolla seassa, mutta koska niistäkin voi joskus kehkeytyä jotain, niin annetaan niiden ässehtiä nyt siellä toistaiseksi! Ei voi koskaan tietää mistä arkisesta asiasta löytää jotain mielenkiintoista vuosien päästä.
Hyvää pohdintaa ja sain vinkkejä blogin kirjoittamisesta. Kirjoitan yhden yhdistyksen monen kirjoittajan historia-aiheiseen blogiin epäsäännöllisesti tekstejä. Kirjoitan ensin tekstiä ja jossain vaiheessa kirjoittamista etsin kuvituksen vapaasti käytettävissä olevista kuvista. Ammennan ideoita omista kiinnostuksen kohteista ja joskus ajankohtaisistakin asioista. Tavallisesti kirjoitan yhden tekstin kerrallaan.
VastaaPoistaHaluaisin joskus aloittaa oman blogin kirjoittamisen, joka pohjautuisi luontoaiheisiin. Kirjoitan kuvallisista ja kuvattomista tilanteista ylös vihkoon, jossa ois paljon tekstiaihioita. Ehkäpä jonain päivänä uskaltaudun aloittamaan blogin. Oma blogi kiinnostaisi myös siksi, kun yhdistyksen blogi on toimitettu, niin siinä ei pysty toteuttamaan omaa kirjoitustyyliä samalla tavalla kuin omassa blogissa.
Lähettelen tosin luontokuvia enemmän ja vähemmän yhden nettilehden havaintokirjaan, jos ne vaikkapa innostaisi muitakii kuvailemaan ja kiinittämään huomiota luonnon tapahtumiin. Joskus kirjoitan kuvatekstiksi lyhyen kuvauksen tapahtumasta.
-Jenna
Mahtava kuulla että tykkäsit postauksesta! Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta tuo historia-aiheiden kirjoittelu :) linkkaa ihmeessä jos haluat, tiedän että minun lisäkseni monia muitakin kiinnostaisi lukea!
PoistaEhdottomasti omaa blogia pystyyn myös! Saa todellakin toteuttaa juuri sitä omaa juttua ja tyyliä. Kun blogin kanssa pääsee vauhtiin niin se on menoa sitten. Täältä tulee heti lukija! :)