300. postaus - tilastoja ja ajatuksia matkan varrelta

Tämän postauksen pohjana toimii luonnos, jonka otsikko oli 200. postaus. Hupsista, se meni ajat sitten. Aika kuluu nopeasti kun on mukavaa.

Taidan kaivella tämän postauksen uudestaan esille, kun saavutan vaikka tuhannennen postauksen rajapyykin! On hauska lueskella miten asiat ovat mahdollisesti muuttuneet ja miten itse olen kehittynyt.

Miltä blogini tilastot oikein näyttävät?

Kirjoitushetkellä blogiini on löydetty 37'000 kertaa. Blogini on tavoittanut vajaa kahden vuoden aikana satoja vierailijoita ja useita kymmeniä säännöllisiäkin lukijoita, mikäli olen osannut tulkita tilastoja oikein. Päivän kävijäennätykseni ei ole vielä ylittänyt tuhannen maagista rajaa, ja silloinkin kun lähellä on käyty, olen kauhunsekaisena miettinyt milleköhän keskustelupalstalle olen päätynyt hirnuttavaksi.

Sadan luetuimman blogin joukossa olen keikkunut jo hyvän tovin, jos pelkästään blogit.fi -sivustoa tutkitaan. Kommentteja tulee ilahduttavan paljon, on aina mukava vastailla niihin! On ihan mahtavaa, kun täällä käy säännöllisesti niitä tuttuja tyyppejä, jotka ovat vilpittömän onnellisia puolestani kun kerron blogissani asioista jotka kiinnostavat.

Mitä olen siis oppinut ja oivaltanut?

1) Pyrin ottamaan kuvia aina kun näen jotain kuvattavaa.

Enemmän on jälkikäteen kaduttanut, ettei ottanut jotain kuvaa kuin että otti! Joskus mietityttää kehtaako kaivella kameraa kahvilan pöydässä ja äänekkään klikkauksen säestämänä räpsäistä pullastaan kuvaa, mutta miksi ei? Miksi ajattelen olevan hyväksyttävämpää ottaa se sama kuva puhelimella?

Esimerkiksi tämä kuva on otettu viime syksynä kauppakeskus Veturin parkkipaikalla, kun bongasin nämä ihanat punaiset lehdet kun palasin autolleni shoppailureissun päätteeksi. Ensin mietin, kehtaanko kaivaa kameraa repustani ja pälyilin vaivihkaa ympärilleni, mutta lopulta ajattelin "so what" ja kyykistelin muina hemuleina puskan äärellä kuin siellä olisi joku uusi kiinnostava kasvilajike.

Läheskään kaikkia kuvia en tule koskaan käyttämään yhtään missään, mutta on hyvä että kansioista löytyy aina ns. kuvituskuvia aina kun tarvitsee. Varsinkin luonto- ja maisemakuvia voi hyödyntää vaikka pidemmissä pohdinnoissa - tekstin ja kuvien aiheen ei tarvitse aina kohdata. Katsokaa vaikka tätä postauksen kuvitusta!

2) Kirjoitan ajatuksiani ja niitä ihan arkisiakin juttuja ylös.

Hyvät ideat kannattaa aina kirjoittaa ylös jonnekin. Joskus laitan suoraan blogin luonnoksiin, joskus kirjoitan puhelimen muistioon. Tällä hetkellä minulla on yli kahdeksankymmentä luonnospostausta odottelemassa. Osassa on pelkkä otsikko, osassa saattaa olla jokunen lause ja kuvakin, mutta löytyy myös monta täysin julkaisuvalmistakin viikkoihin kun olen kiireinen.

Inspiraationi luoda postauksia vaihtelee viikottain - joskus tykitän näppäimistö sauhuten koko päivän kolmeatoista eri aihetta, ja joskus teksti ei lähde ei sitten millään. Molempiin ääripäihin onkin hyvä pitää jonkinlaista ideapankkia olemassa.

Hjalmar Munsterhjelm: Laidun Hämeessä (1881)

Olen löytänyt blogin myötä taas aivan uutta iloa ja inspiraatiota niistä ihan arkisista asioista. Kauniissa kahvilassa käynti, sattumalta löydetty taidenäyttely, hauskanmuotoisesti kasvanut puunoksa.. ohimenevät hetket, joita ei muista enää seuraavana vuonna mutta valokuvien ja blogitekstien avulla niihin voi palata.

3) Uskallan luottaa itseeni ja koitan olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat.

On ollut korkea aika päästä yli "no ei kettää kuitenkaa kiinnosta" -ajattelutavasta. Ensinnäkin, entä sitten vaikkei kiinnostaisikaan? Pelkästään itseään varten kirjoittelukin on aivan yhtä hieno saavutus. Ja kyllä oikeanlainen yleisö löytää paikalle kun antaa intohimonsa näkyä! On ihanaa jakaa omia kiinnostuksen kohteita samanhenkisille ihmisille ja parhaimmassa tapauksessa inspiroida muita kokeilemaan jotain uutta.

Aina löytyy negatiivisuuden levittäjiä ja suoranaisia vihaajia. Sellaisten hyökkäyksiä jännittää etukäteen, mutta heihinkin on oppinut vuosien varrella suhtautumaan lähinnä myötätuntoisesti: ei kukaan itsensä kanssa rauhan löytänyt käy toisten, jopa tuntemattomien ihmisten kimppuun missään olosuhteissa. Jos jonkun asu tai harrastus ei miellytä, ei sitä kukaan käytöstavat omaava normaali ihminen ilmaise ääneen vaan pitää omana tietonaan ja jatkaa vain matkaa. Itseensä ei siis kannata missään nimessä ottaa; aina löytyy joku jonka mielestä on väärinpäin vaikka kuinka pyörisi.

4) Matkan varrella oppiminen on parempi kuin aloittamisen lykkääminen täydellisyyden tavoittelun vuoksi.

Hyvin, hyvin korkea kynnys tuli ylitettyä kun palasin kirjoittelemaan. Blogosfääri oli hiljentynytkin huomattavasti niistä ajoista kun itsekin räpöstelin sisältöä lähinnä itselleni ja kavereilleni. Jännitti siis hypätä takaisin meininkiin mukaan, mutta aivan turhaa stressata moisia asioita - pääasia että aloittaa.

Kuvasin ensimmäisen puolen vuoden ajan puhelimella, ja kun aika oli kypsä, hankin järjestelmäkameran koska olin haaveillut sellaisesta ainakin vuosikymmenen. Edelleenkin kuvaan automaattiasetuksilla, mutta toistan, pääasia että aloittaa! Jokainen on aloittanut jostain, ja ei kukaan voi olla mestari syntyessään. Täydellisyyttä odotellessa menee vain vuosia, jopa vuosikymmeniä hukkaan.

---

Olen joskus miettinyt, miten muut bloggaajat laativat postauksiaan. Syntyykö teksti ensin, vai inspiroivatko kuvat kirjoittamaan? Mistä aiheita ammennetaan? Kuinka monta luonnosta muilla on yleensä odottelemassa? Entä kärsivätkö muutkin samasta täydellisyyden tavoittelusta kuin minäkin? Haluaisin kuulla teidänkin ajatuksia!

Saatat pitää myös näistä

3 asiaa lisää jotka ärsyttävät työt...

Kun valittu ala ei työllistäkään

Miksi..