Sain jo helmikuussa solmittua kesätyösopimuksen, ja odottavan aika oli pitkä. Haastattelutilanteessa minulle tuli fiilis, että tässä paikassa on hyvä ilmapiiri. Oli myös positiivinen yllätys miten monipuolista osaamistani arvostettiin, eikä reikäistä työhistoriaanikaan katsottu pahalla. Murteeni tietenkin paljasti minun olevan kauempaa kotoisin, ja senkin vuoksi jäin varmasti mieleen.
Uuteen paikkaan meneminen jännittää aina, mutta onneksi kaikki työkaverit ovat olleet supermukavia ja kannustavia. Kyseessä on siis kauppa, joten opeteltavaa on paljon. Noh, tässä on nyt koko kesä aikaa hioutua mestariksi. Tässä olisi sitten vertailukohteeksi kolme koottua kommellusta ensimmäiseltä työviikoltani:
1. Työpaita meni pukukopissa väärinpäin, koska bändipaitojen ystävänä laitoin automaattisesti isomman logon eteen. Mokani selvisi vasta kun työkaveri ihmetteli onko minulla jokin uusi paita ja huomasi selkäni puolella eteen kuuluvan pienemmän printin.
2. Viihdytin sopivasti perjantai-iltapäivänä koko kassajonoa kun myönsin ääneen, että luulin asiakkaan hihnalle asettamaa valtavaa lakupötköä kassakapulaksi ja siksi se meinasi jäädä piippaamatta muiden ostosten perässä. Olisimme kyllä saaneet vielä makeammat naurut kun olisin pukannut pötkön kouruun ja tajunnut vasta siinä vaiheessa erehdykseni.
3. Asiakas kysyy onko tiettyä kompostituotetta missään saatavilla. Etsin taas kapulallani ja ei löydy mitään. Olen kuitenkin melko varma että meillä olisi sellaisia, joten pyydän kolleegalta apua. Hän tietää heti kertoa että kyllä löytyy. Miksi en sitten löytänyt hakemalla? Tuotteen nimessä oli sana "kompostori", minä hain "komposti".
Joskus meinaa tulla kiire lukea kirjoja, kun kirjastosta vapautuu jonosta monta kerralla. Laina-aikaansa ei tietenkään voi jatkaa koska joku toinen odottaa vuoroaan. Viime viikkoina on ollut hiljaisempaa, ja kävin pitkästä aikaa muuten vaan vaeltelemassa kirjaston hyllyjen välissä.
Mukaan tarttui kauan listallani olleita The Walking Dead -sarjakuvia! Olen katsonut sarjan viimeistä kautta vaille loppuun, ja oli hauska palata takaisin alkuun. Tietenkin todella paljon on muutettu ja jätetty pois tv-sarjasta, ja on kiinnostava rakentaa TWD-maailmaa uudelleen.
Piipahdimme lauantaina ihmettelemässä Motonetille pitkästä aikaa rantautunutta Työkalukiertuetta, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa koronan jälkeen. Söimme grillimakkarat, ja seurasimme renkaanvaihtokisoja ja robottiruohonleikkurin vaeltelua.
Hyvästä tarjouksesta löytyi iso paketillinen Poppamiehen tuotteita! Parillakympillä valikoima kastikkeita ja muuta herkkua. Varsinkin tuo vasemmalla edessä näkyvä Jalapeno & Cheddar -majoneesi on laittoman hyvää, sitä ollaan kulutettu jo monta putiloa.
Kauan odotettuun Euroviisu-iltaan olimme Tomin kanssa valmistautuneet ostamalla kaikkea mahdollista grillikauden avajaisiin. Ristikkoperunat uuniin, ja pihvit, makkarat ja juustot grilliin! Näillä eväillä jaksettiin valvoa ja jännittää pisteidenlaskua.
Vaikka kilpailu oli täynnä sykähdyttäviä esityksiä, se kaikista upein nähtiin kuitenkin jonkun muun kuin kilpailijoiden osalta. Illan kohokohta oli nimittäin kun kakkossijoille omina vuosinaan jääneet Käärijä ja Baby Lasagna nousivat lavalle:
Edustuskappaleiden yhdistäminen oli hauska veto, ja kruununa päälle vielä uusi yhteiskappale eli Eurodab. Olenkin ollut aina sitä mieltä että däbbääminen meni turhan nopeasti muodista pois. "Taija EI" olen kuullut monesti kun edelleen häpeilemättä däbään milloin missäkin. "Kun maailma pallaa ja pelottaa, sillon muutama däbbi on paikallaa" toteaa kappaleessa Käärijäkin. Kiitos Euroviisujen rokkaavimmat jätkät!
Ilta oli kaikin puolin niin mahtava, ettei voiton meneminen sivusuun harmittanut. Pääasia, että musiikki ilahduttaa ja yhdistää. Naapurisopukin säilyi, koska Erikan mahdollisen voiton kohdalla olin luvannut avata ikkunan ja karjua "ICH KOMME" niin lujaa kuin pystyn.
Miten teillä menee? Lähteekö däbäys vielä?
Hei, kiitos kivasta tekstistä. Olisi kiva lukea enemmänkin Kouvolan elämästä. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta paikalta, toivon joskus käyväni siellä, mutta se on autottomana hankalaa ja pitkä matka olisi muutenkin.
VastaaPoistaMukava kun viihdyit postauksen parissa :) Kouvolassa on vielä paljon nähtävää ja koettavaa, ja jaan mieluusti löytöjäni tänne blogiin. Kesä varsinkin on täynnä tapahtumia!
PoistaOoh mikä Poppamies tarjous! Tuo Jalapeno & Cheddar soossi on hyvää :) pari kymppiä on hyvä hinta koska nuo soossit on liki 5 e kpl jossain kaupoissa. Hauskoja mokia, minähän teen tuollaisia vieläkin vaikka pari vuotta vakkari ollut...TWD kirjat omistin joskus ja tuli luettua, hyviä olivat. Sarja oli tosi hyvä mutta etenkin viimeinen kausi niin paska että en muista katsoinko puolittain vai mikä oli...on mulla ne boxit mutta jos tulis Maxille takaisin niin alkaisin katsomaan alusta lähtien.
VastaaPoistahttps://www.motonet.fi/tuote/poppamies-lahjaboksi-13-tuotetta?product=85-02844
PoistaNäyttää olevan muuten vielä monessa Motonetissä voimassa tuo tarjous, nappaahan omasi nopeasti! Ne on tosiaankin tyyriitä ruokakaupoissa, ja tulee maisteltua nyt uusiakin - ollaan aikalailla jumiuduttu tuohon Jalapeno-Cheddariin mutta minkäs teet kun se on niin hyvää!
Mokailu ei kyllä tosiaankaan lopu ensimmäisiin viikkoihin! Joskus on suorittanut asioita niin autopilotilla että on tehnyt tosi omituisia - tulostanut asiakkaalle Kenon, heittänyt sen roskakoriin ja ojentanut kuittia Veikkauskortin kera sen sijasta :D
TWD:n ehkä neljä ensimmäistä kautta olivat vielä tosi hyviä, sen jälkeen on ollut välillä niin sekavaa että odottanut vaan milloin loppuisi. Toki on tullut katsottua aika repaleisesti muutenkin kun aina ei ole ollut kaikkia kausia suoratoistoissa.
Kivaa kesätyökesää sinulle! Aina ne ekat päivät ovat vähän hakemista, mutta huumorillahan ne kannattaa ottaa. Toivottavasti viihdyt!
VastaaPoistaTykkäsin kanssa Käärijän ja Baby Lasagnan esityksestä, tosin jälkikäteen senkin katsoin, parikin kertaa. Däbbäys ei totuuden nimissä minulle ihan hirveästi sano mitään, mutta hyvin näköjään upposi tuossa esityksessä se ainakin 😆
Kiitos paljon :) tähän mennessä ainakin olen viihtynyt todella hyvin, ja monta kuukautta on vielä edessä!
PoistaMinäkin olen kuunnellut useampaan otteeseen sekä tuota esitystä että uutta kappaletta, hih. Jospa tällä lähtisi däbbäys nousuun taas!
Uu mama, tuo Jalapeno- Cheddar- majoneesi kuulostaa ihanalta, pakko testata! Joensuussa siellä Kotileipurin Herkkupajalla on Jalapeno- Cheddar- leipää, mutta se on ollut loppu, niin en ole vielä ehtinyt maistaa sitä. Se on varmasti todella hyvää, kuten kaikki muutkin heidän leipänsä! Pitää myös toiselle tuon makuyhdistelmän fanille vinkata, et tehkääpä joku päivä pitsaa jauhelihalla, jalapenoilla, Koskenlaskijan Cheddar- kastikkeella ja tacoilla. On muuten aivan sairaan hyvää!
VastaaPoistaIhanaa, että pääsit kesätöihin - hauskoja kokemuksia tulee varmasti pitkin kesää ja toivottavasti pesti poikii uutta duunia päättyessään! <3
Tuo leipä kuulostaa aikamoiselta herkulta, ja varsinkin tuo pitsavinkkaus! Kiitos minä pistän tämän korvan taakse :) ei olla koskaan ostettukaan niitä Koskenlaskijan kastikkeita, ja olen hyllyn ohi kulkiessa miettinyt mihin käyttäisin.. selvisi nyt sekin!
PoistaSe olisi aivan mahtavaa, vaikka vasta vähän aikaa olen ollut talossa! Joka tapauksessa saa CV:n ja osaamispankin täytettä taas pitkästä aikaa.
Mukavaa kesätyökesää sinulle, mokia sattuu ja aina tapahtuu, itsellenikin vaikka ollut jo vuosia töissä. Tilannekomiikka on parasta. Tuo Poppamiehen Jalapeno-Cheddar on kyllä hyvää, kiitos vinkistä. Kävelevät kuolleet olivat 3- 4 ekaa kautta hyviä, sitten lässähti enkä jaksanut katsoa. Sarjakuvat ja kirjat outoja, pitäisi varmaan tutustua kun tykkään lukea muutenkin,
VastaaPoistaKiitos paljon :) niimpä, huumorilla kun ottaa niin menee hyvin!
PoistaSamaa mieltä, juurikin ne 4 ensimmäistä kautta olivat parhaita. Sarjakuvat ovat olleet kovin koukuttavia, vaikka niissä on niin moni asia eri tavalla. Suosittelen!
Tsemppiä kaiken uuden oppimiseen kesätöissä! Mä sain ihan hiljattain tietää pääseväni kesätöihin ja aloitus odottaakin nyt ihan nurkan takana. Vähän hirvittää kyllä, kun olen taas menossa tekemään jotain sellaista, mitä en oo koskaan aiemmin tehnyt. Työympäristö sentään on tutuhko, vaikka onkin uusi paikka, uudet hommat ja uudet työkaverit edessä. Mutta eiköhän se siitä sitten, kun vaan etenkin itse muistaa olla riittävän armollinen itselleen :'D
VastaaPoistaMun on pakko myöntää, ettei däbbääminen koskaan oikein ole lähtenyt omalla kohdalla, vaikka tällainen nuorison edustaja oonkin. Mutta toisaalta, ehkä vielä ei ole myöhäistä ottaa däbbäystä haltuun 🤔😅
Kiitos kiitos :) mahtava juttu, onneksi olkoon! Ei muuta kuin uutta kohti rohkeasti, kaikki on joskus aloittanut nollasta! Itselleen ei aina osaa olla armollinen, siitä pitää nimenomaan erikseen muistutella pääkoppaansa :D
PoistaKoskaan ei ole liian myöhäistä! Tiedä vaikka tulisi kunnon däbbäyskesä tästä.
Poppamiehillä on kyl hyviä tuotteita. Se on hienoo että kommelluksiin osaa suhtautua vähän pilkettä silmäkulmassa meiningillä tapahtumahetkellä ja/tai jälkikäteen. Ja kiva, että työpaikalla on hyvä ilmapiiri.
VastaaPoista-Jenna
On, ja uusia suosikkeja löytyi tästä :) niimpä, varsinkin jälkikäteen naurattaa usein kun aloittelijana on niin kriittinen omaan tekemiseensä. On kyllä käynyt tuuri!
PoistaYour email taijatiia.blog@gmail.com does not work
VastaaPoistaHello! The email is taijatiia.blogi(at)gmail.com :)
Poista