Bloggaamisesta on tullut yllättävän iso osa identiteettiäni viimeisten parin vuoden aikana. En tietenkään jaa kuin murto-osan elämästäni tänne, mutta blogi kulkee kokoajan ajatuksissani eikä varmaan ole kulunut päivääkään etten vähintään lukisi muiden uusia postauksia.
Muutkin bloggaajat voivat varmaan samaistua joihinkin kohtiin. Olisi hauska kuulla teidänkin ajatuksia!
..ja ne jotka eivät jaksa suorittaa siivousta ennen kuvausta, rajaavat ja muokkaavat kuvan mieleisekseen!
Postauksen ensimmäistä kuvaa valitaan huolella. Se on se tärkein, se näkyy blogit.fi -sivulla, ja ratkaisee varmasti klikkaako joku postaukseesi. Tähän postaukseen päätyi pitkästä aikaa kuva itse bloggaajasta, vain aika näyttää onko se enemmän houkutin vai karkotin.
Kuvien tarkka syynäys ettei näy mitään omituista taustalla tai tuntemattomia liian selkeästi. Eli kuvista on poistettu tai rajattu sujuvasti notkuva pyykkiteline, lattialla lojuvat epämääräiset kasat ja likaiset astiat.
Tulee joskus ujosteltua julkisella paikalla asujen tai kaikenmaailman kukkapuskien kuvaaminen. Varsinkin, jos on pyytänyt jonkun ottamaan itsestään kuvia. Ihan turhaa toisaalta, ihmiset ottavat päivittäin kuvia puhelimillaan ties mistä.
Kun on julkaisemassa mitään mikä etäisestikään haiskahtaa mielipiteeltä, on pakko käydä noin miljoona kertaa läpi tekstinsä ennen julkaisua. Enhän vain kirjoita vahingossakaan mitään minkä joku voi ymmärtää väärin? Toisaalta täytyy myös valitettavasti elää sen faktan kanssa, että tahallaan-väärinymmärtäjille ei vain ole olemassa torjumiskeinoa.
Ruokakuvien takaa löytyy nälkäisiä ystäviä ja puolisoita. Millaista on olla bloggaajan kanssa ulkona syömässä? Se on sitä että et saa iskeä kiinni omaan annokseesi heti kun haluat, et vaikka olisit sen itse maksanut. Bloggaaja asettelee kaikkien muidenkin annokset kuvauksellisesti ja näpsii sitten kuvia monesta eri kulmasta.
Kun kaikki kuulumiset on jo kerrottu blogissa.
"Käytiin tosiaan Itali.."
"Joo luinkin sun blogista"
*miettii kuumeisesti mitä uutta voisi aiheesta kertoa*
Kun joku aloittaa keskustelun "luin muuten sun blogista että.." ja heti tulee heti olo että nyt on kirjoittanut jotain kontroversiaalia. Ehkä verrattavissa "meidän pitäis puhua" tai "tuukko käymään täällä" -lauseiden aiheuttamaan pakokauhuun.
Tulee syynättyä tekstejään miljoona ja yksi kertaa kirjoitus- ja asiavirheiden varalta. Ja tietenkin vasta kun teksti on jo ollut ulkona tovin, tajuat (tai pahempaa, joku huomauttaa!) että joku virhe on päässyt luikahtamaan. Olin esimerkiksi kerännyt Marraskuun kuvahaaste: Portti -postausta varten faktatietoa ja käynyt läpi monta lähdettä eläintarhan omista sivuista Wikipediaan, ja sitten kun postaus oli ehtinyt olla monta tuntia ulkona, kävin sen vielä kerran läpi ja löysin pienen maantieteellisen virheen, jossa länsi ja itä olivat vaihtaneet paikkaa. Eihän sillä ole niin suurta merkitystä - varsinkaan Berliinissä?
Tietyt sanonnat toistuvat postauksissa vuodenajan mukaan. Kuin huomaamatta tulee aina päiviteltyä samoilla sanoilla vuodenaikojen tyypillisimpiä piirteitä:
Pakko kaivella heti muistikirjaa tai puhelimen muistiota jos tulee mieleen hyviä postausideoita. Ne täytyy kirjoittaa ylös ennen kuin ajatus karkaa.
..ja myöhemmin niistä omista luonnoksista ei välttämättä saa minkäänlaista tolkkua. Mikä ihmeen Tonnikalapäivä? Mitähän olen tässäkin koittanut sanoa? Miksi en muista kirjoittaneeni tätä?
Kun julkaisee pitkään ja huolellisesti hiotun postauksen ja odottaa kansainvaellusta, valtavaa määrää suitsutusta ja kutsua vierailemaan Huomenta Suomessa. Sitten putoaakin tuoliltaan kun ensimmäisen päivän aikana postauksen käy lukemassa vain muutama. Ja sitten kun tekaisee jotain kieli poskessa, väkeä tulee ovista ja ilmastointikanavista. Totuus on, että se mikä itseä kiinnostaa, ei välttämättä kiinnosta yleisöä ja koskaan ei voi tietää mikä resonoi. Ja pääasia että tekee juuri sellaista sisältöä mistä itse pitää!
Tulee otettua satunnaisia maisema- ja luontokuvia postauksien täytteeksi. Eli luontoretket ja kaupunkierrokset bloggaajan kanssa ovat käytännössä sitä, että joutuu pysähtelemään yhtenään ja kuulemaan "ootaootaoota" noin kymmenen metrin välein.
Onko muilla bloggaajilla/sisällöntuottajilla samoja ajatuksia? Kertokaa teidän!
Samoja asioita näkyy omassakin blogihistoriassa. Varsinkin artikkeleiden kohdalla, mistä itse tykkää ja mihin on nähnyt valtavasti vaivaa ei saa klikkauksia ja sitten joku aivan älytön taas saa isot kävijämäärät. Ihan käsittämätöntä.
VastaaPoistaNäin juuri! Mahdotonta ennustaa mikä kiinnostaa muitakin :D
PoistaSe on just näin! On tiettyjä kuvatyyppejä, joita en ikinä päästäisi ulos blogissani. Esim että on noin kahdeksan kuvaa samasta saatanan pöydästä piirun verran eri kulmista. No tää oli ehkä enemmän vallalla 2010-luvulla, kun blogeja oli tolkuttomasti. Ja teksti sitten! Mäkin vaanin virheitä ja tyyliä ja silti sinne niitä pääsee lipsahtamaan! Voi luoja. Se on vaan jotenkin niin noloa, vaikken mikään äidinkielen ammattilainen olekaan. Mielipiteiden suitsimisesta luovuin parisen vuotta sitten ja jätin suunnilleen kaikki seulat pois. No en nyt ihan kaikkia, mutta rupesin sanoon mitä oikeesti mielessä liikkuu, enkä sievistelemään. Ja se sai tykkäystä. 😮
VastaaPoistaJoka kerta ottaessani ruokakuvaa ravintolassa, vähä nolostuttaa, että nyt joku kattoo että toi on joku bloggaaja. Tekis mieli huutaa niin ku sketsihahmo, että ’älä kato!’ Ja myös naurattaa, että miten 80-luvulla pidettäis tätä hulluutena. ’Oota mä vaihdan filmin, pitää kuvata vielä uudestaan ku haarukka oli huonosti!’ 🤦♀️
Joo, sama mulla, kun joku jonka tiedän ahkerasti lukevan blogiani, kysyy mitä kuuluu… (no justhan mä kirjotin) tai sanoo joo mä luin (no hm). On vähä sillee että no ollaanko hiljaa tai mistäs mä nyt en kirjottanutkaan. 🤔 Tai just tuo, että ’kuule kun sä kirjotit blogissa eilen…’ (tää kävi mulle viimeks eilen) sitä ekana kelaa että MITÄ hittoa mä kirjotin eilen ja sit välillä tulee just toi sama fiilis, sillon ku joku sanoo ’kuule, meidän pitäis vähä puhua…’ Ja sit se ei olekaan noin vaan tulee joku kiva keskustelu - mutta joskus on. Huh. 😳
Mua aivan erityisesti ärsyttää se mikä tuntuu toistuvan kaikkialla; ’hyvää pääsiäistä!’ Ja vaikka itsekin sorrun siihen, niin enimmäkseen koetan vältellä sitä, koska onhan se nyt vaan aika tasapäistä. Kuka jaksaa viidestätoista blogista lukea että hyvää vappua kuule sulle, avataan tässä skumpat juuri. 🙄
Niitä ideoita vilisee päässä joka päivä - melkein. Ja sit niistä väsää jotain raakaversioita pahan päivän varalle, joista ei tajua mitään myöhemmin! Onpa huono ajatus tai miten niin mä näin kirjotan? Asuuko mussa eri persoonia - varmaan… 😬
Ja tosiaan vielä se, että olinpas tänään aivan erityisen nokkela, niin kukaan ei kommentoi. Ja sit kun vaan antaa tulla mustaa sisältä paperille ja aattelee, että nyt häipyy viimeisetkin lukijat, niin klikkauksia tulee päivässä 800… ja on pakko tarkista että onko puolet Singaporesta tai jotain. (Jostain kumman syystä se paikka joskus aktivoituu - mikä lie hämärä systeemi klikkaa tänne hetken aikaa.)
Eli naulan kantaan! 👍😄
Ei auta vaikka kuinka tuijottelisi niitä tekstejään, aina löytyy myöhemmin joku kirjoitusvirhe.. ja joskus se "mitä oikeen oon kirjoittanut tässä" -ihmettely tapahtuu luonnosten lisäksi myös niissä jo julkaistuissa postauksissa, hups!
PoistaSievistelystä pitäisi itsekin karistella irti, heh! Pikkuhiljaa kohti sitä. Ja pitää todellakin aina tarkistaa mistä se valtaisa liikenne yhtäkkiä tulee. Minullakin on näköjään tuo Singapore listalla, Yhdysvaltojen jälkeen. Mikähän suomiblogeissa kiehtoo juuri tuolla maailmankolkassa?
Ruokakuvien ottaminen tuntuu hölmöltä jopa joskus, jos seurueessa on se ainoa joka kuvaa. Silloin tosin usein jättää muiden annokset rauhaan ja näpsäyttää vain sen oman lautasellisensa talteen :D ja jos on aivan uudessa seurassa, ei uskalla välttämättä ellei näe että joku muukin tekee niin!
Aika samanlaisissa ajatuksissa täälläkin mennään. Paitsi että sellaista asiaa olen hiukan ihmetellyt, että aika harvoin kukaan sanoo että "luin juuri blogiasi", paitsi tietysti ihan läheisimmät ihmiset. Tuntuu että ihmiset ikäänkuin pelkäävät olleensa luvattomilla teillä jos ovat blogiani lukeneet. Ja kuitenkin tiedän että määrätyt tyypit lukevat, mutta eivät siitä koskaan kerro. Virheitä metsästän blogitekstistäni aina tarkalla silmällä ja silti saattaa jokin kirjain jäädä pois. Onneksi mieheni on myös tarkkana ja kyllä kertoo heti jos löytää virheen.
VastaaPoistaAivan uusi näkökulma tämä, että joku ei "uskaltaisi" kertoa että lukee toisen blogia. Joskus kyllä keskustelu on mennyt niin että olen vastannut jotain ja lopulta on selvinnyt, että reissuun/tapahtumaan liittyvä postaus on luettu jo aiemmin. Toisaalta tuntuu kiltiltä teolta kysyä henkilökohtaisesti kuulumisia vaikka olisi jo ne lukenut :)
PoistaMukava kun on oikolukija apuna! Sitä tulee niin sokeaksi omille virheilleen ja toistoilleen kun tarpeeksi kauan tuijottaa samaa tekstiä.
Tämäpäs oli hauska postaus :) Kirjoitusvirheet ovat ärsyttävimpiä mitä tiedän, vaikka kuinka yritän syynätä niitä pois, niin julkaisun jälkeen kun joskus palaan tekstiin, niin sieltähän niitä löytyy. Johtunee siitä, että muokkaan tekstiä useamman kerran ja sitten jokin lause muuttuu omituiseksi. Toisten kirjoitusvirheet ei mua haittaa lainkaan, sillä tiedän, että niitä vain tulee :)
VastaaPoistaHalusin alusta asti pitää blogin yksityisenä, enkä kertonut siitä kenellekään. Oli ihanaa kirjoitella aika avoimesti ajatuksista. Jotenkin kummassa, ilmeisesti puolison vanhan blogin kautta, yksi sukulainen löysi blogiini ja nyt tiedän, että ainakin yksi toinen ystäväni lukee tekstejäni. Ensimmäisen kerran kun sukulainen sanoi joissain juhlissa lukeneeni blogiani sain melkein p-halvauksen ;-) mutta onneksi asia ohitettiin aika nopeasti, hehee. Mieluummin pidän blogiystäväni blogiystävinäni. Olen tavannut joitain ja olen iloinen kaikista, mutta jostain kumman syystä haluaisin pysyä vain tämän pienen piirin sisällä :)
Valokuvat, olet varmasti oikeassa siinä, että ensimmäisellä kuvalla on merkitystä. Valokuvien valitseminen on minusta erityisen hauskaa, vaikkakin nyt tuntuu siltä, että kuvia tulee otettua todella paljon vähemmän kuin ennen. Thildan kanssa olen samaa mieltä siitä, että samasta olohuoneen pöydän kukkakimpusta ei tarvitse ottaa seitsemästä eri kulmasta kuvia ja laittaa niitä kaikkia blogiin. Olen kai sen verran yksinkertainen, että yksi kuva riittää. Kukaan ei tiedä kuitenkaan oliko toinen kuvakulma mielenkiintoisempi vaiko ei ;-)
Tuo muistikirja ideasi on hyvä. Mulle käy usein niin, että ideoita tulee, mutta kun en kirjoita niitä ylös, niin ne katoavat yhtä äkkiä.
Mukavia blogihetkiä sinulle!
Mukava kuulla että se viihdytti :) bloggaajapiiri on oikein mukava pieni yhteisö, jossa erilaiset persoonat saavat näkyä juuri sellaisena kuin ovat! Hauska huomata, miten näihinkin omassa päässäni pyörittämiin asioihin löytyi runsaasti vastakaikua ja samaistumista.
PoistaHeh, minäkin olin samaa mieltä Thildan kuvaukseen valokuvien ylitarjoilusta - nimenomaan, jokaisella on oma mielipiteensä siitä mikä on se kiinnostavin. Kiinnostavia esineitä ja maisemia voi olla mukava katsella monesta kulmasta joskus, mutta ihan jo käytännönkin puolesta samoja kuvia olisi hyvä vältellä, sillä sivuston lataaminen hidastuu mitä enemmän kuvia on.
Mukavia blogihetkiä sinulle myös <3
Samoja ajatuksia! Paitsi en enää valitse ensimmäistä kuvaa tarkkaan enkä muuten seuraa kävijämääriä enkä mitään. Tiedän että ne on tipahtaneet huippuvuosista eikä niitä saa enää korjattua, eikä se siis haittaa :) tuo mielensäpahoitus on aina ollut mutta nykypäivänä ihan uskomatonta. Kyllä minäkin olen lapsena ja varmasti aikuisenakin väännellyt silmiäni, eikä siinä ollut mitään erikoista. Ihan naurettavaa tämä nykypäivän touhu. Ei siis uskalla kirjoittaa omia mielipiteitä, vähän on sensuroitua mutta tuskin kukaan kaikkea itsestään paljastaa. Jokainen haluaa varmaan olla vähän anonyymi mutta muistatkos sen kun piti olla anonyymi, ja oli suuri paljastus näyttää itsestään edes puoli naamaa? Muistan kun minäkin näytin naamani ja mulle kommentoitiin että ai, ethän sä olekaan ruma :))
VastaaPoistaAinakin sen muistan, miten paljon yksityisempänä oma elämä pidettiin, mutta nykyään kaikki terveystilasta lähtien on täysin normaalia jakaa koko maailmalle. Ja miten blogimaailmassa revittiin kappaleiksi jos anonyymit saivat vain jotain mihin tarttua. Onneksi on rauhoittunut siitä huomattavasti, vaikka se toki tarkoittaa samalla kävijämäärien vähenemistä!
PoistaMielensäpahoitus toisten mielipiteistä tai tekemisistä on tosiaankin uskomatonta. En ymmärrä mitä liikkuu sellaisten ihmisten päässä, joiden on pakko päästä kertomaan kommenttikenttään että toinen tekee jonkun asian "väärin" - todella yleistä esimerkiksi salitreenivideoissa. Jos on oikeasti huolissaan vaikka toisesta, eikö sitä asiaa voi kertoa vaikka yksityisviestillä eikä huolitrollata huomionkipeänä.
Ompa tullut kyllä typerä kommentti sulle... ihmiset osaa aina yllättää vaikka luulee jo nähneensä kaiken :/
Hyvä kirjoitus ja niin samaistun moneen, moneen kohtaan.
VastaaPoistaHaluaisin olla ennakoivampi mitä tulee blogipostauksiin, mutta jotenkin se suunnittelu on vaikeata. Joudun lukemaan omat kirjoitukseni muutamaan otteeseen, koska sanajärjestys on aluksi päin prinkkalaa. Ensin kirjoitus ajatuksenvirtaa hyödyntäen ja lopuksi ne loputtomat korjaukset.
Sen kerran, kun saan jonkun idean blogipostaukseksi, niin on kirjoitettava pitkä pätkä ideaa. Kahden päivän päästä se on muuten juurikin noin, että ei muista mitä on ajatellut kirjoittaa aiheesta "tonnikalapäivä" 😅
Hauska kuulla, mukava jos tykkäsit! Juuri näin se menee täälläkin, pitää tarkistaa ja tarkistuksen tarkistaa vielä monta kertaa. Tonnikalapäivä on kummitellut luonnoksissa jo pari vuotta, ehkä sekin näkee vielä joskus päivänvalon, heh!
PoistaKiinnostavia asioita ja muutamat tunnen omikseni. 📙✏️ Esimerkikiksi sen että on ensin otettava ruuasta kuva ennen kuin voi ryhtyä syömään. Eilen otin keitosta kuvan ja tänään raparperipiirakasta 😀
VastaaPoistaItselläni ei ole estoja ottaa kuvia julkisilla paikoilla. Koen sen täysin luonnolliseksi, 20 vuotta blogattuani. Samaten kirjoittaminen tulee luonnostaan, päiväkirjamerkinnät, kommentointi, juttelu jne. En hio tekstiäni, enkä ajattele kielioppisääntöjä. Tykkään vain ilmaista ajatuksiani. ❤️ ja kiva on lukea kavereiden blogeja.
Mukava kuulla! Heh, ruokakuvia löytyy täältäkin paljon. Hyvä asenne, samaan pitäisi minunkin pyrkiä. Edelleen tulee katseltua ujona ympärille kun kulkee kamera kaulassa kuvailemassa.
PoistaKamera taitaakin olla vähän huomiota herättävämpi juttu, vaikutat reportterilta 😀 Minä kuvaan kaikkea nykyään vain puhelimen kameralla, ja se vaikuttaa siltä, kuin ottaisi kuvia vain itselleen, epäviralllisesti. Mutta silti, en empisi ottaa kuvia näkyvämmällä kamerallakaan. ♥ Rutiinia tuli myös niiden vuosien aikana kun kirjabloggasin. Rohkeasti vaan ! 🥰
PoistaJuurikin näin, on tultu joskus kysymään mitä lehteä/uutissivustoa varten kuvaan. Ja kun vastaan että ihan vain omaa blogiani varten niin sekin kiinnostaa koska "kirjoittaako joku vielä blogeja?". Puhelimella kuvaaminen ei aiheuta kanssaihmisissä niin suurta pakokauhua hypätä sivummalle, heh. Kiitos rohkaisusta <3 :)
PoistaKyllä, kuulostaa niin tutulta! :D Tosi hauska postaus tämä.
VastaaPoistaItse olen kirjoittanut blogia vuodesta 2011 (tai taisin aloitella ihan 2010 lopussa) että on kyllä niin iso osa identiteettiä :D Elämäni pahin aikasyöppö myös ehdottomasti.
Ruokakuva pitää aina ottaa, vaikken julkaisisi sitä minnekään. Tosin siinä menee raja, että hotellin aamupalalla en kuvaa, enkä kanna edes puhelinta mukana sinne.
Hauska muuten kun pohtii, miten bloggaaminen on muuttunut vuosien varrella. Yhdessä vaiheessa oli esimerkiksi trendinä sellaiset tosi muokatut, aikakusilehtimäiset kuvat. Itse en tosin ole koskaan muokannut kuvia, pientä valotuksen säätöä ja rajaamista, ei muuta. Joskus oli myös ihan normaalia ostaa uusia vaatteita vain blogikuvia varten ja myönnän itsekin, miten saatoin ajatelle "tämä näyttää hyvältä kuvissa" ja käyttää pai kertaa. Huh onneksi ei enää todellakaan näin!
Hauska kuulla! :D kiitos! Sama juttu täällä, se pelkkä ajatustyö kirjoittelun ulkopuolella vie kapasiteettia. Mulla on päinvastoin - lähden vaikka hakemaan huoneesta sen puhelimen kuvausta varten hotellin aamiaiselle koska siellä pääsee kunnolla käyttämään luovuuttaan asettelujen kanssa :'D
PoistaAikakauslehtimäiset kuvat muistan myös. Ja tunnistan itseni tuosta samasta ajatuksesta, myös silloin kun blogi oli ollut jo monta vuotta määrittelemättömällä tauolla ja löysin jonkun kivan ostoksen - harmitti kun "ei voi esitellä sitä nyt missään".