Taijanomainen lukuhaaste 6: Johanna Pohjola - Vapaaksi miellyttämisestä: toipumiskirja hyväksynnän hakijoille (2024, Gummerus)
Olen toipuva miellyttäjä. Minulla olisi tuhat ja yksi tarinaa itsellänikin aiheesta - olen venynyt muiden puolesta maailman ääriin ja takaisin, jättänyt omat tarpeeni ja toiveeni ilmaisematta ja täyttämättä, ja olen tuntenut vastuuta muiden tunteista. Tämän kirjan bongaaminen mullisti ajatteluni hyvällä tavalla - ihminen kun tuppaa liian usein ajattelemaan että on yksin ongelmansa kanssa ja ainoa joka käyttäytyy tietyllä tavalla.
Kirjailija Johanna Pohjola pohtii omaa matkaansa miellyttäjänä, ja kirja on välillä kuin tutkiva päiväkirja. Tämä teos sisältää runsaasti tutkimustietoa ja lausuntoja erikoistuneilta ammattilaisilta sekä kokemuksia heiltä, jotka tunnistavat itsessään miellyttäjän.
Yksi isoimmista virheistä, jonka tekee oman hyvinvointinsa kustannuksella, on muiden laittaminen aina etusijalle. Toisen tunteiden suojeleminen voi myrkyttää oman olon. Klassisin esimerkki on parisuhteen päättäminen - miellyttäjä jää roikottamaan toista koska ei kehtaa sanoa että tämä oli tässä. Kaikki muut keinot välttelystä ja toisen eropäätöksen odotteluun kyllä käytetään, mutta suoraan ei uskalleta puhua.
Tässä kirjassakin korostettiin universaalia totuutta: emme ole vastuussa muiden ihmisten tunteista. Ellemme tietenkin pyri pahoittamaan toisen mieltä tahallaan. Joskus syntyy väärinymmärryksiä, joskus äänensävy muuttaa sanomaa, mutta tärkeintä on osata olla rehellinen ja keskustella asiasta.
"Tajusin, että monesti annan ihmisille hirveästi anteeksi tekoja ja sanoja ja ymmärrän, mikä siellä taustalla on. Voin ymmärtää, mutta mun ei tarvitse yliymmärtää eikä hyväksyä huonoa kohtelua. En enää ota vastuuta koko tilanteesta, toisen ihmisen kotioloista ja lapsuudesta --." (s.309)
Samaistuin hyvin kuvauksiin, joissa kertoja on venynyt ja joustanut loputtomiin, koska ei ole kehdannut tai edes ymmärtänyt kieltäytyä. Olen tehnyt vuosien ajan kovasti töitä oppiakseni pois kynnysmaton roolista. Jotkut kaverisuhteet pysyivät aikoinaan kasassa ainoastaan sen vuoksi, että olin se jolle voi soittaa koska vain ja jolta saa aina apua ja ratkaisuja - ja kun en saanut pyydettäessäkään vastavuoroisuutta, lakkasin olemasta aina käytettävissä. Porua on syntynyt, ja laastarin repäisy käy kipeää, mutta sen jälkeen paraneminen voi alkaa.
(s.29)
Kirjailija kutsuu sisäistä miellyttäjäänsä Lailaksi. Omallani voisi olla monta nimeä, joita olen listannut tässä kappaleessa myöhemmin. Pienestä alkaen minua hävetti etunimeni, koska se oli muille ihmisille hankala muistaa ja lausua. Luit oikein, hävetti - laitoinhan muut ihmiset noloon tilanteeseen kun he unohtivat sen tai lausuivat sen väärinpäin. Esittelin siis itseni aina Taijaksi, enkä korjannut väärinymmärrystä kun minua kutsuttiin esimerkiksi Tanjaksi, Teijaksi tai Tiiaksi. Eräskin opettaja oppi vasta kolmen vuoden opintojen jälkeen valmistujaisissa, että en olekaan Tanja.
Nykyään vaalin nimeäni - se on uniikki, ja symboloi minulle sitä että en luovuttanut vaikka minua on poljettu, silmille on syljetty ja päin naamaa sekä selän takana on ilkeilty. Esittelen itseni Taija-Tiiana, mutta jos sen jälkeen erikseen kysytään millä nimellä haluan minua kutsuttavan, sanon kuitenkin että Taija riittää. Eli pienin askelin edetään, opettelen ensin korjaamaan rohkeasti väärin kuulemiset.
Suosittelenkin lämpimästi tätä teosta heille, jotka tunnistavat itsessään miellyttäjän, ja/tai ovat jo aloittaneet toipumismatkansa. Kiltin tytön tai pojan syndroomasta kärsivät, tämä on voimaantumiskirja juuri teille!
Valitsin tämän kirjan osaksi lukuhaastettani:
6) Tietokirja tai opas ✅
Itse olen juuri toisin päin: mulle on yks hailee mitä muut minusta ja mun tekemisistä ajattelevat. Olen aina ollut rohkea oman polkuni kulkija, olen elänyt omanlaiseni elämää ja antanut muiden elää omansa. Tästä lauseesta jo tiedät, kuinka paljon olen kuullut erilaisia ohjeita miten päin mun kuuluu olla. Toisilla ihmisillä on vain taipumusta sekaantua heille kuulumattomiin asioihin ja ottaa kovin nokkiinsa, jos heidän kullanarvoisia neuvoja ei kuunnella. Olen silti pitänyt puoleni, vaikka välillä se on ollut vaikeaa. Erityisesti läheiset ovat usein tietävinään paremmin, mitä on minulle parasta. Kuuntelen, nyökkäilen ja teen sen, mitä olen itse päättänyt.
VastaaPoistaAina elämässä ei voi tehdä vain sitä, mitä haluaa, on tehtävä kompromisseja, on olemassa velvollisuuksia ja rajoituksia. Omien halujen, velvollisuuksien ja mahdollisuuksien välillä navigointi on voi olla tosi vaikeaa.
On yksi tilanne, jossa olen täydessä vastuussa muiden ihmisten tunteista.
Tarkoitan tässä sen, että kun olen päättänyt hankkia lapsia, olen vastuussa heidän kasvatuksesta ja tunteista minua kohti, ja minulla on tiettyjä velvollisuuksia täytettävänä. Lapsen koko maailma koostuu vain tämän vanhemmista vuosia. Sanoisin, että kolmen vuoden ikäisenä lapsi alkaa irrottautumaan vanhemmistaan. Prosessi on pitkä ja monimutkainen. Sen takia lapsuuden traumoista jääkin näin pysyvä jälki.