Taijanomainen lukuhaaste 6: Johanna Pohjola - Vapaaksi miellyttämisestä: toipumiskirja hyväksynnän hakijoille (2024, Gummerus)
Olen toipuva miellyttäjä. Minulla olisi tuhat ja yksi tarinaa itsellänikin aiheesta - olen venynyt muiden puolesta maailman ääriin ja takaisin, jättänyt omat tarpeeni ja toiveeni ilmaisematta ja täyttämättä, ja olen tuntenut vastuuta muiden tunteista. Tämän kirjan bongaaminen mullisti ajatteluni hyvällä tavalla - ihminen kun tuppaa liian usein ajattelemaan että on yksin ongelmansa kanssa ja ainoa joka käyttäytyy tietyllä tavalla.
Kirjailija Johanna Pohjola pohtii omaa matkaansa miellyttäjänä, ja kirja on välillä kuin tutkiva päiväkirja. Tämä teos sisältää runsaasti tutkimustietoa ja lausuntoja erikoistuneilta ammattilaisilta sekä kokemuksia heiltä, jotka tunnistavat itsessään miellyttäjän.
Yksi isoimmista virheistä, jonka tekee oman hyvinvointinsa kustannuksella, on muiden laittaminen aina etusijalle. Toisen tunteiden suojeleminen voi myrkyttää oman olon. Klassisin esimerkki on parisuhteen päättäminen - miellyttäjä jää roikottamaan toista koska ei kehtaa sanoa että tämä oli tässä. Kaikki muut keinot välttelystä ja toisen eropäätöksen odotteluun kyllä käytetään, mutta suoraan ei uskalleta puhua.
Tässä kirjassakin korostettiin universaalia totuutta: emme ole vastuussa muiden ihmisten tunteista. Ellemme tietenkin pyri pahoittamaan toisen mieltä tahallaan. Joskus syntyy väärinymmärryksiä, joskus äänensävy muuttaa sanomaa, mutta tärkeintä on osata olla rehellinen ja keskustella asiasta.
"Tajusin, että monesti annan ihmisille hirveästi anteeksi tekoja ja sanoja ja ymmärrän, mikä siellä taustalla on. Voin ymmärtää, mutta mun ei tarvitse yliymmärtää eikä hyväksyä huonoa kohtelua. En enää ota vastuuta koko tilanteesta, toisen ihmisen kotioloista ja lapsuudesta --." (s.309)
Samaistuin hyvin kuvauksiin, joissa kertoja on venynyt ja joustanut loputtomiin, koska ei ole kehdannut tai edes ymmärtänyt kieltäytyä. Olen tehnyt vuosien ajan kovasti töitä oppiakseni pois kynnysmaton roolista. Jotkut kaverisuhteet pysyivät aikoinaan kasassa ainoastaan sen vuoksi, että olin se jolle voi soittaa koska vain ja jolta saa aina apua ja ratkaisuja - ja kun en saanut pyydettäessäkään vastavuoroisuutta, lakkasin olemasta aina käytettävissä. Porua on syntynyt, ja laastarin repäisy käy kipeää, mutta sen jälkeen paraneminen voi alkaa.
Kirjailija kutsuu sisäistä miellyttäjäänsä Lailaksi. Omallani voisi olla monta nimeä, joita olen listannut tässä kappaleessa myöhemmin. Pienestä alkaen minua hävetti etunimeni, koska se oli muille ihmisille hankala muistaa ja lausua. Luit oikein, hävetti - laitoinhan muut ihmiset noloon tilanteeseen kun he unohtivat sen tai lausuivat sen väärinpäin. Esittelin siis itseni aina Taijaksi, enkä korjannut väärinymmärrystä kun minua kutsuttiin esimerkiksi Tanjaksi, Teijaksi tai Tiiaksi. Eräskin opettaja oppi vasta kolmen vuoden opintojen jälkeen valmistujaisissa, että en olekaan Tanja.
Nykyään vaalin nimeäni - se on uniikki, ja symboloi minulle sitä että en luovuttanut vaikka minua on poljettu, silmille on syljetty ja päin naamaa sekä selän takana on ilkeilty. Esittelen itseni Taija-Tiiana, mutta jos sen jälkeen erikseen kysytään millä nimellä haluan minua kutsuttavan, sanon kuitenkin että Taija riittää. Eli pienin askelin edetään, opettelen ensin korjaamaan rohkeasti väärin kuulemiset.
Suosittelenkin lämpimästi tätä teosta heille, jotka tunnistavat itsessään miellyttäjän, ja/tai ovat jo aloittaneet toipumismatkansa. Kiltin tytön tai pojan syndroomasta kärsivät, tämä on voimaantumiskirja juuri teille!
Valitsin tämän kirjan osaksi lukuhaastettani:
6) Tietokirja tai opas ✅
Itse olen juuri toisin päin: mulle on yks hailee mitä muut minusta ja mun tekemisistä ajattelevat. Olen aina ollut rohkea oman polkuni kulkija, olen elänyt omanlaiseni elämää ja antanut muiden elää omansa. Tästä lauseesta jo tiedät, kuinka paljon olen kuullut erilaisia ohjeita miten päin mun kuuluu olla. Toisilla ihmisillä on vain taipumusta sekaantua heille kuulumattomiin asioihin ja ottaa kovin nokkiinsa, jos heidän kullanarvoisia neuvoja ei kuunnella. Olen silti pitänyt puoleni, vaikka välillä se on ollut vaikeaa. Erityisesti läheiset ovat usein tietävinään paremmin, mitä on minulle parasta. Kuuntelen, nyökkäilen ja teen sen, mitä olen itse päättänyt.
VastaaPoistaAina elämässä ei voi tehdä vain sitä, mitä haluaa, on tehtävä kompromisseja, on olemassa velvollisuuksia ja rajoituksia. Omien halujen, velvollisuuksien ja mahdollisuuksien välillä navigointi on voi olla tosi vaikeaa.
On yksi tilanne, jossa olen täydessä vastuussa muiden ihmisten tunteista.
Tarkoitan tässä sen, että kun olen päättänyt hankkia lapsia, olen vastuussa heidän kasvatuksesta ja tunteista minua kohti, ja minulla on tiettyjä velvollisuuksia täytettävänä. Lapsen koko maailma koostuu vain tämän vanhemmista vuosia. Sanoisin, että kolmen vuoden ikäisenä lapsi alkaa irrottautumaan vanhemmistaan. Prosessi on pitkä ja monimutkainen. Sen takia lapsuuden traumoista jääkin näin pysyvä jälki.
Vielä on minulla kovasti opettelua tuohon samaan, että olisi välittämättä muiden mielipiteistä ja " hyvistä neuvoista". Oikea meininki, että kuuntelee kyllä, mutta kulkee omaa polkuaan kuitenkin!
PoistaYhteiskunnan säännöt ja lait rajoittavat yksilön omia valintoja, mutta se on pelkästään hyvä asia kun on nähnyt millaisiin tekoihin ollaan valmiita jos olisi täysi vapaus, tai kukaan ei näe tai pistä vastuuseen. Ja lasten kanssa asianlaita on todellakin erilainen.
Erittäin hyvää asiaa 🌹 Monta vuotta sitten luin Kiltteydestä kipeät joka käsitteli samoja juttuja, sekä sen jatko-osan, en muista nimeä. Sinun nimesi muistan, ja pidän siitä. Kyllä käyttäisin sitä mielelläni jos joskus tavattaisiin 🙂
VastaaPoistaKiitos vinkkauksesta, täytyypä laittaa ylös tuo kirja! Hauska kuulla, kiitos <3
PoistaMinulla on myös aiemmin elämässäni ollut taipumusta miellyttää. Nykyään ei enää ole. Minulla on hyllyssäni tuo kirja, mutten ole vielä "ehtinyt" tarttua siihen, ja joskus se unohtuukin. Nyt voisin kesäloman kunniaksi kaivella sen esiin. Tuo nimiasia: "Eräskin opettaja oppi vasta kolmen vuoden opintojen jälkeen valmistujaisissa, että en olekaan Tanja." Voi luoja, sanon minä. Kaikenlaista.
VastaaPoistaMinna/Tähän on tultu -blogi
Oikea meininki, parasta on elää itselleen eikä muiden mielen mukaan! Suosittelen tätä teosta, oli todella samaistuttavia kokemuksia. Näin jälkikäteen naurattaa kyllä tuo nimijuttu, kyseessä oli vieläpä suosikkiopettajani joten en hennonnut korjata ikinä virhettä..!
PoistaVarmasti sopisi monen lukulistalle tuo kirja, omallenikin. Olen ollut liian kiltti, ja olen mielestäni edelleen kiltti, mutta en huiputettavaksi asti. Yritän kyllä vältellä sitä, että toiselle tulisi nolo olo minun seurassani. Silloin ei aina ihan oma itsensä voikaan olla sataprosenttisesti, ja ehkäpä siitäkin pitäisi yrittää päästää irti. Ei voi olla vastuussa toisten tunteista.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi tätä teosta, oli hyvin avartava vaikka paljon on jo sitä omaa työtä takana. Se onkin se vaikeus tässä, kun jossain menee se epäkohteliaisuudenkin raja.. milloin on oikea aika antaa asioiden kulkea omalla painollaan ja milloin täytyy "suojella muita". Ja se yliajattelu vielä soppaan mukaan, niin kyllä vain, aivan mahdoton miellyttäjä on syntynyt!
Poista