Lääninpuisto Kouvolassa

Aurinkoinen vapaapäivä houkutteli lähtemään kameran kanssa ikuistamaan kauniita tulppaani-istutuksia, jotka olin bongannut muutama päivä aiemmin Salpausselänkadun varrella sijaitsevassa puistossa. Mikä pettymys odottikaan perillä, kun kyseiset kukat loistivatkin poissaolollaan. Jalkauduin kuitenkin ihmettelemään puistoaluetta, ja löysin monenlaista kuvattavaakin.

Lääninpuisto on siis Kouvolan keskuskirkon läheisyydessä sijaitseva puisto, joka on perustettu vuonna 1973.





Keski-Suomen rykmentin muistokivi
oli ensimmäinen kuvattava kohteeni. Kouvola ei ole kyllä Keski-Suomessa, mikä ihme on siis tämän tarina? Kouvola sai oman rykmenttinsä, kun Keski-Suomen rykmentti siirrettiin tänne Hämeenlinnasta vuonna 1921. Toiminta jatkui talvisodan liikekannallepanoon saakka.

Tämä Kalle Lehtosen suunnittelema muistomerkki paljastettiin 6.10.1974 eli 35 vuotta rykmentin lakkauttamisen jälkeen. Muistolaatan on valmistanut Reijo Raittila, ja kivi on peräisin Utista eli aivan Kouvolan lähialueelta.



Tämä korkea paasi pronssikuvineen on jatkosodan aikana muodostetun "Piikkirykmentin" eli Jalkaväkirykmentti 25:n muistoksi pystytetty. Rykmentti koostui kymenlaaksolaisista miehistä, ja erikoisen kutsumanimensä se sai 25 pennin kolikosta. Kolikossa oli nimittäin reikä, ja kauppiaat pinosivat niitä piikkiin.

Vuonna 1958 pystytetyn muistomerkin reliefin on suunnitellut Viljo Savikurki, ja alunperin paasi sijatsi kasarmialueen pääportin läheisyydessä. Nykyiselle paikalleen se siirrettiin vuonna 1981.





Muistopuiden
kivipaasia tutkimalla pystyi havainnoimaan eri-ikäisiä, juhlatilaisuuksissa istutettuja puita puiston alueella. Vanhin puista on "veteraanikuusi" vuodelta 1980, ja nuorin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi istutettu kuusi, joka näkyykin kuvassa suoraan kivipaasin edessä.
Ylinen Viipurintie kulki aikoinaan nykyisen puiston paikalla. Kiinnostuneena luin ja ihmettelin karttoja - missä on ennen mennyt tie, voiko vanhaa reittiä vielä seurata? 
Lotta Svärdistä on varmasti jokainen historiantunneilla kuullut. Muutama vuosi sitten yhdistys täytti tasan sata vuotta, ja sen kunniaksi on tämä merkki pystytetty. "Vaadi aina enin itseltäsi" ovat Lottien kultaiset sanat.







Tämä korkea muistomerkki on Sankarivainajien muistomerkki. Siihen on kaiverrettu teksti "Isänmaan puolesta 1939-1945" sekä Kouvolan alueelta kotoisin olevat kaatuneet. 
Talvisodan syttymisen 70-vuotispäivänä eli 30.11.2009 paljastetun muistomerkin on suunnitellut Marjo Lahtinen-Tapper.
Muistomerkkien ja kivipaasien jälkeen saavuin kukkaistutusten ja suihkulähteen rauhoittamalle pienelle aukiolle.
Pieni puistokierrokseni oli oikein kiinnostava, ja ainoa mitä jäin kaipaamaan lämpimänä kesäpäivänä oli jäätelökioski "maaliviivalla". Toisaalta, puisto pysyy rauhallisempana ja roskista on vähemmän vaivaa kun väki herkuttelee jossain muualla. Ihan hyvä näin, sanotaan näin.
Oletko sinä tutustunut lähialueesi puistoihin ja/tai muistomerkkeihin?

Saatat pitää myös näistä

Kommentit

  1. Täällä ei oikein ole muuta kuin leikkipuistoja Pirkkalassa. Ainoa puisto minkä tiedän täällä olevan virallisesti, on Pereen puisto ja siihen on aivan liian pitkä matka perä-Pirkkalasta: 5-15 kilometriä. Nokian kaupungin puistoissa itse käyn, mutta kyllä tässä Kouvolan puistossa on aitoa mielenrauhaa. Olisipa meilläkin niin vähän väkeä puistoissa! Yksi puisto, joka jäi vahvasti mieleen pyöräreissultani, oli Yhtiönpuisto siellä Forssassa. Se tunnetaan myös nimellä Wahrenin puisto. Jälleen kerran on sanottava, että kasvuseutu ei ole millään mittarilla parasta. Tuntuu, että juuri muuttotappiokunnissa, kuten Kouvolassa, on paljon nätimpää ja viihtyisämpää (jos olet Tampereella käynyt, niin tiedät mitä meinaan).

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt Kouvolassa vain kerran mutta hämärästi muistan ajaneeni tämän puiston ohi. Mielenkiintoisia muistomerkkejä ja upeaa, että puistoon on istutettu juhlatilaisuuksissa puita, jotka
    ovat juhlistaneet näitä merkkipäiviä.
    Helsingissä suosikki puistoni on ehdottomasti Esplanadin puisto, joka on 1800-luvulta. Runerbergin patsas puiston keskellä luo sellaisen "ikiaikaisen fiiliksen" ja kauniit kukkaistukset myös. Kappeli ravintola puiston toisessa päässä on legendaarinen ja samoin soittolava. Kaunis ja historiallinen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡