Joulukuun kuvahaaste: Näkymä kotini ikkunasta

Kuukauden kuvahaaste on tullut tältä vuodelta päätökseensä. On ollut hauskaa olla mukana, kiitos paljon Kristiina!

En halua jakaa kuvaa nykyisestä asuinpaikastani, koska näkymä on liian tunnistettava, joten valitsin haasteeseen mukaan näkymän vanhasta asunnosta. Asuin lukioaikoina hetken aikaa Alppilassa, joka sijaitsee Oulun keskustasta muutama kilometri pohjoiseen.
Alppilan asuinalueen nimihän on tullut aikoinaan saksalaisilta alppijääkäreiltä. Tiekin on nimeltään Tirolintie, mikä on saanut nimensä Alpeilla sijaitsevan Itävallan osavaltion mukaan. Jatkosodan aikana Ouluunhan oli sijoitettuna parhaimmillaan nelisentuhatta saksalaissotilasta.

Ainoa säilynyt jäänne Oulun "Pikku-Berliinistä" on kuvassa näkyvä pitkä rakennus, joka toimi aikoinaan upseerikerhona. Saksalaisten poistuttua se nimettiin Kalevankartanoksi, sillä siinä toimi Pohjolan Karjalaseurojen piiri. Sen jälkeen se on ollut niin majoituskäytössä kuin työpajana, että toiminut paloasemanakin yli 40 vuoden ajan. Nykyään se tunnetaan nimellä Alppimaja, ja sen voi vuokrata juhla- ja kokouskäyttöön.

Muistelin, että minulla olisi ollut valokuva myös keittiönikkunasta, jossa näkyisi "merinäköalani" jolla olen huumorimielessä kehuskella myöhemmin. Käytännössä ohuen merikaistaleen näkisi juuri ja juuri jos sää oli selkeä.

Saatat pitää myös näistä

Kommentit

  1. Näitä haastejuttuja on ollut tosi kiva lukea ja Kristiina on kyllä kekseliäs! Taisin minäkin osallistua johonkin kuukausihaasteeseen vuoden aikana.
    Kiitos knoppitiedosta Ouluun liittyen jälleen. Aina oppii uutta ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella hauska haaste, kuukauden ensimmäistä päivää odotti aina innolla!

      Heh, aina pitää käyttää tilaisuus jakaa tärppejä :) mukavaa jos niistä on iloa!

      Poista
  2. Kaunis näkymä.
    Ihanaa ja tunnelmallista Joulun aikaa sinulle

    VastaaPoista
  3. Hieno näkymä entisen kotisi ikkunasta ilta-vai liekö aamuruskoineen. Kiva kun olit mukana ja oikein hyvää joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en muuten muista kumpihan on kyseessä. Sievä on ollut taivas joka tapauksessa ja kuva pitänyt saada siitä muistoksi!

      On ollut oikein mukava olla mukana haasteessa :) ihanaa joulua sinne myös <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡