"En aio maata siellä yksin: haudatkoon minut vaikka kahdentoista jalan syvyyteen ja kaatakoot kirkon päälleni, mutta minä en lepää ennen kuin sinä olet kanssani." (s.148)
Heti alkuvuodesta halusin vihdoinkin tarttua tähän klassikkoon, yhteen kirjallisuuden tunnetuimmista teoksista, sillä sen uusin elokuvasovitus oli tulossa ystävänpäivän nurkilla. Muutama muukin on ajatellut samoin - tämä on ollut hyvin suosittu lainattava kirjastoista, esimerkiksi tämän kuun alussa Helsingin Sanomat kirjoitti että Helmet-kirjastoissa on yli 500 varausta.
Heathcliff on Earnshawien perheeseen adoptoitu orpopoika, samanikäinen tyttären Catherinen kanssa. Nuorukaisina heidän tunteensa toisiaan kohtaan heräävät, mutta he päätyvät naimisiin eri ihmisten kanssa - Catherine Edgar Lintonin, ja Heathcliff Edgarin sisaren, Isabellan, kanssa.
Kun Catherine kuolee synnytyksessä, Heathcliff synkistyy entisestään. Katkeroituneen miehen oikkujen sivullisiksi uhreiksi joutuu aikanaan myös nuorempi sukupolvi.
"En voi katsella tätä lattiaa ilman että näen hänen piirteensä kivilaatoissa! Jokaisessa pilvessä, jokaisessa puussa näen hänen kuvansa - yöllä hän täyttää koko ilman ja päivällä näen hänet vilahdukselta jokaisessa esineessä - hänen kuvansa ympäröi minua joka puolelta! Kaikkein tavallisimmat kasvot miehillä ja naisilla - omat piirteenikin - pilkkaavat minua yhdennäköisyydellään hänen kanssaan. Koko maailma on pelottava kokoelma muistoja siitä, että hän oli kerran olemassa ja että minä olen menettänyt hänet!" (s.364)
Alunperin teos julkaistiin salanimellä Ellis Bell, ja myöhemmin kun kirjailijaksi selvisi yksi Brontën sisaruksista, kyseenalaistettiin voisiko nainen kirjoittaa niin voimakasta tekstiä ja kuvailla vihaisen miehen mielenmaisemaa niin taitavasti. Kirjaa epäiltiin jopa Brontën veljen Branwellin kirjoittamaksi.
Ei tämä teos ollutkaan niin romanttinen kuten olin kuvitellut ja kuinka sen takakansikin antoi ymmärtää. Päällimmäisimpinä teemoina siinä ovat sen sijaan luokkaerot, kosto ja katkeruus. Rivien välistä voi tuntea nuoren rakkauden intohimon ja traagisen kaipauksen, mutta suurimmaksi osaksi teos on kaikkea muuta kuin unelmointia.
Ymmärrän nyt oikein hyvin, miksi kirja on suitsutettu klassikko. Sen tyyli kertoa tarinaa eri aikatasoissa on kiinnostava, ja aikaansa nähden moni teemoja, kuten väkivaltaa ja ihmismielen synkkyyttä, on käsitelty rohkeasti. Valitettavasti Humiseva harju jäi kolmekymppisenä tuberkuloosiin menehtyneen kirjailijan ainoaksi - tiedä millaisia teoksia olisimme vielä saaneet.
Valitsin tämän kirjan kohtaan 2) Romantiikkaa!
Seuraa etenemistäni tältä sivulta!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡