LUETTU: Sissi Penttilä & Aku Varamäki: Planetaarinen vaatekaappi (Gummerus, 2024)

Parin kuukauden odotus kirjaston jonossa palkittiin. Törmäsin tähän kirjaan ensimmäisen kerran tässä Ilta-Sanomien artikkelissa ja laitoin kirjan välittömästi varaukseen.

Kirjassa käydään kattavasti läpi ongelmia vaateteollisuuden, pikamuodin ja tekstiilijätteen osalta. Miksi kulutamme aina vain enemmän ja pidämme suuria vaate- ja asustevalikoimia tavoiteltavana? Kuinka monta uutta vaatetta meillä on varaa ostaa jotta voisimme elää maapallon kestävyyden rajoissa? Kuinka voimme muuttaa vaatekaappimme planetaarisemmaksi?

Poissa silmistä, poissa mielestä?

Nykyihmisillä, nimenomaan länsimaalaisilla, on yhä enemmän vaatteita kaapeissaan sillä nopeutunut tuotantotahti polkee hintoja. Meidän tulisi kuitenkin pysähtyä miettimään, miten halvat hinnat oikein mahdollistetaan ja miten ne vaikuttavat ympäristöömme?

"Valitettavasti huimaavat hinnat eivät automaattisesti tarkoita vastuullista tuotantoketjua, vaan monia luksustuotteita valmistetaan samoilla periaatteilla kuin pikamuotia - maailman äveriäimpiä ukkeleita rikastuttaen ja köyhimpiä naisia riistäen." (s. 164)

Ihmisoikeusrikkomukset ja ympäristön turmeleminen ovatkin valitettavasti osa vaateteollisuutta. Edullisten hintojen sokaisemana unohtuu - vahingossa tai tahallaan - se fakta, että jostain se on säästetty. Tehtaiden ala-arvoiset työskentelyolosuhteet, jopa lapsityövoiman käyttö; kuinka kipeästi tarvitsemme enää sitä uutta hametta jos tiedostamme että toisella puolen maailmaa joku tekee nälkäpalkalla jokaikisenä päivänä viikossa töitä vähintään kellon ympäri. Mitä väliä on kemikaaleista saastuneella joella jos se virtaa jossain toisessa maanosassa?

Vähemmän uutta, enemmän jo olemassaolevaa ja käytettyä

Jotta maapallon ja ympäristömme kestävyys ei kuormittuisi kohtuuttomasti, kirjassa esitetään uusien vaatteiden ja kenkien ostorajaksi vuodessa korkeintaan seitsemää. Teoria perustuu matemaattiseen laskutoimitukseen.

"Jos pienennämme vaatekaappimme vuosittaista hiilijalanjälkeä samassa suhteessa kuin meidän on suositusten mukaan vähennettävä muutakin kulutusta, tulee vaatteiden vuotuiseksi hiilibudjetiksi 75 hiilidioksididiekvivalenttikiloa." (s. 52)

Ei tunnu pahalta rajalta. Tähän ei siis lasketa second hand -löytöjä, ainoastaan uusia. Ellen keksi aloittaa uutta harrastusta jossa tarvitsisi tietynlaisia vaatteita, en usko että tekisi nykyään tiukkaa pysyä tällaisessa ostorajassa. Entisenä himoshoppaajana on ollut vapauttavaa huomata, kuinka paljon vähemmälläkin tulee toimeen.

Kirjassa listattiin hyviä ja oikeastaan aika hauskojakin keinoja torjua uusien vaatekappaleiden roudaamista hyllyille. Omalla vaatekaapilla "shoppailu", erilaiset haasteet tulla toimeen vähemmällä ja yön yli nukkuminen ennen lopullisen ostopäätöksen tekoa voivat olla tehokkaita tapoja vähentää kulutusta.

Erota tarpeet haluista

Suurin kompastuskivi matkalla kestävämpään kulutukseen on monella varmasti aidon tarpeen erottaminen pelkistä mielihaluista ja heräteostoksista. Tarvitsenko varmasti uusia salivaatteita, vai näinkö vain viimeisen päälle merkkivaatteisiin panostaneen kanssatreenaajan? Pitäisikö ostaa nämä housut - joille ei ole nyt akuuttia tarvetta - mutta kun ne ovat niin hyvässä tarjouksessa? Haluanko oikeasti tämän tuotteen vai vaikutuinko vain sen trendauksesta?

Mielikuvilla meille voidaan myydä melkein ihan mitä tahansa. Mainoksien myötä meihin istutetaan ajatuksia, jotka ohjaavat meidät himoitsemaan aina vain uusia asioita. Haluamme kuulua joukkoon, sehän on ihmiselle aivan luontaista. Kulutusyhteiskunnassa helposti kuitenkin hämärtyy se, kuinka paljon tavaraa oikeasti edes tarvitsemme, sillä ympäriltä tuleva esimerkki aiheuttaa aina vain uusia keinotekoisia "tarpeita" meille.

Pienin askelin kohti kestävämpää tulevaisuutta

Jos haluaa aloittaa planetaarisemman kuluttajan elämäntavan, kannattaa kääntää katse siihen mitä jo omistaa. Saatamme hillota vaatekaapeissamme vaikka kuinka paljon käyttökelpoisia yksilöitä, ja silti haalimme aina vain lisää. Olisi kestävämpää oppia käyttämään jo olemassaolevaa, ja mikäli tarvitsee jotain uutena, käyttää aikaa ja vaivaa löytääkseen sen vastuullista ja kestävää väylää myöten.

"Äänestä lompakollasi ja tue pieniä, paikallisia ja vastuullisia yrityksiä" (s. 191)

Yhdeksi syyksi jonkun vaatteen tai asusteen hilloamiseen kaapin perällä esitettiin, että sitä usein "säästellään tärkeämmälle päivälle". Varsinkin hinnakkaammat ostokset, kuten merkkilaukku tai -kengät saattavat lopulta nähdä päivänvalon ainoastaan liikkeestä ulos kannettaessa. Mitä jos alkaisimme pitää jokaista päivää tärkeänä!

Kirjassa myös todetaan ja todistetaan gallupkyselynkin avulla, että yritysten ja yhdistysten jakamat, mainoslogoilla varustetut tekstiilituotteet menevät harvoin käyttöön. Ne päätyvät ensin kohteliaisuudesta koteihin, lähinnä keräämään pölyä ja lopulta roskiin. Jälleenmyyntiarvoakaan ei tällaisilla tuotteilla juuri ole. Kuluttajien kannattaakin siis alkaa haastamaan näitä tahoja!

---------------------------------------------

Tämä kirja on aivan loistava opus heille, jotka haluavat tutustua vaateteollisuuden ongelmallisuuteen ja ympäristövaikutuksiin, ja tutustua kestävämpään kulutukseen. Aihe on ollut pinnalla viime vuosina niin Shein-tehtaista kertovien dokumenttien kuin vastuullisten yritysten hätähuutojen myötä.

Päivässä emme voi maailmaa muuttaa, emme välttämättä edes omaa elämäämme. Pienilläkin askelilla on lopulta suuri merkitys, varsinkin jos mahdollisimman moni ottaa ne. Kirjan viimeinen lause onkin: "Tärkeintä on aloittaa."

Saatat tykätä myös näistä