Ratamon terveysmetsä Kouvolassa

Kouvolasta löytyi kiva luontokohde keskustan tuntumasta, Ratamokeskuksen takaa. Ratamon terveysmetsä -hanke valmistui syksyllä 2023. Kouvolan kaupunki oli osana Kansanterveyttä metsästä -hankkeessa, ja sen myötä syntyi tämä virkistyskäyttöön soveltuva luontoreitti.


Terveysmetsässä kiemurtelee vajaa kilometrin mittainen esteetön metsäreitti, jonka kävimme käppäilemässä kun sattui kaunis ulkoilukeli. Polun varrella on monta levähdyspaikkaa, joihin jäädä rauhoittumaan ja aistimaan metsän tunnelmaa.

Reitin voi kiertää tietenkin kummin päin haluaa, mutta me aloitimme tämän sillan kautta:

Tomi oli pyöräilymatkoillaan löytänyt tämän mukavan luontoreitin, jonka uskon piristävän monen päivää. Varsinkin sairaalan potilaille ja omaisille se voi olla mieluinen hengähdystauko.

Polun varrelta löytyi kivoja pieniä yksityiskohtia.


Hyönteishotellinakin toimiva Tiina Karimaan taideteos Suoja.


Elin & Keinon eli Heini Niemisen ja Sandra Nybergin mielenkiintoinen Valon tunne -teos käsittää teräksestä leikattuja, peilimäisesti heijastavia sanoja aseteltuna polun varrelle. Löydä "valo" kuvasta!

Mikäli hyttysiä ei olisi ollut niin paljoa, olisi ollut ihana istahtaa hetkeksi tähän "keitaalle" ja testata tuo keinu.

Edukon ja XAMKin opiskelijat ovat rakentaneet levähdyspaikkojen penkkejä sekä linnunpönttöjä. Ei vielä toistaiseksi graffiteja näkyvissä, toivottavasti polku saa olla rauhassa mahdollisimman pitkään.


Tykkäätkö sinä käydä metsäpoluilla kävelemässä?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Metsässä kävely on kyllä hyvää terapiaa mielelle ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin 🤗 saa rauhoittua ja kuunnella vain lintuja ja oksien kahinaa

      Poista
  2. Tosi kiva idea tuo, lenkkeily tekee hyvää ja parasta se on metsässä. Mutta kyllä tämän vuoden hyttyskanta on tehnyt ulkojutuista haastavaa. Täällä pyörii ihan parvi ympärillä ja kun tietää että viikon saa raapia paukamia, niin myrkkyä tai sisätilat on ollut vaihtoehto.. 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin eri tavalla virkistyy metsässä :) On ollut joo aivan älytön määrä hyttysiä heti alkukesästä, pitänyt varautua vaatekerroksilla, suihkeilla ja ripeämmällä kävelytahdilla jos on mielinyt ulos.. Toivottavasti asiantuntijoiden lausunnot pitävät paikkaansa että määrä olisi tästä vain vähenemään päin!

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡