Tänä vuonna jo 40. kerran järjestettävät Vanhan kirjallisuuden päivät kutsuivat taas paikalle kirjojen ystäviä ympäri Suomea. Kaksipäiväinen, pääsymaksuton tapahtuma on kaikenikäisille suunnattu.
Tänä vuonna ohjelmassa näkyi esimerkiksi lastenrunoilija Kirsi Kunnaksen 100-vuotisjuhla. Ennakkoon julkistetussa oheisohjelmistossa oli tuttuun tapaan muun muassa kirjailijahaastatteluita, keskustelutilaisuuksia, kirjanjulkistuksia, työpajoja ja yhteislaulua orkesterin säestyksellä.
Vanhan kirjallisuuden päivät on osittain harhaanjohtava nimi tapahtumalle, sillä näiltä messuilta voi löytää aivan uunituoreitakin teoksia - kenties kirjailijan itsensäkin, jolloin teokseen voi napata samalla henkilökohtaisen signeerauksen!
Oletko sinä käynyt Vanhan kirjallisuuden päivillä tai muissa kirjatapahtumissa?
Olin tänä vuonna toista kertaa tapahtumassa, ja sain mukaan aivan parasta seuraa eli äitini. Hän oli ensikertalainen ja haaveillut pääsystä jo kauan.
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ennen ovien avauduttua. Väkeä oli jo paljon, ja moni hakeutui varjoon odottelemaan sillä aurinko porotti jo kovalla teholla.
Ovien aukaisija päästi meidät ryntäämään sisälle pari minuuttia etuajassa ja sehän ei ketään harmittanut. Myyntipöytiä ja näytteilleasettajia oli kahdessa kerroksessa, ja monen muun tavoin mekin lähdimme liikkeelle yläkerrasta kiertäen eri kustantamoiden pisteitä.
Parin tunnin kiertelyn jälkeen saavuimme Aviadorin kohdalle, ja tietenkin etsimme katseella äidin viime vuonna julkaisemaa lastenkirjaa:
Jerri ekaluokkalainen -kirjaa oli pöydällä jäljellä enää yksi kappale! Kirjoittelin Jerristä blogin puolelle tässä postauksessa.
Kirjaostostelun ja kiertelyn jälkeen alkoi olla kova nälkä. Onneksi helpotus löytyi läheltä, sillä tapahtumaan oli järjestetty telttaravintola suurella ruokailutilalla:
Telttaravintola sijaitsi kätevästi tapahtuman sisäänkäynnin edustalla, ja sen mukavassa varjossa oli mahdollista käydä kahvittelemassa, haukkaamassa pientä purtavaa tai tankata lounasta.
Ravintolasta vastasi paikallinen cateringfirma Liekoranta. Tarjolla oli joko keittoa (kala- ja kasvisvaihtoehto), salaattia (kana-, kala- tai kasvis), tai pyttipannua. Valitsimme lohi- ja kanasalaatit, ja lounaan hintaan kuului pääruuan lisäksi vesipullo, ihanan tuoretta sämpylää sekä kahvi voisilmäpullan kera.
Ruokailun jälkeen jaksoi taas kierrellä pöytiä. Hellepäivä koetteli, mutta onneksi moni myyjä oli tuonut mukanaan pöytätuulettimen. Vaivihkaa tuli sitten välillä tuuleteltua - selailin dekkarivalikoimaa kiinnostunutta esittäen ja siirryin tuulettimelta toiselle.
Uusia, vanhoja, käytettyjä kirjoja laidasta laitaan. Sarjakuvia, nuotti- ja laulukirjoja, jännitystä ja draamaa. Vanhan kirjallisuuden päivät ovat loistava tapahtuma erityisesti sellaisille, jotka keräävät tietyn kirjailijan tai kirjasarjan teoksia tai etsivät harvinaisuuksia. Sen kokoelmastaan puuttuvan osan saattaa löytää pikkurahalla, ja lahjaideatkaan eivät lopu kesken.
Ennen lähtöä kävimme vielä raapustamassa nimemme valtavaan vieraskirjaan.
Meillä oli oikein mukava päivä kirjojen seassa! Keräsimme paljon inspiraatiota myös omiin projekteihin.
Olin luvannut itselleni, että yhden tai kaksi kirjaa voisin ostaa jotta jaksan varmasti raahata ne sitten kotia asti. Kuinkas kävikään, mukaani tarttui Täällä Pohjantähden alla -trilogia (1959-62):
Olen lukenut Linnan Tuntemattoman sotilaan niin monta kertaa etten muistakaan, ja vain aloittanut joskus ensimmäisen Pohjantähden. En ole katsonut elokuvia enkä sarjoja, en edes teatteriesityksiä sen vuoksi kun kirja on vielä lukematta. Oli siis korkea aika tarttua siihen, ja oli mukava löytää kaikki osat kerralla.
Maarit Verrosen Hyvä näin (2023) -novellikokoelma lähti mukaan Aviadorin pisteeltä. Aviadorin kustantaja Vesa Tompuri suositteli sitä minulle keskustelumme perusteella. Luettuani muutaman tarinan totesin, että todellakin kannatti luottaa suositukseen; kustantajahan parhaiten tuntee kirjallisuuden jota kustantamosta lähtee.
Tämä mielenkiintoinen opus lähti mukaan kolmella eurolla. Leo Pennasen Käsiala - ihmisen kuvastaja (1949) -teoksessa käsitellään käsialan ja kirjaintyylien tulkintaa, joten on mielenkiintoista päästä tutkailemaan omaa käsialaansa.
Minua on aina kiehtonut erityisesti vanha kauno. Kaunokirjoitusharjoituksissa en oikein tykännyt kaikista "uusista säännöistä" joiden mukaan tietyt kirjaimet eivät yhdistyneet ja toiset yhdistyivät hankalasti mielestäni, eikä jälkeä saanut omasta mielestäni nätiksi millään. Oma käsialani onkin vuosikymmenten muokkaama sekoitus; luotu juuri sellaiseksi kun itse olen halunnut. 
Eräässä pöydässä oli myynnissä "sokkokirjoja" vitosella. Päätin ottaa haasteen tosissaan ja valitsin dekkarin, sillä ne eivät ole koskaan oikein sytyttäneet kiinnostusta.
Tietenkin mukaan lähti myös sekalainen läjä postikortteja, kirjanmerkkejä ja tarroja.
Kirjatapahtumat kiinnostavat aina! Parasta myös, jos joskus voi jonkun kirjailijankin tavata samalla. Ostan vaan yleensä vähän liikaa, jos näin nyt voi sanoa. Vanhasta kaunosta tuli mieleen, että olen ollut vähän pöyristynyt, kun selvisi, että koulussa ei opeteta enää kaunokirjoitusta. Ollenkaan. Ehkä se on hyvä juttu, en tiedä, mutta silti... Kyllä niitä aikanaan harjoiteltiin ja olisin tämän ilon suonut lapsellenikin ;) Allekirjoitus kirjoitetaan siis tikkukirjaimilla nykylapsilla.
VastaaPoistaAina tarttuu enemmän mukaan kuin oli etukäteen suunnitellut! Olen myös ihmetellyt tätä muutosta, mutta hankala sanoa oliko se hyvä vai huono juttu. Tikkukirjaimilla tehty allekirjoitus kuulostaa oikeastaan aina kauhistuttavalta! :D
Poista