Taijanomainen joulukalenteri #13 🎁 Lucia Valontuoja

Joulukuun kolmastoista päivä on Lucian päivä, ja siksi tämän luukun teemaksi olen valinnut jälleen pienen historiikin. Kuka siis oli Lucia ja miksi hänelle on omistettu oma päivä?


Lucia syntyi Sisiliassa 200-luvun lopulla varakkaaseen perheeseen. Hänen isänsä kuitenkin menehtyi Lucian ollessa nuori, ja koska sen aikaisten tapojen mukaisesti naisella tuli aina olla miespuolinen "holhooja", hänet pakotettiin kihlautumaan nopeasti. Pian äitikin sairastui vakavasti. Lucia kääntyi kristinuskoon äitinsä ihmeparantumisen jälkeen, ja päätti käyttää sulhasehdokkaalle tarkoitetut runsaat myötäjäiset köyhien hyväksi.

Avioliitosta ja myötäjäisistä jo haaveillut, pettynyt mies ilmiantoi Lucian, sillä kristinuskon harjoittaminen oli Rooman valtakunnassa vakava rikos. Rangaistuksena tästä nuori nainen määrättiin työskentelemään prostituoituna.

Pyhä Henki kuitenkin täytti Lucian, eikä häntä saatu millään liikkumaan. Lopulta hänet päätettiin polttaa siihen paikkaan. Edes tuli ei pystynyt vahingoittamaan naista, mutta miekan isku kaulaan päätti hänen elämänsä.

Tarina Luciasta ja hänen marttyyrikuolemastaan jäi elämään, ja hänet kanonisoitiin noin tuhat vuotta kuolemansa jälkeen. Hän on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys. Latinaksi lux tarkoittaa valoa, ja Lucian sanotaankin olevan Valontuoja.

Luciasta on kerrottu monenlaisia tarinoita vuosisatojen aikana, ja ne ovat muuttaneet muotoa tietenkin jo moneen kertaan. Yhden legendan mukaan eräs mies ihastui Lucian silmiin ja pyysi tätä naimisiin kanssaan. Lucia ei lämmennyt ajatukselle ollenkaan, irrotti silmänsä ja lähetti ne miehelle. Sen jälkeen Neitsyt Maria antoi Lucialle uudet kauniimmat silmät. Toisessa versiossa silmien irrotus tapahtui Luciaa kiduttavien miesten toimesta. Näiden tarinoiden vuoksi monissa Luciaa esittävissä kuvissa hän pitelee silmäparia vadilla.

Suomeenkin Lucian tarina levisi pikkuhiljaa Ruotsista, jossa Luciaa on juhlittu tiettävästi jo 1700-luvulla. Tyypillinen Lucia-asu on täynnä symboliikkaa: valkoinen kuvaa viattomuutta, punainen marttyyrikuolemaa ja kynttiläkruunu tietenkin valoa.

Vuodesta 1949 alkaen Helsingin tuomiokirkossa on valittu aina 13. joulukuuta Suomen Lucia. Hänen johdollaan järjestetään sen jälkeen kulkue. Tänä iltana klo 17:00 siis nokka kohti Tuomiokirkkoa jos perinteikäs hyväntekeväisyystapahtuma kiinnostaa!


Onko Lucian tarina tuttu? Oletko sinä osallistunut joskus Lucian päivän juhlallisuuksiin?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Lucian päivän vietto on kyllä tunnelmallinen tapahtuma ja sitä vietetään täällä Ahvenanmaallakin. Mutta minulle, suomenkieliselle se ei ole koskaan ollut tuttu traditio. Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti hieman alueittainkin menee jos/kun juhlitaan Luciaa. Oulussa en muista että olisi juhlittu vaikka aika lähellä ollaan myös Ruotsin rajaa! Kiitos samoin, hyvin myöhäiset toivotukset täältä takaisin! :)

      Poista
  2. Lucian päivän kaunista kulkuetta ja heidän heleää laulua on ollut muutamana vuonna mukava päästä näkemään. Hieno, valoisa perinne, vaikka tarinat taustalla (jotka eivät olleet kovin tuttuja) ovat noinkin raaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä mukavalta juhlatilaisuudelta. Joku kerta pitää ottaa asiaksi lähteä seuraamaan :) niimpä, raaka tarina, oli se totta tai ei!

      Poista
  3. No huh, en ollut melkein mitään noista tarinoista kuullut. Vetävät vertoja telkkarin kauhusarjoille. Lucianpäivä on minulle sillä tavalla merkityksekäs että opetin yhteen aikaan ranskaa ruotsinkielisessä ammattikoulussa ja on jokunen kiva muisto lucianpäivä pullista (lussekakor) ja juhlallisuuksista 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ei tuollaista osaisi käsikirjoittaakaan. Oi kuulostaapa mukavalta, en olekaan muistaakseni ikinä maistanut tuollaisia pullia!

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡