Tämän luukun aihe hyppäsi mukaan villinä korttina kesken matkan, kun törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin (Kysely: Temu-lahjat eivät nolota suomalaisia – joka kymmenes tilaa tänä jouluna Kiina-rojua pukinkonttiin. Helsingin Sanomat 11.12.2024). Temu on puhuttanut maailmanlaajuisesti jo hyvän tovin. Kiinalaiselta kauppa-alustalta tilataan sekä itselleen tavaraa käyttöön että ilmeisesti myös joululahjoja muillekin. Sekös herättää mielipiteitä puolin ja toisin.
Joulukuu käy kohta puoliväliä eikä aattoonkaan ole kuin kymmenen päivää, ja lahjat on monessa taloudessa jo tilattu ja kääräisty pakettiin. Ei ole kuitenkaan vieläkään liian myöhäistä pysähtyä miettimään uudestaan valintoja tulevaisuuttakin ajatellen.
Oma kantani on jyrkkä ja selkeä. En ostaisi Temusta lahjoja kenellekään. En ole koskaan tilannut sieltä itsellenikään mitään - näen kaupan ongelmallisena ja epäturvallisena, enkä halua ottaa osaa. En suinkaan ole sädekehän kiillottaja, sillä olen eBayn vanha suurkuluttaja, pieniä paketteja pukkasi parhaimmillaan monta kymmentä kuukaudessa sisältäen kaikkea ripsiliimasta hiuspompuloihin ja peruukkeihin, mutta sittemmin olen viisastunut sekä terveydestäni huolehtimisessa, rahankäytössäni että ympäristön huomioonottavana kuluttajana.
Ennen kuin eksyn matkallani päivän aiheesta, palataan nimenomaan Temuun. Temu on siis kiinalainen verkkokauppa, joka on kasvattanut suosiotaan laajalla valikoimalla ja erityisesti halvoilla hinnoilla. Heidän tunnuslauseensakin on "shop like a billionaire" mikä tietenkin mielikuvana vetoaa kuluttajiin. Yhdysvaltain markkinoille Temu saapui syksyllä 2022, ja maailmaa valloittaessaan se on haastanut lukuisia muita jättimäisiä verkkokauppoja kuten eBay ja Amazon.
Miksi Temusta tilaaminen jakaa mielipiteitä niin voimakkaasti?
Temun tuotteille on tehty lukuisia erilaisia tutkimuksia, ja on huolestuttavaa että esimerkiksi vaatteista ja kosmetiikasta on löydetty vaaralliseksi luokiteltuja kemikaaleja. Eletroniset laitteet ovat olleet kehnolaatuisia tai jopa riski käyttäjälleen. Kun tilaa Temusta, tavara pukataan käytännössä suoraan tehtailta eli kukaan ei valvo mitä ne sisältävät.
Lue lisää aiheesta:
Aivan kaikkeen elämässä liittyy riskejä, se on totta. Mihinkään ei voi täysin luottaa, ei vaikka olisi kuinka CE-merkinnät, Avainlippu ja yrittäjä kirkkain silmin vannoisi mummonsa nimeen. Temusta erityisesti eletroniikkaa ja kosmetiikkaa tilaavat eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi, että laitteen käyttökelvottomaksi toteaminen tai lieväksi jäävä allerginen reaktio ei ole noin vain taputeltu hävittämällä tuote ja harmittelemalla rahanmenoa, vaan sen ikävä jälkipyykki voi odottaa vielä aivan nurkan takana.
Uskallatko ottaa sen riskin, että äidin kesämökille Temusta ostamasi matkaradio syttyy tuleen kun se yhtäkkiä ylikuumenee? Pahimmassa tapauksessa ihmishenget ovat vaarassa ja mökki palaa. Mutta mitä sanoo vakuutusyhtiö kun se tutkii palon syttymissyyn? Ilman valmistajan nimeä ja tuotetunnusta oleva, hiiltynyt matkaradio löytyy mustuneiden hirsien seasta. Aivan, heillä on kaikki oikeudet pidättäytyä korvaamasta sentin senttiä. Itku ei auta vähääkään, ja vielä vähemmän If.
Jos tällainen täysin samanlainen matkaradio olisi ostettu vaikka Gigantista, sormella voitaisiin osoitella ensin heitä, ja he voisivat sitten jatkoselvittää, missä on alunperin menty vikaan. Aina ei juurisyy selviä mutta kuluttajana saa sen turvan kun ostaa tuotteensa sellaisilta jälleenmyyjiltä, jotka ottavat vastuulleen sen, että tuotteen käyttö on turvallista. Onko katastrofin jälkeen enää sen arvoista, että säästi euroja? Olisiko se äiti pärjännyt ilman sitä kolmen euron matkaradiotakin?
Kosmetiikka, erityisesti "dupet" eli lähes suorat kopiot luksusmerkeistä on noussut suosituksi tuotetyypiksi. Kukapa ei haluaisi Diorin lip-oilia ja Chanelin huulipunaa somekuviinsa? Sen lisäksi, että on rikollista varastaa toisten design ja tuotemerkki, näissä tutkimattomissa ja testaamattomissa tuubeissa piilee myös vakavia vaaroja kaikkea ihottumasta sokeutumiseen. Terveydestä kannattaa pitää huoli, sen kanssa ei kannata pelleillä muutaman kymmenen euron tähden. Onko se enää somekuvien arvoista kun puolet naamasta halvaantuu? Hopeareunus, uusi ura odottaa "äläostatemusta"-vaikuttajana!
Riski on aina olemassa jokaisen ovesta poistumisen, keittiössä hääräämisen ja käsisaippuan kanssa, mutta keneltä vaadit korvauksia jos menetät vaikka työkykysi? Kyllä, et yhtään keneltäkään. Verovaroista todennäköisesti kustannetaan sairastuminen, jonka riski oli tiedostettu. Se summa on aina jostain muusta pois.
Haastan siis kysymään itseltään:
Ostaisitko saman tuotteen suomalaisesta tavaratalosta jos sitä ei olisi saatavilla Temusta?
Haluaisitko itse ottaa vastaan sellaisen lahjan, jonka käyttöön voi liittyä jokin riski?
Oletko valmis ottamaan vastuun, jos joku alisteisessa asemassa oleva eli lapsi tai lemmikkieläin altistuu esimerkiksi kemikaaleille?
Edulliset hinnat ja tarjouskampanjat sokaisevat helposti aikana, kun ostovoimamme heikkenee. Elämme Temun kulta-aikaa, mutta emme saa ignoorata sitä mitä sen kulisseissa tapahtuu jotta on mahdollista tarjota niin järjettömän halpoja tuotteita järjettömällä tahdilla konttitolkulla. Henkilökohtaisesti en keksi edullisuuden rinnalle toista hyvää syytä käyttää Temua, ja kun tiedostaa mitkä seikat voisivat selittää ne uskomattoman alhaiset hinnat, ei tee mieli tilata yhtään mitään.
Lyhyesti, älkää ostako Temusta muille lahjoja ellei lahjansaaja itse ole ilmoittanut että se on täysin ookoo ja on valmis ottamaan riskit.
Temu myy roskaa, joka ei käy kaupaksi Kiinan sisäisillä markkinoilla. Toki, Kiinassakin myydään toreilla edelleen paljon sutta ja sekundaa, koska kaikki eivät voi luvata itselleen laatutavaraa. Mutta sielläkin kuluttajista on tullut tietoisempia ja vaativampia. Laadukas kiinalainen tuote on luonnonmukainen tai hyvin turvallinen ja laadukas ja kestää vuosia käytössä. Kokemusta on.
VastaaPoistaNiimpä, laatutavaraa löytyy myös runsaasti mutta ikävä että luottamusta murentavat tällaiset oikojat.
PoistaKiitti infosta ja varoituksista. En ole tilannut mitään enkä tilaa.
VastaaPoistaKiinaa ja kiinalaisia vastaan minulla ei ole mitään, mutta huijaus ja roska ovat asia erikseen.
Parempi ostaa vähän ja laadukasta jos on valinnanvaraa. ⭐️
Kiinasta tulee niin paljon tavaraa ettei siihen kiinnitä edes huomiota enää. Täytyy vain toivoa että tavarantoimituksia valvovat tahot ja päättäjät jatkavat hyvää työtään ja pitävät kiinni turvallisuusmääräyksistä ja huolehtivat että läpipääsevissä tavaroissa laatutaso pysyy.
PoistaAjankohtainen varoitus ja hyvää asiaa sisältävä kirjoitus. Temu on minustakin verkkokauppa, josta en ostaisi. Tosin itselläkii jotkut maailmanlaajuiset verkkokaupat on tulleet tutuiksi, mutta niistäkii oon tilaamista vähentäny. Vihdoin löysin suomalaisen vaatekaupan jolla on kivijalkakauppa ja oma vaatemallisto, ei tee massatuotantoa ja ompeluttaa vaatteet sentään Tallinnassa.
VastaaPoista-Jenna
Kiitos paljon :) tuollainen kauppa kuulostaa hyvältä, mahdollisuuksien mukaan on hyvä suosia mahdollisimman lähellä tehtyjä tuotteita!
PoistaTosi hyvä kirjoitus! Ja samoilla linjoilla oon sun kanssa siinä, että Temusta en oo ostamassa yhtään mitään yhtään kenellekään. Vähän kyllä hirvittää ajatus siitä, että joku menisi ja ostaisi mulle lahjan just Temusta tai muusta sen kaltaisesta verkkokaupasta... Sellaisesta lahjasta en vois sanoa olevani iloinen, eli toivon mukaan sellaisilta paketeilta säästyn nyt ja tulevaisuudessa 😅
VastaaPoistaKiitos paljon 🤗 juurikin tämä ajatus pyörii mielessä.. vaikka lahjoja olisi kuinka kivan ja mieluisen lahjan löytänyt niin ei siitä silti olisi kovin onnellinen jos se tuli Temusta 😶
PoistaTÄMÄ 100%!! Miusta on käsittämätöntä miten tyhmiä, tai anteeksi - ajattelemattomia ja piittaamattomia ihmiset voivat olla. Vähän sama kuin muoviroskan kanssa, mitä on puskettu vuosikymmeniä piittaamatta yhtään mistään, kunhan itse saa roskaa mahdollisimman halvalla - hitot luonnosta, maapallosta ja lasten, sekä tulevien sukupolvien elinoloista. Moni väittää just noin, että samaa kamaa ja samalta tehtaalta on kuin Suomessa myytävät, mut ei todellakaan ole. Kun ihmiset tajuaisivat miten monet rahdit tarkistetaan tullissa kemikaalien ja koostumusten osalta, niin olisi eri ääni kellossa. Maahantuoja ei voi tuoda Eurooppaan sellaista mitä täällä on rajoitettu ja kielletty. Vastuuasia on myös selvä - jos itse toimit maahantuojana eli tilaat sieltä Temusta, niin ihan omalla vastuulla ketään muuta altistamatta ja valmiina korvaamaan omasta lompakosta esim. palovahingot, silmäleikkaukset, laiterikot sun muut.
VastaaPoistaJA pitää herättää herätyskelloja päässä vähän yksinkertaisemmallakin, kun osa kiinalaisista firmoista EI suostu ottamaan takaisin valmistamiaan tuotteita, jotka eivät noudata EU:n lainsäädäntöä. Eli käytännössä ovat valmistaneet tuotteet asiakkaalle, joita ei saa täällä myydä, mutta eivät suostu ottamaan niitä enää takaisin ja myymään vaikka jollekin toiselle mantereelle. CE merkinnän kanssa saa olla myös tarkka, koska Kiinan oma merkki (oliko China Export tms) on hyvin lähelle samanlainen kuin CE- merkintä.
Täällä ihmetellään esimerkiksi sitä, kun syövät ovat lisääntyneet hurjasti ja turbosyöpiä on niin paljon enemmän, että lääkäritkin ihmettelevät mistä on kyse. Vakuutusyhtiöiden varoituksista huolimatta otetaan typeriä riskejä oman perheen ja lasten kustannuksella, joka väistämättä vaikuttaa tulevaisuudessa esim. vakuutusmaksuihin ja - ehtoihin. Lasten altistuminen taas hormonitoiminnan ongelmille, lapsettomuudelle ja muille vastaaville. AAaaaa menee tunteisiin! En ymmärrä, miten Suomessa vähintään peruskoulun käyneet ihmiset voivat olla niin hyväuskoisia. Ihmettelen myös, että oikeastiko ihmiset eivät ajattele yhtään mitään? Siis MITÄÄN? Ja miten se on edes mahdollista, jos on hippustakaan älyä ja empatiakykyä lapsiaan, sekä tulevia sukupolvia kohtaan?
Joo tuo on myös tärkeä pointti, että palautusoikeutta ei monesti edes ole. Tai se pitää kustantaa omasta pussista - toisin kuin meillä, kuluttajansuojalailla on säädelty raamit sillekin.
PoistaJa joo ei, ei ilmeisesti monikaan näe Temussa mitään muuta kuin halpaa tavaraa ja se sumentaa kaiken muun. Aina on jauhettu ettei saa uskoa liian hyvältä kuulostavaa, siinä on yleensä joku koira haudattuna.. silti ollaan valmiita ottamaan se riski kun "no ei niistä oo mittää ennenkään tullu". Tietämättömyydelle ei mahda välttämättä mitään, mutta se tietoisen riskin ottaminen, aivan älytöntä.