Kärsämäen paanukirkko

Kun poikkeaa tavanomaiselta reitiltään ja lähtee seuraamaan kylttejä, saattaa löytää kaikenlaisia helmiä. Syksyllä kun piipahdin yksin Oulussa, päätin varata kotimatkalle enemmän aikaa jos vaikka törmäisin johonkin mielenkiintoiseen nähtävyyteen tai kohteeseen. Juuri sellainen löytyi jo Kärsämäeltä - tämä paanukirkko.
Vuonna 2000 käynnistyi ainutlaatuinen rakennusprojekti, jolle saatiin EU:n aluekehitys-rahaston rahoituskin. Mukana projektissa olivat Kärsämäen kunta, Kärsämäen seurakunta sekä Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto, jonka suunnittelukilpailun voittajan Anssi Lassilan ehdotus toteutettiin.


"Rakentamiseen osallistuvat nuoret alan opiskelijat, työikäiset ja iäkkäät rakentamisen ammattilaiset. Näin hankkeessa saadaan aikaan merkittävää ylisukupolvista yhteistyötä, kulttuuriperinteen siirtymistä sukupolvelta toisella ja vuorovaikutteista oppimista."




Neljä vuotta kestäneessä projektissa noudatettiin 1700-luvun rakennusmenetelmiä. K-Rautaan ei siis avattu tiliä vaan puutavara haettiin metsästä hevosella ja sahattiin käsin - naulatkin taottiin itse! Ensimmäisen rakennusvuoden maaliskuussa työmaalla kävi kansainvälinen kuhina, sillä 30 opiskelijaa muualta Euroopasta ja jopa Yhdysvalloista saakka oli saapunut rakennuspuuhiin. Rakennusprojektiin kuluneet työtunnitkin kirjattiin ylös. Eri vaiheita taltioitiin kuvin ja videoin, jotta tieto säilyisi aina seuraavillekin polville. Lue lisää kirkon kotisivuilta!

Paikalle löytää helposti jos seuraa Kärsämäen kylänraitilta opastekylttejä tai kun laittaa navigaattoriin osoitteeksi Pappilankuja 24, 86710 KärsämäkiParkkipaikalta löytyy hyvin opastekylttejä joiden avulla löytää lankkupolku, jonka päästä löytää tämän kiinnostavan rakennuksen. Reitti kulkee peltomaisemassa ylemmässä kuvassa näkyvän kellotornin alitse.
Tarkastelin kirkon seinäpintaa, ja onpa siinä ollut paanuja joita asentaa. Projektin kotisivujen mukaan viime syksynä järjestettiin tervaus, ja noin tuhat litraa saatiin kulumaan kirkon seiniin ja kattoon.

Joskus ihmettelen hyvää tuuriani - pääsin tutustumaan kirkkoon myös sisäpuolellekin! Kirkko on kotisivujensa mukaan kesäisin auki kahvilan aukioloaikojen puitteissa, ja muina vuodenaikoina vain tapahtumien aikaan ja tilauksesta.
Valoa sai vain ikkunoista ja lämmitystä ei ilmeisesti ole ollenkaan. Joulukirkkoon kannattaa siis todellakin laittaa päälle lämmintä useampi kerros.
Tämä kirkko oli todellakin erilainen kokemus. Vaikka olen Oulun ja Jyväskylän väliä suhannut monet kerrat, en ollut tiennyt kirkon olemassaolosta ollenkaan, joten sitä suuremmalla syyllä halusin kirjoittaa siitä tänne blogiinikin.

Aina kannattaa siis poiketa tutulta reitiltään seuraamaan kiinnostavia kylttejä! Ei koskaan tiedä mitä löytää.

Oletko sinä tutustunut erikoisiin kirkkoihin tai muihin rakennuksiin?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit