Tämä postaus on himmaillut luonnoksissani jonkun aikaa, ja kun törmäsin tähän työttömyyttä käsittelevään artikkeliin Helsingin Sanomissa, tunsin että nyt on sopiva aika palata tekstini pariin. Harvoin lehtijuttu liikuttaa niin paljon kuin tämä:
Kai Pulkkanen, 42, nettosi ennen 5 000 euroa kuussa, nyt töitä ei saa – ”Olisin valmis siivoamaan vaikka vessoja” (Helsingin Sanomat, 3.2.2025)
Minä jos joku tiedän myös työttömyydestä ja leimasta jonka sen myötä saa otsaansa. Olen 15-vuotiaana aloittanut työskentelyn, tehnyt paljon pätkätöitä, paahtanut pitkää päivää opintojen ohella, kokeillut monenlaista koulutukseni ulkopuoleltakin, ja jaksanut hakea, etsiä ja uudelleenkouluttautua, mutta koska sitä vakituista paikkaa ei löydy, olen kokenut myös virastojen kanssa vääntämisestä muiden ihmisten ennakkoluuloihin ja halveksuntaan. Työttömyys hävetti joskus todella paljon, mutta nykyään käytän itsesäälissä rypemisen sijasta aikani johonkin kehittävään - esimerkiksi kirjoitusprojekteihini ja tähän blogiin. Haen kokoaikaisia töitä jatkuvasti, mutta en halua vain istua ja odottaa että ne tupsahtavat eteeni. Työtön saatan olla, mutta en todellakaan toimeeton!
Oma tarinani on monimutkainen ja kivikkoinenkin, mutta mikään kokemus ei mene täysin hukkaan jos siitä pystyi oppimaan jotain. Toivon, että joku muu voisi oppia minun kokemuksistani jotta välttyisi tekemästä samoja mokia ja ennen kaikkea lakkaisi juurruttamasta samoja myrkyllisiä ajatuksia päähänsä.
Opiskelin matkailualaa lukion jälkeen, ja valmistuin matkailuvirkailijaksi. Jo alaa opiskellessani meille kerrottiin rehellisesti että matkailu on melko huonosti työllistävä ala ellei ole valmis joko muuttamaan Lappiin tai lähtemään sinne aina kausitöihin. Hotellien vastaanotoissa ei riittänyt työtä edes vakituiselle virkailijalle, joten työharjoittelunikin vietin aina ihan muissa hommissa mihin minun oli määrä valmistua. Jos viiden kuukauden työharjoittelussa olisi pitänyt olla minimissään edes yksi kokonainen viikko vastaanotossa, en olisi päässyt valmistumaan.
"Itsepähän alasi valitsit, olisi pitänyt tietää paremmin"
"Miksi opiskelit alaa joka kiinnosti etkä sellaista joka työllistää?"
"Kyllä se pitäisi asettaa työ tärkeysjärjestyksessä ykköseksi!"
Valmistumisen jälkeen koitin parin vuoden ajan sitkeästi päästä hotelleihin ja ravintoloihin töihin, mutta haastattelua pidemmälle en päässyt. Hämmensihän se hieman kun en saanut koskaan edes haastattelukutsua osa-aikaisiin hanttihomma/kiireapulais -pesteihin, mikä tosin johtui varmaan juuri tuosta syystä jonka Kaikin mainitsi: näistä "koulutusta vaatimattomasta" työtehtävästä nostetaan herkästi kytkintä sopivamman paikan avautuessa.
Kun korona pyyhkäisi kaikkien elämän sekaisin, jo valmiiksi kotiinsa barrikoituneena työttömänä huomasin että elän ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ilman huonoa omatuntoa. Kukaan muukaan ei päässyt töihin, kukaan muukaan ei päässyt matkustelemaan. Olo ei ollut enää täysin ulkopuolinen. Moni lomautetuksi tai työttömäksi jäänyt ymmärsi viimeinkin, etten minä ja tuhannet muut vain vedä lonkkaa tahallaan ja laiskuuttaan.
Samana keväänä lähdin kirjaimellisesti hetken mielijohteesta kouluttautumaan maanrakennusalalle. Opiskelin maalajeja ja turvallisen työskentelyn perusteita etätunneilla, ja suoritin heinäkuussa työharjoitteluni heiluen lapion varressa kaivinkonekuskin apulaisena. Huomasin kuitenkin syksyn tullen, että olin onnistunut valitsemaan itselleni kaudesta riippuvaisen työn, ja lannistuin taas. Työmaiden valmistuttua jäin jälleen kerran kotiin miettimään mitäs nyt keksisi - talvi on pitkä aika odotella kevään koittoa ja uusien työmaiden alkamista. Naputtelin vuokrafirman avoimeen hakuun koulutuksen ohella suorittamani kortit, ja päätin vaipua talvihorrokseen kunnes joku tulee herättämään.
Marraskuun neljäntenä kello 10 herään
talvihorroksestani puhelinsoittoon, ja seuraavana aamuna olin kello 7 tehtaan portilla odottamassa työnjohtajaa. Porteista sisään astuttuani suunnitelmissani oli viimeinkin uskaltaa hakea oikeustieteelliseen seuraavana keväänä ja mikäli pääsisin sisälle, aioin käyttää tästä työstä kertyvät säästöt muuttoon. Toisin kävi: viimeisen kerran kun kuittasin kulkulätkäni, ajoinkin seuraavana aamuna Raaheen opiskelemaan itseni levyseppä-hitsaajaksi. Säästöt kuluivatkin polttoaineeseen.
"Kyllä se korkeakoulutus on aina parempi, ihan sama mikä ala"
"Säähän oot käyny jo ammattikoulun, elä nyt enää sinne mene vaan tähtää korkeammalle!"
"Onkohan susta ees tuollaiselle alalle.."
Valmistuin hieman päälle vuodessa - ei huonosti sellaiselta jolla ei ollut peruskoulun käsitöiden jälkeen mitään kokemusta metallihommista. Todistuksen lisäksi minulla oli melkoinen pinkka luokkia hitsattuna. En vieläkään lakkaa hämmästelemästä uskomatonta tuuriani: valmistumistani seuraavana maanantaina aloitin työpaikassa, jossa viihdyin seuraavat puolitoista vuotta kunnes Tomi sai opiskelupaikan Kouvolasta, ja lähdin hänen mukaansa.
"Sen siitä saa kun luopuu vakituisesta työpaikasta"
"No olisiko kannattanut etsiä ensin se työpaikka ja sitten vasta muuttaa perässä"
Muutto Kouvolaan tuntui juurilta repäisyltä - olinhan ensimmäistä kertaa ikinä päässyt vakituiseen työpaikkaan. Ei sekään aina takaa loppuelämän virkaa, mutta tuo kuitenkin onnistumisen ja "kuulumisen" tunteen. Taakse jäivät mukavat työtoverit ja reilu johtoporras. Säännölliset tulot muuttuivat jälleen sarakkeiden täyttelyyn ja budjetointiin, mutta onneksi asenteeni uutta elämäntilannettani kohtaan oli muuttunut radikaalisti; jos onnistuin aiemminkin saamaan työpaikan, pystyn tekemään sen tempun uudestaankin.
"Meet vaan sellaiseen paikkaan joka ottaa sinut, tarviiko sen olla se oma ala ees"
"Mitäs muutit sellaiseen paikkaan jossa sun alalla ei ole työpaikkoja tarjolla"
"No oisko kannattanut vähän miettiä etukäteen"
Jos valitsemani ala ei minua täälläpäin työllistä, voi olla aika kokeilla vaikka jotain muuta ainakin sen aikaa kun täällä tulee asuttua. Elämäntilanteiden muutokset voi ottaa seikkailunakin! On aivan turhaa sadatella "omaa tyhmyyttä" ja valintoja, jotka johtivat tälle tielle ja sieltä mahdolliselle kinttupolulle. Paskaan voi astua mutta kyllä se palkitsee löytää muutama mustikkakin.
Ennen kaikkea, minun ja kaikkien muidenkin työttömien on tullut aika luopua syyllisyydestä. Ei saa jäädä murehtimaan sitä mitä on opiskellut, mitkä työpaikat jäivät joskus saamatta mistäkin syystä, tai mikä ala jäi aikoinaan opiskelematta. Elämä ei nimittäin aina voi mennä kuin elokuvissa. Voi opiskella itsensä korkealle, syntyä yrittäjäperheeseen ja omata laajat verkostot, mutta edes nämä kaikki yhdessäkään ei takaa onnistumista. Moni löytää loppuelämänsä työpaikan sattumalta. Yksi tekee kuten sydän sanoo, ja saa kaiken. Toinen kuuntelee järkeä eikä lopulta ole yhtään sen viisaampi kuin aloittaessaan. Kolmas kuuntelee pelkästään muiden mielipiteitä, ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Eikä millään ole mitään merkitystä jos sairastuu tarpeeksi vakavasti.
Älä siis murehdi, työttömyys ei määrittele arvoasi ihmisenä. Ota se vastaan yhtenä kokemuksena muiden joukossa. Sen aikana on aikaa pohtia, mitä ihan oikeasti haluaa elämällään tehdä.
Hieno kirjoitus, josta moni saa rohkaisua sekä vertaistukea.
VastaaPoistaNykyaika on outoa, tavallaan on työpaikkoja, mutta ei niitä kuitenkaan ole. Oli aika kun kohkattiin, että näin ja näin paljon jää pian eläkkeelle. Kyllä aukeaa paikkoja. Ei muuten auennut. Ne jaettiin jäljelle jäävien kesken. Yksikköjä lopetettiin, firmat myytiin ulkomaille.. Työn saaminen on nykyään vaikeaa. Asiaahan ei auta se, että Suomessa on kallista olla yrittäjä. Se jos mikä varmasti vähentää jollain tasolla yrittäjyyttä ja näin ollen vähentää työntekijöiden mahiksia, kun ei ole niitä yritysten työpaikkoja.
Hienoa, että jaksat etsiä töitä, olet aktiivinen ja kaiken lisäksi jaksat vielä kirjoittaa loistavaa blogia. Työttömäthän ovat aktiivisia ja sinnikkäitä, vaikka samalla pyörii mahdoton paperishow, tukia vähennetään, ehtoja kiristetään. En ihmettele, että monen voimat ja usko meinaavat loppua, kun kaikki tehdään koko ajan vaikeammaksi. Jotain muuta pitäisi valtiovallankin mielestäni keksiä kuin veronkiristykset sun muut. Pyörä pyörii kerrannaisvaikutusten kera ja valitettavasti huonompaan suuntaan tällä tavalla.
Toivonkin että tekstini antaa tukea samojen asioiden kanssa painiville! Joo muistan hyvin tuon, että tältä ja tältä alalta avautuu sitten valtava määrä työpaikkoja.. ja todellisuus oli juurikin miten sen kuvasit.
PoistaKiitos paljon kehuista, mukava että blogini ja postauksieni pariin halutaan palata! Tämä harrastus on ollut melkoinen pelastus; juoksisin varmaan tässä vaiheessa jo seinille jos en voisi purkaa ylimääräisiä ajatuksia ja energiaani näin kätevästi :D vielä joskus luen tätäkin postausta ja mietin että huhhuh miten kannatti sitkeästi jaksaa uskoa että kyllä tämä tästä!
Lueskelin samaa juttua Hesarista, olipa kiva lukea ajatuksia siihen liittyen. Nykyinen työttömyystilanne on kyllä pistänyt pakkaa sekaisin ihan jokaisella koulutustasolla. Olen itsekin ollut usein pätkiä työttömänä, vaikka onneksi nyt on töitä. Kouluttautuminen on aina auttanut; siitä on saanut tunteen, että ohjat ovat jotenkin omissa käsissä. Itse toimin opetusalalla, mutta haaveilen (puolisalaa) puutarhurin opinnoista. Ehkä vielä joskus. Tsemppiä!
VastaaPoistaTämä oli kyllä hyvä artikkeli Hesarilta; siitä tuli tunne että jos ei tämän lukemisen jälkeen joku vielä ymmärrä että työttömyys voi koskettaa ketä tahansa koulutuksesta ja kokemuksesta riippumatta, niin on kyllä kumma! Kouluttautuessa on minullakin tunne, että tekee jotain tulevaisuutensa eteen ja saa jotain aikaan - menee siis eteenpäin elämässä. Ihana haave, kenties joku päivä löydät itsesi puutarhurina! Kiitos paljon tsempeistä <3
PoistaMielenkiintoinen ja tärkeä julkaisu tässä nykyisessä tilanteessa! Minusta tuo kahtiajako oikeiston ja vasemmiston kesken on aivan älytön, näkyy muun muassa siinä miten ihmiset kohtelevat työttömiä ja toisiaan. Puhutaan kuitenkin ihan lillukanvarsista valtion budjetissa, vaikka työttömiltä ja pienituloisilta perheiltä horjutetaan perusturvaa. Budjetissa nimittäin suurin osa rahoista valuu ihan muualle kuin työttömyystukiin ja muihin sosiaalitukiin.
VastaaPoistaMie muistan kanssa, kun puhuttiin et tulee työpaikkoja sit kun porukkaa jää eläkkeelle, mutta eihän niitä tule, kun tehtävät jaetaan muille. Esimerkiksi itse olin yhdessä ompelimossa, jossa oli normaalisti 4 ompelijaa, mut "sukupolvenvaihdoksen" myötä ompelijamäärä vähennettiin kahteen, vaikka töitä oli enemmän kuin ennen! Myös toisen pisteen kollega työnsi koko ajan omia töitään meille esimiesten siunauksella, mut sama ei toiminut toiseen suuntaan eli jos tarvittiin lisäkäsiä, niin ei auttanut kuin tehdä tehokkaammin. Sama toisella toimipisteellä - ennen oli neljä tekijää, vähennettiin kahteen-kolmeen koneesta riippuen ja neljä oli vain silloin, kun tuote oli niin iso, että se oli pakko laittaa ja ottaa vastaan kahden henkilön voimin eli alussa ja lopussa 2 henkilöä tekemässä. Ja missä se näkyy?
Lähinnä henkilöstön vaihtuvuudessa, huonossa riitaisassa työilmapiirissä, loppuunpalamisissa, terveysongelmissa ja firman voitossa. Ei näkynyt palkassa, eikä töihin ollut enää mukava mennä. Tämä kokemus siis vuosien takaa, siitä työpaikasta irtisanouduin kun tuntui, että tekee töitä päiväkoti- ikäisten riitapukareiden kanssa. Moni asia on pielessä ja kieltämättä alkaa ulkomaille töihin hakeutuminen kiinnostaa, kun Suomessa ei ole palkanmaksuhalukkuutta ja muutenkin moni asia menossa niin pahasti pieleen yleisestä ilmapiiristä ja koulutuksen laadun, sekä hyvinvointivaltion alasajosta lähtien. :/
Nimenomaan, se perusturva - sen pitäisi olla jokaisen oikeus katsomatta kuka on, mistä tulee ja mitä on elämällään tehnyt. Se kuuluisi aivan kaikille, mutta mieluummin ruoskitaan kuin autetaan pärjäämään.
PoistaAi kun kiva, siellä on käynyt juurikin tämä että töihin jäävät sitten paikkaavat lähtijät jotta saadaan halvemmalla sama tulos.. jep, näkyy laadussa ja työntekijöiden motivaatiossa tehdä töitä. Ongelmia ei paikata, niiden annetaan kasaantua ja lopulta koko pakka leviää käsiin.
Hyvä kirjoitus jälleen! Näin työttömänä ajatuksia päässä pyörittävänä lohduttaa, että moni muukin on työttömänä. Ja on hyvä että työttömyydestä puhutaan julkisesti lehdissä ja blogeissakin.
VastaaPoistaJoskus näen kaupungilla ihmisiä, jotka on yhteiskunnallisesti todella heikossa asemassa. Heillä ei ole työtä, asuntoa tai muutakaan turvaa. Silloinkin miettii, että asiat on itsellä hyvin.
Nyt kun työvoimapalvelut hyväksyisivät kaikkien vapaaehtoistyötä tekevien työnteon niin ettei tuet lähtisi. Omalla kohdalla ei viime syksynä lähteneet mutta varoiteltiin, että jos teen tietynlaisia hommia niin katsoovat työnteoksi.
-Jenna
Kiitos paljon :) samaa mieltä, tästä aiheesta pitääkin kirjoittaa ja puhua, se ei saa olla tabu tai häpeä. On järkyttävää, miten asunnottomuuskin lisääntyy vuosi vuodelta, ja hyssyttely pahentaa tilannetta.
PoistaTuo on kyllä kummallinen pykälä sekavassa viidakossa - mieluummin istutetaan kotona kuin kannustettaisiin etsimään jotain hyödyllistä tekemistä..
Olipa mielenkiintoinen teksti. Luin kaiken alusta loppuun.
VastaaPoistaNuo väleihin kirjaamasi tokaisut töitä etsivälle kannustusta kaipaavalle ovat lannistavia.
Sinulla on tähän mennessä niin monipuolisesti taitoja ja kokemusta että kunhan pääset johonkin rakoon niitä soveltamaan niin siitäpä uusi elämä aukeaa ♥ Sinulle voisi sopia vaikka toimittajan ammatti kun kirjoitat niin vetävästi.
Kiitos paljon kehuista, kirjoittamisesta on tullut viime vuosina entistä tärkeämpää minulle ja on hienoa jos tekstini kiinnostavat muitakin :)
PoistaOn ollutkin suuri työ olla välittämättä kun kuulee/lukee muilta näitä lannistavia tokaisuja, ja toinen työmaa alkoi kun ne olivat pesiytyneet omaan päähän soimaan. Näin ystävänpäivänä vielä erityisesti pitäisi muistaa että kannattaa olla ennen kaikkea itsensä ystävä, eikä ystävälle tietenkään puhuisi rumasti!
Niimpä, melkoinen työkalupakki löytyy jo tähänkin mennessä joten ei muuta kuin rohkeasti uusia seikkailuja kohti!
Juuri niin ❤️ Eteenpäin toiveikkain mielin!
Poista