Oulusta takaisin Kouvolaan ja kohti Helsinkiä

Mukavaa maanantaita kaikille! Tähän väliin hieman kuulumisia kiireisiltä viikoilta. Olen tuttuun tapaan suhannut moneen suuntaan.


Vapun viettoa, kirjahyllyn järjestelyä ja autoremonttia Oulussa
kuvan minusta otti äiti  @miidasammale

Kirjoittelinkin jo täällä, että vietin vappua Oulussa. Viikon mittaiseen vierailuuni liittyi tietenkin muutakin aktiviteettia:
Järjestelin äidin kirjahyllyn, ja nappasin sujuvasti muutaman kiinnostavan teoksen lainaan. Niin paljon kiinnostavia kirjailijoita ja kirjoja, uusia ilmestyy sitä mukaan kun saa jotain luettua.

Vietin muutaman päivän autotallin uumenissa. Tällä kertaa potilaana ei ollut minun autovanhukseni, vaan isän auto joka tarvitsi uutta peltiä. Pääsin sekä opettelemaan uutta eli plasmaleikkaamaan että kohtaamaan arkkiviholliseni eli ohuiden palasten hitsaamisen vanhaan peltiin. Ammattikoulussa ja työpaikoilla kun on tottunut paksuun rautaan, on hermostuttavaa töpötellä hitaasti täppä kerrallaan ja toivoa ettei mene läpi hauraammasta pellistä.

Tällä kertaa ei sentään tarvinnut stressata sitä mihin suuntaan suhauttelee kipinöitä, sillä paikkailin autosta irrotettua osaa. Omaan autooni jouduin nimittäin viimeksi tekemään paikkaa lokasuojaan, polttoainesäiliön läheisyyteen. Jos olisi käynyt köpelösti, vitsiniekat lähipiirissäni olisivat vaatineet hautakiveeni tekstin "directed by Michael Bay".

Viikon jälkeen oli aika palata takaisin Kouvolaan. Olin jo ajaessani Ouluun tyytyväinen, ettei autolleni tarvitse tällä kertaa tehdä mitään tuulilasinpyyhkijöiden korjausta suurempia remontteja (tässä postauksessa riemuitsin kun saimme kotikonstein korjattua edellisen vian) vaan voin keskittyä auttamaan iskän auton kanssa. Kotimatkalla minut kuitenkin palautettiin tästä liiallisesta tyytyväisyydestä maan tasalle - ilmeisesti joko aivan jäätävän kokoinen tai vauhtia Uralilta asti kerännyt kivi iskeytyi tuulilasiini niin että vasen korvakin meni metelissä lukkoon. Vaajakosken ABC:n parkkipaikalla tarkastelin ja kuvasin koloa sellaisella kiinnostuksella, että joku kanssaparkkeeraja taisi palata ajoneuvolleen asettamaan kiekon kun luuli minua siviiliasuiseksi tarkastajaksi.


Kouvola-päivän kunniaksi bussikiertoajelu

Huomasin, että toukokuun toisena viikonloppuna olisi monenlaista ohjelmaa Kouvola-päivän kunniaksi. Kaupunki juhli "16-vuotissyntymäpäiviään", sillä vuonna 2009 lähikunnat ja -kaupungit (Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kuusankoski ja Valkeala) liitettiin mukaan Kouvolan kaupunkiin. Tarkastellessani pitkää ohjelmalistaa, innostuin ehdottomasti eniten bussikiertoajelusta, jossa pääsisi kuulemaan alueen historiasta kaikenlaista nippelitietoa. Kyseessä oli siis noin kolmen tunnin mittainen, täysin ilmainen opastuskierros Kouvolan Matkaoppaat ry:n järjestämänä. Mukaan mahtui 50 nopeinta, ennakkoilmoittautumista ei ollut. Päätin varmistaa paikkani ja saavuin paikalle jo puoli tuntia ennen lähtöä. Paikalla oli silloin jo paljon väkeä, joten ennakointi kannatti.

Reitti lähti kulkemaan ensimmäisenä kohti Kasarminmäkeä ja vanhaa kasarmialuetta. Kiertelimme viime syksynä äitin ja Tomin kanssa alueella, ja oli kiinnostava kuulla sen historiasta. Tiesin jo, että Alvar Aalto on suunnitellut pääportin, mutta se oli uutta tietoa että hän on myös suorittanut varusmiespalveluksensa täällä.

Seuraava suunta oli kohti Koriaa. Ajoimme ohi myös viimeaikoina uutisissa kohua nostattaneesta tulevan datakeskuksen työmaasta. Mielipidepalstoilla on jo ehditty irvistelemään "kiinalaishankkeiden hienoille onnistumisille", viitaten siis tapauksiin joihin tutustuin itsekin viime vuoden puolella tässä postauksessa.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Ankkapurhan alue. Jalkauduimme hetkeksi, ja tänne voisi kyllä mieluusti palata ajan kanssa. Anjalan kartano ja viljamakasiiniin perustettu kahvila, ehdottomasti pitää päästä tutustumaan!
Seuraavaksi pääsimme tutustumaan lisää Alvar Aallon kädenjälkeen, sillä ajoimme kierroksen Anjalan paperitehtaan alueella, jossa on arkkitehtimestarin suunnittelemia rakennuksia pääkonttorista työläisasuntoihin. Vähän matkan päässä häämötti toinen pysähdyksemme eli Tehtaanmäen koulu, joka perustettiin tehtaan työläisten lapsille - ja suunnittelijana toimi tietenkin Aalto.
Tämä kevätlukukausi on kuulemma koulun viimeinen. Toivottavasti rakennusta osataan jatkossakin arvostaa ja pitää hyvässä kunnossa.

Vielä kierroksen lopuksi saimme ihastella Aallon suunnittelemaa idyllistä Karhunkankaan rintamamiestaloaluetta. Erään talon pihassa isäntä jäi auton avonaisesta konepellistä tukea ottaen seuraamaan linja-automme hidasta kulkua. Mahtavat alueen asukkaat miettiä että aina vaan turisteja ramppaa.


Päivä Comic Conissa Messukeskuksessa

Yksi unelma toteutui kun pääsin vihdoinkin Comic Coniin! Suomessa tämä tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna Tampereella, mutta tiesin jo ennakkoon olevani töissä juuri tuolloin. Matkalukemisena minulla oli Gabriel García Márquezin Elokuussa nähdään (2024, suom. WSOY, 2025). Postuumisti julkaistu päälle satasivuinen teos oli juuri sopivan mittainenkin Kouvola-Pasila -välille.
Olin ostanut early birdinä jo lokakuussa kolmen päivän lipun, mutta lopulta vietin ainoastaan sunnuntain nörtteilemässä. Muiden reissailujen ja menojen tuoma väsymys verotti lopulta innostusta, ja levon maksimointi ennen kesätöiden alkua tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin kokonaisen viikonlopun viettäminen Helsingissä. Yksi päivä riitti minulle mainiosti, joten taidan mennä samalla taktiikalla ensi vuonnakin.


Mitä te olette puuhailleet? Oletko tutustunut oman (uuden) kotipaikkakunnan historiaan?

Saatat pitää myös näistä

Kommentit

  1. Joku kotiseutuopasretki olisi aikoinaan savonlinnaan muuttaessa tehnyt hyvää. Hotellin respassa työskennellessä ihmiset osasivat välillä kysyä ihan todella haastavia asioita vanhoista taloista, historiasta jne.

    Tykkäisin käydä Comic Conissa. Katselin parit uutiskuvat tapahtumasta, näytti hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hauska tervetulolahja lähettää uusille asukkaille lippu jollekin "turistikierrokselle" :D

      Upeita asuja oli uutiset pullollaan, ja oli hauskaa kun vielä sunnuntainakin jaksoi moni heilua menossa mukana. Yllättävän monipuolinen tapahtuma, aivan kaikkeen ei yhdessä päivässä ehtinytkään!

      Poista
  2. Tosi kiva tollanen ilmaiskierros ja just et pääsee tutustumaan moneen eri paikkaan :) Mullakin pitäis lukea toi kotiopettajattaren romaani, Bronten siskojen kirjoja mä en oo lukenut vielä ollenkaan vaikka on ollu lukulistalla monesti 🤔 Comic conissa ois ollut aivan huippu käydä! Toivottavasti pääsis ens vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä reissu, sai paljon vinkkejä mihin tutustua sitten enemmän ajan kanssa :) varsinkin kun kesällä on paremmin museot ym. auki!

      Mullakin on jäänyt roikkumaan Brontet, äiti on suositellut tutustumaan mutta nyt on ainakin yksi napattu!

      Ensi vuonna sinne siis! Taidan ostaa taas syksyllä heti lipun kun tulee myyntiin niin saa huomattavasti edullisemmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡