Tieni vei jälleen kotikaupunkiini Ouluun sekä huvi- että työmatkalle. Kesätöiden päätyttyä olin jo päättänyt käväistä ainakin viikon verran pohjoisessa, tarkoituksena korjauttaa autoni samalla iskän pajalla. Ennen edellisten hommien loppua bongasin työpaikkailmoituksen lyhyemmästä pestistä Oulussa johon minulla olisi kaikki tarvittavat koulutukset ja osaamiset jo valmiina. Tuo työkeikka ratkaisi samalla reissuni ajankohdan.
Työpäivät eivät olleet aiemmista poiketen kuin "vain" 8 tunnin mittaisia joten aikaa jäi muuhunkin. Viikonloppukin oli vapaa; kaikenlaista ehdin siis puuhailemaan.
Yksi ehdottomasti kiinnostanut tapahtuma oli Jenni Räinän kirjajulkkarit Iin kirjastolla. Vaino (Otava, 2025) on kyllä tämän syksyn kirjatapaus! Tarina sijoittuu 1700-luvun Pohjois-Pohjanmaalle, ja kertoo venäläisjoukkoja pakenevista lapsista, Valpurista ja hänen kahdesta veljestään. Toinen näkökulma kirjassa on Kustu, joka palaa itärajan takaa kotiseudulleen sotilaiden mukana näyttämään mistä löytyy arvokasta vietävää - ja tienoon väki.
Kirjaa en ollut ehtinyt vielä saamaan käsiini kirjaston jonosta, joten oli kiinnostava kuunnella kun Jenni luki siitä katkelmia. Sen jälkeen oli vuorossa mielenkiintoinen keskustelutuokio, jossa mukana olivat historioitsija Ritva Kylli sekä kustannustoimittajat Maarit Halmesara ja Mari Hyrkkänen.
Jennillä oli kirjaa tietenkin myytävänä, ja nappasimme minulle oman. Omistuskirjoitetusta teoksesta jää mukava muisto tapahtumasta!
Juhlallisuudet eivät toki päättyneet vielä tähän, sillä seuraavaksi vuorossa oli opastettu kävelykierros Iin Haminassa, jonne kirjan tapahtumia oli sijoitettu. Paikallishistorioitsija Pertti Huovinen oppaanamme saimme nauttia aimoannoksen historiaa Ii-joen varrella ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita.
Lähdimme liikenteeseen kirjastoa vastapäätä olevalta kirkolta. Kuljimme kapeita teitä sieviä puutaloja ihastellen. Kävimme läpi kirjan tapahtumapaikkoja, joten sain erinomaisen pohjan aloittaa lukemisen!
Monta kertaa piti itseään muistuttaa, että "vau, täällä ihan oikeasti asuu joku". Alueen asukkaat ovat todennäköisesti tottuneet turistiryhmiin, sillä idylliselle alueelle järjestetään tällaisia opastettuja kierroksia ja historian mini-oppitunneista käyviä infotaulujakin on pystytetty sinne tänne. Yhdessä ohiajavassa autossa olleet vilkuttivat kuin kuninkaalliseen tapaan ja me vilkutimme takaisin, heh. Autoilijat olivat muutenkin kärsivällisiä odottaessaan että monikymmenpäinen joukkomme ehti asettautumaan tien reunoille.
Suosittelen piipahtamaan pienellä kävelylenkillä Iin Haminaan, ja erityisesti jos kiinnostaa etsiä kirjan tapahtumapaikkoja!
Kirjateemalla jatketaan. Olimme äidin kanssa lähdössä eräs aamupäivä liikenteeseen, kun saimme vinkin että olisi ilmaisia kirjoja jaossa erään talon edustalla. Tietenkin ajoimme kirjoja saalistamaan, ja mukaan lähti monta kiinnostavaa teosta!
Meillä on äidin kanssa tapana katsoa paljon elokuvia. Olemme tällä kertaa katsoneet muun muassa Lukijan (2008), Prinsessa Mononoken (1997), The Great Gatsby - Kultahatun (2013) ja Kultaisen kompassin (2007). Tämä Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogiaan (1995-2000) perustuva elokuva olikin todellinen yllättäjä - ja kyllä meillä tuli suru puseroon, kun luin että jatko-osia ei ole tulossa. Elokuva ei vain menestynyt lippuluukuilla tarpeeksi, mutta sai se sentään erikoistehosteistaan Oscarin. Harmittaa, mutta kenties vielä joskus joku löytää trilogian uudelleen ja käsikirjoittaa vaikka minisarjan!
Äiti leipaisi ihanan piirakan oman puunsa omenoista. Poimiminen oli melkoista temppuilua, suorastaan vaarallista puuhaa, sillä ampiaiset ovat ottaneet puun tukikohdakseen. Useampi omena oli maisteltu jo valmiiksi, ja ennen kuin tarttui hedelmään, piti katsoa tarkkaan ettei sen mukana matkustanut äkäistä hyönteistä.
Kirpputoreilta harvemmin ei koskaan lähde tyhjin käsin pois. Kävimme kahdessakin paikassa, SPR:n Kontissa ja minulle aivan uudella Koto Kirpputorilla Ruskossa, mutta ei vain löytynyt mitään.
Kuljetin kirppispöytiä kolutessa "jos en voi elää ilman sitä, otan sen" -ajatusta mukanani, ja juuri siksi taisin poistua tyhjin käsin. Valokuvan ottaminen riitti monen kohdalla, en seuraavana päivänä tuntenut paloa lähteä takaisin hakemaan niitä. Liian usein mukaani on lähtenyt "tämä olisi lähtenyt riemusta kiljuen mukaani lukioaikoina" -yksilöitä, ja vuoden päästä totean että kaappiinhan sekin vaatekappale jäi. Nuorempi minä toki olisi iloinen upeista löydöistä, mutta elän nykyminälle enkä hänelle.
Kuvassa takapenkillä napottaa kirpputorikierroksen ajaksi päivähoitoon matkaava Mora, josta on omistajansa mukana tullut meille tärkeä perheenjäsen ♡
Äiti oli aiemmin jo löytänyt kirpputorilta aivan täydellisen ruutupaidan, ja otin sen ulkoilukseen. Ihanaa kun on tarpeeksi viileää että voi käyttää taas myös lempparirotsia!
Mitä teille kuuluu? Olisitteko te tienneet, että Suomessa on syöty riisiä jo ennen perunaa?
Oi, olipas kivoja juttuja, ja ihania kirjoja!
VastaaPoistaOlen lukenut, että isonvihan aikaan pahimpia olivat ne vainolaisten kaappaamat ja joukkoihinsa kasvattamat lapset. Julmimpia ja hirveimpiä. Omat esivanhempani asuivat Vale-Jaakon talossa palkollisina siihen aikaan, kun Jaakko palasi rajan takaa. En oikein tiedä oliko hän oikea Jaakko vai ei, mutta epäilen, ettei.
Tuo Aurora-kirja on minullakin, sillä hän liippaa sukujuuriani myös. 🥰