[arvostelukappale saatu kustantamolta]
Kuka muistaa vielä tv-lupatarkastajan? Menneisyyteen jäänyttä ammattia jäi tuskin kaipaamaan kukaan paitsi he jotka sillä leipänsä päälle saivat voin. Vuodesta 2013 lähtien meillä on sen sijaan ollut yleisradiovero.
Kirjan päähenkilö on tv-lupatarkastaja Reijo Kurikka. Hän on mutkaton hahmo, joka hymyilyttää - hän kun esittelee itsensä aina tv-lupatarkastajana vaikka ei olisi sillä hetkellä varsinaisesti virkaa toimittamassakaan. Hän saa tietenkin aina päänpudistuksia ja ihmettelyä, ja sitä hän varmaan hakeekin.
Kirjassa vieraillaan monenlaisissa kodeissa, ja Reijo todistaa kaikenlaisia tapahtumia myös kotien ulkopuolella. Tarinoita vaihdetaan, sikareita poltellaan ja kahvia kuluu. Reijo tietää virkansa herättävän jännitystä, ja ovelasti ottaa hyödyn irti ihmisten vieraanvaraisuudesta kun he koittavat tv-lupatarkastajaa pehmitellen päästä pälkähästä. Kaikenlaiset selitykset ja tarinat on jo kuultu, kahteen kertaan.
"Tietäisittepä miten usein kuulen tuota sanottavan, Reijo hymyilee ja pyörittelee päätään." (s.46)
Dialogia on paljon, ja se on uskottavaa. Juuri noin ihmiset keskustelevat, hyvin tyypillistä suomalaista "no niin onkin, niinhän se menee, melkoinen sää tänään tosiaankin" -small talkia. Kirjassa otetaan myös sujuvasti kantaa niin "digilisaatioon" kuin arkipäivän rasismiinkin.
Yksi ajatus kantoi läpi koko lukukokemuksen: Reijo Kurikka olisi aivan mahtava nähdä teatterilavalla tai tv-ruudulla. Todella mainio hahmo, jonka seikkailuista haluaisi lukea lisää! Vaikka tv-lupatarkastajan virkaan kuuluu olla jämäkkä ja armotta pistää luvatta tv-tarjonnasta nauttivat maksamaan, on Reijolla kuitenkin sydän paikallaan.
Onko teillä muistoja tv-lupatarkastajista?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡