[saatu arvostelukappaleena, Bazar Kustannus]
"Pihan lintujen lisäksi tunsin Suomen historiaa ja maantietoa, osasin laskea melkoisen hyvin ja puhua kieliä. Minua tuntui silti vaivaavan tiedonjano, soveliasta tai ei. Maailma oli niin mielenkiintoinen, ja olin huomannut, että mitä enemmän jostain aiheesta tiesi, sitä mielenkiintoisemmaksi se muuttui." (s.71)
Kevään kirjakatalogeista kiinnostukseni herätti historiallinen romaani, joka aloittaisi aivan uuden sarjan, Heurlinin koulu. Sanataideohjaajana ja Turku-oppaana työskentelevän Thua Aallon esikoisromaani Augustan tehtävä kertoo Augusta Heurlinin (1826-1888), Suomen ensimmäisen yliopistoon valmistavan tyttökoulun perustajan, nuoruudesta.
Maria Nicolina Augusta syntyy varakkaaseen turkulaisperheeseen, jonka tyttärille oli valmis tulevaisuudensuunnitelma: avioliitto ja perheenäidin rooliin asettuminen. Augustaa kiinnostaa kuitenkin enemmän opiskelu - ja ennen kaikkea ajatus siitä, että myös tytöillä tulisi olla tasavertainen mahdollisuus edetä opinnoissa korkealle.
Tyttärensä oppimisintoon suopeasti suhtautuneen isän kuolema jättää kipeän haavan nuoreen Augustaan. Hän ei nimittäin tule mitenkään hyvin toimeen äitinsä kanssa, sillä heidän elämänkatsomuksensa eroavat jyrkästi. Opettajana toimiminen ei tulisi kuulonkaan, sillä sen katsottiin olevan sopiva ammatti vain köyhille naisille.
"Juuri sinä yönä ymmärsin yhä selkeämmin, että muutoksen puhurille ei äitikään mahtaisi yhtään mitään. Hän voisi vain yrittää pitää kiinni hienon naisen arvokkaasta hatustaan, niin lujasti kuin pystyi. Yhtäkkiä minun kävi häntä sääliksi, ensimmäistä kertaa. Strutsin sulkineen kaikkineen hän eli vielä ajassa, jota ei enää ollut." (s.292)
Augusta ei kuitenkaan luovu haaveestaan. Hän saa veljensä kautta haltuunsa kirjoja, ja nuori nainen alkaa pohtimaan tosissaan oppilaitoksen perustamista. Hän kirjoittaa kirjeitä jakaen ajatuksiaan ja vuodattaen murheitaan R:lle, naimisissa olevalle miehelle. Hän pohtii miten väärältä tuntuu naisten jäävän paitsi opiskelusta, eikä suostu hyväksymään sitä että akateemisen koulutuksen katsotaan vain valuvan hukkaan. Pala kerrallaan hän kokoaa suunnitelmaansa edistää tyttöjen kouluttamisen mahdollistamista.
Maailman tapahtumia, kuten Venäjän ja ottomaanien välistä sotimista, kerrataan suomalaisten näkökulmasta - olimmehan osa Venäjän keisarikuntaa tuolloin. Oli myös kiinnostava yksityiskohta, että kirjan sivuilla puhutaan franskalaisista ja Suurbritanniasta. Teos on erinomainen historian kertauskurssi, sillä sen sivuilla mainitaan monta tuttua merkkihenkilöäkin kuten Yrjö Koskinen, J.V. Snellman ja J.L. Runeberg.Lukija pääsee todella elämään Augustan mukana tämän ilot ja surut. Luvut ovat lyhyitä, ja vuosiluvun vaihtuminenkin on aina merkitty. Tämä on ajatuksia herättävä tarina - myös nykypäivän tytöillä ja naisilla voi olla aivan samalla tavalla paineita vastata odotuksiin millaisia heidän tulisi olla. Tarvitsemme lisää tällaisia esikuvia, vaikka sitten parin vuosisadan takaa. Kuten Augusta, jokainen voi löytää sen oman "tehtävänsä" tässä elämässä!
Kirjasta pääsee muuten lukemaan näytteen Bazarin sivuilta, tästä linkistä!


Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡