Jouluvalmisteluja, täsmäostoksia ja syntymäpäivälounas

Otsikon keksiminen osoittautui tavallista haastavammaksi, nyt se saa luvan olla. Se kertoo kaiken oleellisen tämän postauksen sisällöstä.

Viime viikkoihin on siis mahtunut monenlaista tapahtumaa:

Aloitan valmistautumisen jouluun joka vuosi vähän aiemmin. Haluan ehdottomasti välttää ruuhkat ja viimetingan kiireen. Liian monena vuonna olen aattona juossut ympäri kaupunkia etsien auki olevaa R-kioskia josta ostaa tylsästi kaikille suklaata ja arpoja.


Shoppailupäivän kun aloittaa rocky road lattella, ei voi epäonnistua. Viime käynnillä sai vielä halloween-juomia, tällä kertaa pääsin maistelemaan tätä joulu-uutuutta.

Olen kaivanut esille kaikki askartelutarvikkeeni ja saanut jo osan lahjoista paketoitua ja kortteja kirjoiteltua. Rakastan näperrellä paketteja ja askarrella kortteja.

Emme tänäkään vuonna laita muuta kuusta kuin tämän minkä löysimme viime jouluksi JYSKin alelaarista muutamalla eurolla. Se on vähän surullinen mutta niin sympaattinen pienten joulupallojensa kanssa. Toinen joulukoriste mikä meiltä löytyy, on kuvassa näkyvä tonttuhahmo joka tuli opiskelutoveriltani joululahjapaketissa.

Vaikka sitä ei varmaan uskoisi äskeisen luettua, mun ja joulun suhde ei ole aina ollut kovin ruusuinen; mulla hautuu luonnoksissa pieni palanen vanhan blogin puolelta jossa palaan hieman menneisyyteen ja pohdin suhtautumistani tähän juhlapyhään.



Normalista tarttui mukaan kerrankin vain se, mitä oikeasti tarvitsikin. Herkkuja ei lasketa! Oli lieviä vaikeuksia pysyä lujana, kun hyllyt notkuivat kaikkia ihania suihkugeelejä, tuoksuja ja kynsilakkoja.

Tämä Garnierin SkinActive Aloe Refreshing Toner on jokapäiväisessä käytössäni ja oli taas aika hankkia uusi. Monesta suunnasta olen kuullut kehuja Carmexin huulivoiteista, ja mukaani lähti viimeinkin testaukseen tämä kirsikkaversio. Toistaiseksi olen tykännyt tästä, kosteutus pysyy huulilla pitkään, ja ehkä vielä joku päivä opin olemaan puristamatta tuubista tavaraa ilman että puolet sisällöstä lentää seinille.

Kävimme Tomin syntymäpäivän kunniaksi keskustan Rossossa syömässä.

Alkupalaksi tilattu valkosipulileipä katosi suuhun ennen kuin muistin ottaa siitä kuvan, pääruuat olivat oikein maittavat, mutta aterian paras osuus oli kyllä jälkiruoka. Tomin tilaama suklaakakku jäätelöpallon kanssa kastikkeen ja pähkinöiden kera vei kyllä voiton omasta granaattiomena panna cottastani joka oli täydellistä. Joskus vain löytyy täydellisyyden ylittävä tapaus!



Mitä sinä olet puuhaillut viime viikkoina?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Olisikin fiksua aloittaa joulujutut joskus vähän aiemmin. Olen paristi jouluaattona pyörinyt viime hetken lahjaostoksilla 😂 aina yhtä kamalaa silloin.
    Ulkona on kiva käydä syömässä eikä niitä kuvia muuten meinaa muistaa napata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kiittää itseään siinä vaiheessa kun tietää ettei tarvitse sukeltaa kaaokseen sekaan paria päivää ennen aattoa. Koskaan ei kyllä tiedä mitä tuleman pitää, voi olla että vaikka kuinka valmistautuisi ajoissa, viimetinkaan jää jotain :D
      Arjen luksusta päästä valmiin ruuan äärelle! Joskus on vain niin kiire maistelemaan että kuvaaminen jää..

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡