Ostosreissu DISAS Haminaan ja sushilounas Karhula Serviisissä

Henkilökohtainen paikallisoppaani Pilvi vei minut jälleen tutustumaan aivan uusiin paikkoihin. Tällä kertaa lähdimme käymään ensin ruokaostoksilla ja sitten sushibuffetissa lounaalla.

Puuropytyntie, 49400 Hamina

Avoinna ma-su klo 10-20


Kotkan ja Haminan väliltä, E18 varrelta, löytyy mielenkiintoinen liike. Isosta kalalogostaan jo kaukaa tunnistettava DISAS on kuin mikä tahansa ruokakauppa, mutta tuotevalikoimassa on otettu huomioon erityisesti turistit. Euron lisäksi myymälässä maksuvälineenä käy rupla, kruunu ja dollari.

Muut DISAS-myymälät sijaitsevat Imatralla, Nuijamaalla ja Mustolassa, mutta näistä ainoastaan Mustolaa pidetään auki. Asiakaskato aiheutui ilmeisesti ensin pandemian vuoksi, ja tällä hetkellähän liikenne on käytännössä olematonta itärajan suunnalta. Kahvilakin oli valitettavasti suljettu toistaiseksi. Lohikeitto olisi tietenkin ollut ehdoton valinta.
Hintataso oli vaihteleva - suosituimmissa kahvipaketeissa en huomannut eroa, mutta esimerkiksi proteiinijuomat ja erikoisemmat limsat olivat aavistuksen edullisempia kuin marketista ostettaessa. Kalatuotteita täältä kannattaa kuulemma haalia enemmän kerralla vaikka pakkaseenkin asti - niihinhän tämä liike on erikoistunut alunperin. Seuraavalla käynnilläni suuntaan kyllä ajan kanssa kalatiskille.
Mukaan lähti muun muassa kahvikapseleita, suklaata, limsaa, mätiä, katkarapusalaattia.. Mikäli tarvitset konvehteja, kahvia, teetä tai muita elintarvikkeita vaikka joulupakettiin, tästä liikkeestä saattaa löytyä jotain erilaista. Valikoimasta löytyi paljon pieniä ja kauniita paketteja, täydellisiä tuliaiseksi tai lahjaksi!


Jos siinä lukee kirsikka tai omena, se lähtee mukaan. 


Nälkä alkoi hiipiä ostostelun aikana ja suunnattiinkin sitten kohti Kotkaa Karhula Serviisiin. Ravintola oli vastikään muuttanut ja navigaattorikin ohjasi vanhaan paikkaan. Onneksi uusi toimipiste sijaitsi lähellä ettei nälkäkiukku ehtinyt ottaa valtaa.
Karhulantie 32-34, 48600 Kotka

Avoinna ma-la klo 8-18 (lounasbuffet klo 11-15)

Saavuimme lounaalla kahden aikaan, joten lounasaika oli jo loppupuolella. Monenlaista sushia oli onneksi vielä jäljellä ja saatiin kyllä mahat täyteen. Lämpimiä ruokia tästä noutopöydästä ei juuri löytynyt, joten tämä buffet oli enemmän sushin ystäville. Friteerattua kanaa, kevätkääryleitä sekä tietenkin misokeittoa löytyi kuitenkin heille jotka haluavat myös lämpimän vaihtoehdon.



Onko DISAS tuttu? Vinkkaa sun suosikki-sushipaikka!

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Alkoipa tehdä sushia mieli!
    Disas ei oo tuttu, mutta hyvä että vaihtoehtoja peruskaupoille löytyy edes jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vain iskee sushinhimo ja silloin pitää mennä suoraan buffettiin :) Mullekin oli ihan uusi kauppa, mutta onneksi on paikallisopas jolta oppii uutta pikkuhiljaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡