Siitä asti kun olin ala-asteella, on äitini ollut Avonin edustaja. Meillä on aina käytetty lähestulkoon pelkkää Avonia, ja sukulaisetkin ovat tilanneet itselleen ja lahjapaketteihin näitä tykättyjä tuotteita. Muutettuani itse kauemmas kotoa, tilailu jäi lähestulkoon kokonaan, kunnes viime vuoden lopulla päätin itse liittyä myös kauneuskonsulttien joukkoon.
Ehdin tilata ainoastaan marraskuun kuvastosta, kun uutiset Avon Suomen lopettamisesta kantautuivat sähköpostilla tiiminvetäjän toimesta.
Avon on siis kulkenut mukana niin kauan kun olen meikannut ja hoitanut ihoani. Olen kasvanut tuotteiden kanssa - aloittanut huulikiilloista, kokeillut rohkeasti uutuuksia ja löytänyt luottotuotteita. Minulla on tälläkin hetkellä käytössäni monia vakiotuotteita Avonilta, ja tuntuu haikealta ettei niitä enää niin vain tilaillakaan.
Tässä kuvassa muutamia käyttämiäni vakiotuotteita. Tämä hellävarainen Nutraeffects -puhdistusvaahto on alkoholiton ja sulfaatiton, ja en voi kuin suositella sitä. Olen meikannut silmäni yläasteelta asti lähestulkoon pelkästään True Colour -rajauskynällä sävyssä Black Ice, joka on glitterinen musta. Olen kokeillut mattamustaa välillä mutta palannut aina tähän. Planet Span kasvonaamiot ja True Colour silmämeikinpoistoaine ovat osa ihonhoitorutiiniani.
Avonin tuotteita voi tilata vielä maaliskuun kampanjasta, joten hyvin ehtii täydentää varastojaan!
Oletko sinä käyttänyt Avonin tuotteita?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡