Manserock -näyttelyn avajaiset Museokeskus Vapriikissa 8.2.2024

Manserockin soidessa autonradiosta lähdimme minilomalle Tampereelle. Olin saanut napattua meille pääsyliput Museokeskus Vapriikin uuden Manserock-näyttelyn avajaisillalle, ja sinne suunnistettiinkin torstai-iltana heti kun olimme saaneet vietyä tavaramme majoituspaikkaan.

Mutta mikä ihmeen manserock? Mansesta puhuttaessa monella tulee mieleen tietenkin Tampere, jota kutsutaan leikkisästi myös "Suomen Manchesteriksi", englantilaisen entisen puuvillateollisuuden keskuksen mukaan. Finlaysonin tehtaan merkitystähän Tampereen historiassa ei voi turhaan korostaa.

Kahden Tampereella vaikuttaneen orkesterin (Alwari Tuohitorvi ja Juice Leskinen & Coitus Int) lähdettyä kesällä 1975 yhteiskiertueelle nimeltä "Manserock", katsotaan olleen termin syntyhetki. 1970-luvulta alkaen Tampereen rock-kulttuuri alkoi voimistua, ja uusia bändejä ja artisteja putkahteli tuon tuosta. Vain muutamia monelle hyvinkin tuttuja mainitakseni, tähän joukkoon lukeutuivat edellä mainittujen lisäksi muun muassa Kontra, Popeda, Ilona, Kari Peitsamo sekä allekirjoittaneen suosikkibändi Eppu Normaali. Manserockin kulta-aikana pidetään 1970- ja 1980-lukuja.
Tämä näyttely oli ollut jo pidempään vireillä, ja sinne oltiinkin hartaudella kerätty aineistoa ja kalustoa ympäri Suomea. Moni manserock-vaikuttaja on tietenkin ollut vahvasti menossa mukana kuten esimerkiksi Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen, Ilona -yhtyeen laulaja-lauluntekijänä ja kitaristina toiminut Tiina "Toni" Lähteenmäki sekä Soundi -lehden päätoimittajana pitkän uran tehnyt Timo Kanerva. Muutama vuosi takaperin Poko Records -levy-yhtiön perustaja ja Epe's Music Shopistaan tunnettu musiikkineuvos Kari "Epe" Helenius lahjoitti osan omasta kokoelmastaan museokeskukselle.
Tilaisuuteen oli pystytetty esiintymislava, jolla päästiin kuulemaan Juha Torvisen ja Pasi Heikuran virallinen näyttelyn avajaispuhe, monia manserockin historian varrella vaikuttaneiden merkkihenkilöiden haastatteluja (kuvassa aiemmin mainittu Epe Helenius) sekä useista eri yhtyeistä kootun Manserock-orkesterin esiintymistä.
Odotellessa näyttelytilaan pääsyä ja seuraavaa ohjelmaa, nautimme aiemmin postauksessa vilahtaneet aiheen mukaiset oluet, ja kuvailin samalla tilaisuutta monesta eri suunnasta. Kuvassa näkyvä, korkealla katossa lepäävä siltanosturi oli mielenkiintoinen pala museotilan historiaa. Museokeskus Vapriikkihan sijaitsee entisen Tampellan tehtaan tiloissa Tammerkosken rannalla. Vapriikki valittiin vuosisadan museoksi Suomi 100 -juhlavuonna pidetyssä Vuosisadan Kulttuurigaalassa, joten miljöökin oli oikein arvokas luonteeltaan.


Kuunneltuamme lavan ohjelmaa ja kierrettyämme museokaupassa, päätimme suunnata itse näyttelyn pariin. Ei muuta kuin portaat alas, ja oli kuin aikakoneesta olisi poistunut vuosikymmenten taakse.



Näyttelyssä pääsi ihastelemaan ja ihmettelemään muun muassa keikkajulisteita, julkaisuja sekä tietenkin instrumentteja. Kunpa tänäkin päivänä pääsisi katsomaan Eppuja ja Popedaa päälle kympillä!

Kuten mainitsin postauksen alussa luetellessani manserockin merkittävimpiä artisteja ja yhtyeitä, Eppu Normaali on oma ikisuosikkini. Olin todella mielissäni bändin omassa osiossa; osoittelin Tomille kaikkia esineitä ja hihkuin kuin pieni lapsi.
Tästä Ilta-Sanomien artikkelista bongasin jo aiemmin tämän tutun taustan ja moottoripyörän. Kyse on vuonna 1980 ilmestyneen Akun Tehdas -levyn kannen rekvisiitan jäljitelmistä.

Tilaisuus päättyi kymmenen maissa, mutta poistuimme sopivasti ennen suurinta ruuhkapiikkiä. Ennen lähtöä tuimme vielä museokauppaa:
Mukaan lähti Soundin erikoispainos, johon on koostettu juttuja vuosikymmenten takaa, ja Satakunta vuotta 7'' vinyylisingle. Kangaskassi on aina se "pakollinen" lisä jossa muut ostokset kulkevat kätevästi. Lisäksi hankittiin Tomille lisää kangasmerkkejä opiskelijahaalareihin, ja minulle mitäpä muutakaan kuin tarroja bujoon.


Manserock -näyttely on pystyssä vuoden 2026 loppuun saakka. Tarkista ajankohtaiset aukioloajat ja lippujen hinnasto Museokeskus Vapriikin omilta sivuilta tästä.


Onko manserock sinulle tuttu termi? Aiotko käydä tutustumassa näyttelyyn?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Manserock on toki tuttu termi ja bänditkin. Taisivat kaverit enempi niitä fanittaa, mutta siinä sivussa menin minäkin keikoille sun muuta. Hienolta kokonaisuudelta kuulostaa tämä näyttely ja jos Tampereelle päin tulee asiaa, niin aivan hyvin voisi käydä tämänkin tutkimassa. Aikaa näköjään on aina v. 2026 asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä lämpimästä, oli mukava historian tunti siinä samalla :) oli kyllä hyvin annettu aikaakin käydä tutustumassa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡