Palovahdin päiväkirja

Muutaman päivän varoitusajalla lähdin taas lyhyelle palovahtikeikalle. Sain luvan olla pois koulusta, joten ei muuta kun kohti uusia seikkailuja taas.

Olen ollut vuosien varrella parilla eri tehtaalla palovahtina. Kellon ympäri työskentely jopa viikon jokaisena päivänä ei ole minulle uutta, joten tiesin mitä odottaa taas. Yövuorossa työskentely vaati vähän erilaista jaksamista, mutta kyllä sekin menee kun tahtiin pääsee.

Vuoro #1

Ensimmäisenä iltana ilmestyin paikalle hyvissä ajoin, sillä en ollut ennen käynyt kyseisen tehtaan alueella. Pyörin menemään porttien edustalla jonkun aikaa, kunnes soitin palovahdittavan yrityksen mestarille. Sain kulkuluvan ja tarvittavat työvaatteet, ja sitten vain tutustumaan työpisteeseen ja päästämään päivävuoro kotiin.

Työpisteellä olikin päivävuoron jäljiltä kaikki suojapeitteet ja sammutusvälineistö valmiina, mikä helpotti omaa työtäni huomattavasti. Yleensä vasta kun aloitetaan tulityöt, näkee mihin ne kipinät eniten lentelevät ja missä ovat ne kohdat joita pitää pitää silmällä enemmän.

Aina jännittää mennä uuteen paikkaan, uuteen porukkaan. Joskus olen jäänyt täysin ulkopuolelle jutuista, eikä kanssani juuri kommunikoida ellen itse pyydä päästä tauolle, mutta tällä kertaa juttu luisti oikein hyvin.

Ensimmäinen yö oli ymmärrettävästi hieman hidas ja tuntui ikuisuudelta, mutta siitä selvittiin hyvin, mitään ei syttynyt eikä sattunut. Kellon ympäri työskentelyssä kummasti auttaa jaksamaan ajatusleikki, mitä ostaisi sitten itselleen palkkioksi tästä suorituksesta. Autoni oli kuitenkin päättänyt jo toisin: the fuck you are ostamassa mitään kivaa itsellesi, laturini pitää uusia.

Autoni ei siis lähtenyt käyntiin pitkän yön päätteeksi, ja pari kyyneltä tirautettuani ja asiasta Tomille ilmoitettuani, otin puhelun mestarille siinä toivossa että joku ehtisi minua auttamaan. Sain nopeasti apuvirtaa paikalle, ja hyvät vinkit kaupanpäälle jotta saan kotonakin auton vielä käyntiin. Auton akku pistettiin lataukseen siksi aikaa kun painelin untenmaille, mutta aika levottomasti tuli nukuttua. Tomi hoiti autolleni huoltoajan seuraavalle päivälle, pitää vain saada auto käymään seuraavana aamuna työpaikan pihasta.

Vuoro #2

Auto käynnistyi hienosti, ja pääsin ongelmitta töihin. Valitettavasti väsymys painoi jo valmiiksi, ja olin varautunut aivan olemattomilla eväillä. Autosta stressaaminen pisti minut aivan solmuun ja sekaisin, ja silloin ei osaa toimia normaalisti.

Huono olo alkoi hiipiä jo ennen vuoron puoliväliä. Evääksi olin varannut ainoastaan leipiä ja omenan. Kahvin voimilla koitin pitää itseäni hereillä, mutta huomasin nuokkuvani työpisteellä. Taistelin pystyyn nukahtamista vastaan kaikin voimin. Liikkuminen edestakaisin auttaa tähän jonkun verran, mutta työpisteestä johtuen minulla ei ollut kovin suurta aluetta millä vaeltaa ilman että jätän vartiointispottini heikolle huomiolle.

Työvuoron jälkeen kävelen jännityksen vallassa parkkipaikalle käynnistämään autoa ja kuten Pauli Hanhiniemikin laulaa Perunateattereineen Kaipaan -kappaleessaan, "se kakoo mutta nöyrtyy kulkemaan". Ajelen korjaamolle, jätän avaimeni ja lähden kävellen kotia kohti.

Nukuin suoraan kahteen asti, ja pomppasin ylös heti kun sain silmäni auki. Kysyin Tomilta onko autostani kuulunut vielä mitään. Tomi olikin jo hakenut sen minun nukkuessa tyytyväisenä. Ihana mies, en tiedä miten olisin yksin pärjännyt auto-ongelmani kanssa.

Vuoro #3

Lähdin töihin vaivattomasti, varautuneena tällä kertaa kunnollisilla eväillä. Olin onnellinen auto-ongelman ratkettua.

Aiemmat työvuorot menivät pienessä sumussa, enkä jaksanut innostua oikein mistään. Ajankulua nopeuttamaan keksin yleensä päässäni kaikenlaisia tarinoita ja väittelyitä, kertaan italiankielisten verbien taivutuksia ja suunnittelen parkour-reittejä tehdashallin poikki. Yhdellä palovahtikeikalla kuljetin mukanani jojoa, jonka opettelun olin jättänyt jo muksuna kesken. Tällä kertaa olisin halunnut pitää oman salitreenini työn ohessa, mutta liikkumatilaa oli aika rajallisesti. Jauhesammuttimen käyttö maljakyykkäämisessä kapealla kävelysillalla usean metrin korkeudessa ei tuntunut kovin turvalliselta toiminnalta.

Aloin lopulta keksimään päässäni meemejä, joilla voisin kuvailla palovahdin työtä. Puhelinta en tietenkään töissä ollessa naputtele, vaikka se on palovahdeille monesti "sormien läpi katsottavaa" ajanvietettä. Meemit syntyivät vasta kotona, ja lisääkin ideoita tulvi mieleen sitä mukaa kun selasin kuvia.

Vuoro #4

Viimeisessä vuorossa jalkani alkoivat tuntua pikkuhiljaa väsyneiltä. Istumapaikkoja ei juuri ollut tulityöpisteen välittömässä läheisyydessä niin, että olisin voinut istualtaan seurata työskentelyä. Salilla käydessäkin pitää muistaa pitää lepopäiviä, ja kellon ympäri työskentelevänä lepo on jäänyt vähälle.

Vaikka jalat olivat ihan loppu, hajuaistini toimi edelleen hyvin. Aina kun jossain hieman käryää, pitää etsiä nopeasti sen lähde ja varmistaa että se sammuu. Huomasin pienen pienen savupilven - kuin tupakasta lähtöisin - rakennustelineen tasolla missä miehet työskentelivät. Tulityö oli kesken, ja mietin kuumeisesti, miten pääsen käsiksi tulipalon alkuun. Jouduin juoksemaan kipinäsateen alle hakkaamaan telineen luukkua, sillä huuteluni alhaalta ei tuottanut tulosta. Työ keskeytettiin ja koitin osoitella kohtaa, josta näin savua tulevan. Emme nähneet mitään hetken ihmeteltyämme, ja mietin jo olinko tullut vain hulluksi. Yhtäkkiä pieni savunpölläys käy taas, ja syy selvisi: hitsaushanskan sisälle oli livahtanut kipinä, ja se poltteli siellä reikää salassa. Hanska viskattiin alas ja pesin sen perusteellisesti vesiletkulla. Problem solved, ja olen tehnyt juuri sen mihin minut palkattiinkin.

Koska päivävuoro ei tullut enää jatkamaan, jäin vielä tunnin mittaiseen jälkivartioon muiden poistuttua. Aamuaurinkokin alkoi paistaa kunnolla hallin ikkunoista, ja se auttoi jaksamaan vielä työn loppuun.

Tehdas jäi pystyyn ja nauttimaan keväisestä auringonpaisteesta poistuttuani paikalta, eli hyvin hoidettu työ.

Saatat tykätä myös näistä