Tavoitteena kapselivaatekaappi, osa 1 (shortsit ja hameet)

Yksi vuoden 2024 tavoitteistani on saada viimeinkin toimiva kapselivaatekaappi. Haluan karsia kaikki "sitten joskus" -vaatteet, vääränkokoiset ja ennen kaikkea minkään kanssa yhteensopimattomat yksilöt. Miksi ihmeessä hilloan hyllyn perällä jopa upouusia vaatteita, joista ei ole otettu edes lappuja irti?

Osittain aloittelin projektiani jo viime vuoden puolella, mutta luonnonvalon puuttuminen teki kuvaamisesta vähän nihkeää, ja koulu- ja työkiireet veivät oman aikansa. On viimeinkin aika käydä koko vaatevalikoima läpi!




Käsittelen eri vaatekappaleita omissa postauksissaan, ja tarkoituksena on koostaa lopuksi jonkinlainen kokonaisnäkymä (kuinka monta kappaletta mitäkin jäi, kuinka paljon tuli karsittua ylimääräisiä pois). Merkkailen jokaisen vaatekappaleen perään, jääkö se vai lähteekö kiertoon, tai kenties 'ehkä' -pinoon vielä toistaiseksi. Lisäksi jätän hyllytilaa myös haaveilulle!


Tervetuloa seuraamaan projektiani!


Hameet ja shortsit kuuluvat omalla kohdallani kesään, poikkeuksellisesti käytän hametta joskus talvellakin juhlissa. Niistä oli helpoin aloittaa, koska niiden kausi ei ole vielä menossa eikä niitä ole monia kappaleita pyörimässä.

Aloitetaan shortseista, joita on kokonaiset kaksi kappaletta:


Siniset farkkushortsit löytyvät varmasti monen vaatekaapista. Ne käyvät moneen tilanteeseen, mutta värinsä puolesta tulee joskus itselleni ainakin rajoituksia vastaan. Esimerkiksi näiden kanssa käytän ainoastaan joko verkkosukkahousuja tai ihonvärisiä, ohuita sukkiksia. Jää.

Harmaita shortseja olen hieman tuunannut lisäämällä niittejä. Näiden kanssa tulee käytettyä vapaammin erilaisia sukkahousuja, kuten leopardi- ja pitsikuvioisia sekä viininpunaisia ja perinteisiä mustia. Ne sujahtavat mukavasti myös "turvashortseiksi" kun puen yli-ison paidan ja sukkahousut. Jää.


Yhdet mustat (tekonahkaiset) olisi mukava saada taas valikoimaan. Lisäksi haaveilen löytäväni vielä ne rennot, paperipussityyliset korkeavyötäröiset shortsit. Ehkä pastellisävyiset tai beiget.


Sitten on hameiden vuoro. Ne eivät mahtuneet järkevästi samaan kuvaan:



Anna Field -merkkinen yli polven ulottuva puuvillahame, josta pidin kovasti jo ensimmäisellä käyttökerralla. Tarpeeksi pitkä, laskeutuu laskosten vuoksi kauniisti ja tarpeeksi painavana ettei käy Marilynit liian helposti. Jää.



Tämä ruttukasa eli tekonahkainen tennishame on ikivanha, muutaman euron eBay-ostos. Olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, ja haluaisin vielä oppia pitämään sitä useammin. Varsinkin syksyllä näkisin itseni käyttämässä sitä paksujen neulossukkahousujen kanssa. Jää.



Kukkakuvioinen minihame on todella kevyt, sitä ei uskalla pihalla käyttää jos yhtään tuulee. Kesähelteellä olisi aivan voittamaton ihan jo pelkästään kotioloissa. Alunperin kirpparilta, ja joku oli kaventanut vyötäröä valmiiksi ei-niin-viimeistellysti mikä hieman häiritsee jos kaistale jää näkyviin. Ehkä.

Pitsikuvioinen minari on Forever21:lta tilattu valehtelematta kymmenen vuotta sitten, mutta se on lyhyytensä vuoksi jäänyt vähemmälle käytölle. Ehkä.


Ihastuttuani ylempänä esiintyvään Anna Fieldin pidempään hameeseen, laitoin toivelistalleni muitakin ihania värejä - tummansininen, viininpunainen ja kukkakuvioinen ovat kärkisijoilla seuraavaksi hankinnaksi.


Yhteenvetona voisi todeta, että taidan pitää shortseistani lyhyinä ja hameistani vähintään puolipitkinä. Takapuolen vilkkuminen olisi kauhistus, ja siksi nämä muutosta toiseen roudatut minaritkin ovat jääneet todella vähälle käytölle. Olisikohan biker-shortseissa tai tarpeeksi paksuissa sukkahousuissa ratkaisu?

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä projektilta! Vaatekaapin läpikäyminen on fiksua ja aina sieltä löytää jotain, mikä ei päässytkään käyttöön. Kapselivaatekaappia ei itsellä ole, mutta epäonnistuneita ostoja olen myynyt pois ja kaupoilla yritän pitää mielessä mitä oikeasti tarvitsen ja mikä sopii muiden vaatteiden kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri menetelmien avulla on tullut karsittua tavaraa, ja tämä voisi olla itselleni se the final battle 💪🏻 pitää päästä eroon niistä viimeisistäkin joita on kynsin ja hampain pitänyt mukana.

      Poista
  2. Manda Movement Wearilta löytyy superhyviä, korkeavyötäröisiä ja ohuita shortseja minihameiden alle! Bongasin nuo Facesta naisyrittäjien ryhmästä, nuo shortsit tehdään Suomessa ja mitoitus on ihan älyttömän hyvä. On oikeesti korkeavyötäröiset, vaikka peppua ois enemmän, eikä sellaiset "muka korkeavyötäröiset", jotka yltää hädin tuskin edes napaan asti... 😁 Ostin parit shortsit tuolta viime kesänä ja meinasin vielä parit ostaa, niin voi käyttää tanssitunneillakin, sekä lyhyempien tai pidempien hameiden kanssa. Mandan valikoimissa on useampaa eri pituutta ja hinta on kilpailukykyinen! 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon vinkistä, kuulostaa tosi hyvältä 👍🏻 mieluusti tukee kotimaista työtä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡