Tavoitteena kapselivaatekaappi, osa 2 (housut ja leggingsit)

Kapselivaatekaappiprojektini etenee, tällä kertaa käydään housujen ja leggingsien kimppuun!


Aloitetaan farkuista ja "farkuista":

HenkkaMaukan korkeavyötäröiset, pillilahkeiset mustat "farkut" ovat toistaiseksi osoittautuneet ihan kelpo ostokseksi. Ne ovat pitäneet muotonsa toistaiseksi hyvin, vaikka niitä on käytetty ja pesty ahkerasti. Huonona puolena tietenkin värin haalistuminen ja kaiken mahdollisen pölyn, hiusten ja risujen kerääminen magneetin lailla. Jää.

Harmaat "farkut" ovat myöskin korkeavyötäröiset, pillilahkeiset ja samasta ruotsalaisketjusta kotoisin. Vaatekaapistani on vuosikausien ajan löytynyt mustien perushousujen lisäksi myös vähintään ne yhdet harmaat, ja siksi nämäkin tuli hankittua. Jää.

Krakovan tuliaisena itselleni siniset revityt mutsifarkut. Bershka ei ollut aiemmin tuttu, ja jos en olisi ollut kävelystä väsynyt ja valmistautunut raahaamaan kotimaahan ainoastaan tietyn verran tuliaisia, olisin saattanut tehdä lisää ihania löytöjä. Pillilahkeiden nimeen vannovana arvelutti hankkia väljempiä ja suoralahkeisia housuja, mutta kääräisemällä lahkeet sain niistä oikein kivat. Jää.


Minulla ei ole varmaan ikinä ollut näin vähän farkkuja / "farkkuja" vaatekaapissani. Muutama vuosi sitten tästä läjästä olisi löytynyt lisäksi ainakin ne syksyllä tiensä päähän tulleet viininpunaiset, useita erisävyisiä harmaita housuja, revityt mustat farkut.. En vain ole saanut aikaiseksi hankkia uusia edellisten annettua periksi. Tulen toimeen näköjään vähemmälläkin ja saan luotua kivoja asukokonaisuuksia kapeammallakin skaalalla.

Jos jotain haluaisin kuitenkin lisätä valikoimaan, haluaisin ne mustat revityt farkut. On ollut joskus orpo olo ilman niitä - ne ovat olleet vuosikausia ns. tavaramerkkini, sillä olen melkein aina tuunannut ne itse. Lisäksi jotkut värikkäät olisi kiva saada, esimerkiksi niiden viininpunaisten perään itken varmaan loppuelämäni.


Sitten niitä rennompia pöksyjä:


Superjoustavat ruudulliset paperipussihousut ovat yksi uusimmista vaatekappaleista. Tilasin ne Jeans.fi:stä viime vuoden puolella, ja onnekkaasti viimeinen saatavilla oleva koko oli aivan täydellinen. Näiden kanssa tulee käytettyä vain tyköistyviä yläosia. Joskus kokeilin näitä nimittäin yli-ison t-paidan kanssa ja lopputulos näytti pyjama-asulta. Jää.

Beiget collegehousut ovat HenkkaMaukalta, ostin ne samasta rekistä josta Tomi osti itselleen myös uudet. Nämä ovat juurikin ne rennoimmat housut joissa voi hengata kotosalla koko viikonlopun mutta aivan hyvin myös kipaista lähikauppaan. Jää.


Minulla on joskus ollut collegehousut joka viikonpäivälle, mutta yksi kerrallaan ne ovat nukkaantuneet tai reikiintyneet, ja siirtyneet joko pelkiksi kotihousuiksi, salihousuiksi tai sitten työkäyttöön haalareiden alle. Ainakaan kollareita en koe tarvitsevani enempää, mutta yhdet väljemmät housut kesähelteille voisivat olla paikallaan, esimerkiksi pellavaiset.


Viimeisenä osiona leggingsit:


Päällimmäisimpänä poimitaan tästä läjästä kiiltävät pvc-leggingsit, jotka ovat kulkeneet mukana jo useamman vuoden. Ne ovat mukavat jalassa, eivät kuulla helposti läpi ja todellakin helpot pitää puhtaana jos lähtee festaroimaan tai istumaan iltaa. Jää.

Keskimmäisenä jo vuosikymmen sitten Cybershopista ostetut ohuet wetlook-leggingsit, joita olen tuunannut ruuvailemalla piikkiniittejä toiseen lahkeeseen. Näistä kuultaa läpi, joten näiden kanssa tulee käytettyä vain todella pitkää ja yli-isoa paitaa. Täydelliset kuumana kesäpäivänäkin, ihanan kevyet ja hengittävät. Alkavat vaan olla jo aika kuluneet vuosikausien käytöstä. Ehkä.

Alimmaisimpana löytyy uusimmat tekonahkaleggingsit, nämä tilasin myös Jeans.fi:stä samaan aikaan kuin nuo ruudulliset paperipussihousut. Hyvät jalassa, tarpeeksi jämäkät ja paksut ettei mikään kuulla läpi. Jää.


Käytän leggingsejä lopulta aika vähän, se menee vähän kausittain. Joskus kulutin useat tekonahkaleggingsit puhki peräjälkeen, sillä en muita housuja juuri pitänytkään. Yhdet osittain pitsikuvioiset olisi kiva saada vielä valikoimiin, harmittaa kun yhdet täydellisen ihanat kuluivat puhki ja samanlaisia ei ole tullut vielä vastaan. Ne eivät olleet niin "rajut" kuin tekonahkaleggingsit.


Vasta tämän postauksen myötä tajusin, kuinka järjettömiä määriä minulla on joskus ollut housuja vaatekaapissani. Useat mustat farkut, useat harmaat farkut, revittyjä, värikkäitä, kuviollisia - joka lähtöön yhdet housut oli ilmeisesti tavoitteeni. Vähempikin riittää ja ei ole tehnyt edes tiukkaa pärjätä!

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Pitäisi itsekin tehdä tällainen vaatekaapin selvitys projekti ja paneutua siihen! Itsellä löytyy housuja jos jonkin näköistä ja parit pökät on, jotka ei enää kovin mukavasti päälle mahdu 😄 Sitä vaan aina miettii, että ehkä ensi kesänä olen -10kg kevyempi 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee ihana fiilis kun käy läpi ja saa turhaa karsittua 💪🏻 ja sitten kun tarpeeksi on pistänyt menemään ylimääräistä niin voi hyvällä omatunnolla sitten hankkia jonkun mitä on kauemmin suunnitellut!

      Poista
  2. Sulla on kyllä hieno tavoite menossa! Kävin kanssa vähän housuja läpi, kun kirpparipöydän otin pitkästä aikaa. Yllätyin miten paljon housuja löytyikin, joita en enää käytä. Pesin ja silitin ne, joita ei pariin vuoteen ole jalkaan tullut vedettyä. Osa menikin kaupaksi ja loput taidan viedä vaatekeräykseen, sillä siisteillä housuilla saattaa joku vielä tehdä jotain.. Inventaarion olisin voinut jo aiemmin tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon on housuja tullut haalittua, kuin huomaamatta! Varsinkin monet samantyyliset on riesana joskus 😁 jos onnistuisi pysymään muutamissa kulmakivissä niin olisi hyvä!

      Poista
  3. Ai että, mustat revityt farkut ovat kyllä siistit! Miulla oli aikoinaan aina revityt farkut ja joku American Eagle- paita ennen kuin tyyli alkoi muuttua naisellisempaan suuntaan goottityylin myötä ja sitten siitä kehittyessä nykyiseen tyyliin. 🤗 Miulla ei kovin monia housuja löydy kaapista näin mekkoja ja hameita käyttävänä, lähinnä treeniin, moottoripyöräilyyn ja remonttiin taitaa olla housut.

    Hei muuten, ihan kuin Leeloolla olisi ollut tässä keväällä jotkut tekonahka/ wetlook/ normikangas legginssit pitsisillä yksityiskohdilla. 🤔 Muistelen nähneeni näitä jossain somepäivityksessä, kannattaa tsekata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut on ollu mulle aina luonnollisempi vaihtoehto, hameita niin harvoin uskaltaa käyttää 😢 uuuuu pitääpä tsekata, kiitos vinkkauksesta! 🤍

      Poista
  4. Olipa mainiota pohdintaa ja kivaa luettavaa! Mulla taitaa olla melkein ainoastaan mustia tavallisia puuvillaisia leggareita ja muutamat samaa mallia olevat farkut. Jotenkin housujen kanssa tuntuu vaikealta testata mitään uutta. Ollaan myös yhden ystävän kanssa naurettu, ettei mulla ole "aikuisten housuja" eli semmoisia siistimpiä pöksyjä ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos tykkäsit 🤗 lisää on luvassa, monta osaa tulossa koska koko kaappi pitäisi käydä läpi!

      Eikä, ihan samaa oon joskus miettinyt! Ne suoralahkeiset "bisnespöksyt" esimerkiksi uupuu! Olisivat kyllä monikäyttöiset, helppo stailata niin arkeen kuin juhlaan..

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡