Talvikynnet, kirjakatalogeja ja DIY-juttuja

Minulla on aina ollut paha tapa repiä kynsinauhojani kun olen stressaantunut. Parin viimeisen kuukauden aikana ne ovat saaneet taas kyytiä, kun ensin olimme yhtäkkiä ilman autoa ja sitten uudesta varastettiin katalysaattori ennen kuin kulkuneuvo ehti olla kuukauttakaan nimissäni. Hetken luulin, että polkupyöränikin on lähtenyt varastosta voron matkaan, mutta sitä oli onneksi vain siirretty. Olisihan se sekin mennyt tähän samaan konkurssiin.

Raadeltuja kynsinauhoja ei pelasta sievinkään manikyyri, joten joulunpunainen look pysyi tammikuulle. Nyt niiden oli kuitenkin korkea aika väistyä - tilalle saapuivat "talvikynnet", tummansiniset glitterillä. Sävyn nimi on Nice-ish, Avonin Gel Shine -sarjasta.

Olen käyttänyt vuosikymmenet suurimmaksi osin Avonin kynsilakkoja, mutta kuten moni muistaa, Avon Suomen toiminta lakkasi toissakeväänä. Pullo toisensa jälkeen siis putoaa pelistä pois, ja on aika etsiä uusi luottomerkki. Suosituksia otetaan siis vastaan!


Moni muukin laittoi ilmeisesti kirjaston varauksensa tauolle joulun alla, ja olenkin saanut pari viime vuoden lopulla aloittamaani kirjaa luettua rauhassa pois alta. Tomilta joululahjaksi saamani lukuvalo on ollut ahkerassa käytössä.

Osallistuin vuoden ensimmäiseen lukupiirikokoontumiseenkin. Hostimme oli järjestänyt meille mahtavat tarjoilut laskiaispullista lähtien. Seuraava kirjamme on Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna (1986). Moni tuntee Studio Ghiblin animaatioelokuvan, mutta kuinka moni tiesi että se perustuu kirjaan? Minä en ainakaan.

Selailin kevään kirjakatalogeja jo viime vuoden puolella. Eri kustantamoiden katalogit on kerätty muuten todella kätevästi mukavamedia.fi -sivustolle. Odotan kovasti muun muassa Ulla Onervan Karamellikatastrofia ja Jussi Seppäsen Suomirockin statisteja. Kannattaa tosiaan laittaa kiinnostavia kirjoja varaukseen jo hyvissä ajoin ennen julkaisua - ja varsinkin ennen kuin Helsingin Sanomat kirjoittaa arvostelun, sen jälkeen voi usein heittää toivonsa saada kirjan käsiinsä vielä saman vuoden puolella.


DIY-juttujakin sain edistettyä pitkästä aikaa. Olen yksi kerrallaan keräillyt yhteen läjään kaikki tuunausta odottelevat projektini. Laskennallisestihan kaikki ne on jo tehty, vaikka ne eivät ole realisoituneetkaan.
In Flames -paidasta lähti hihat veks. Se tuntui paluulta juurille, sillä suunnilleen puolet bändipaidoistani kokivat vuosikymmen takaperin saman kohtalon. Monista t-paidoistani on alkanut hihat kiristämään, kiitos hauis- ja olkapäätreenieni. Taidan suosia jatkossa tätä keinoa ainakin ennen kuin uusin koko paitavalikoimani. Muistatteko bandeau-trendin? Sellaisille olisi käyttöä taas.
Toinen vaate, jota suosin vuosia sitten, on wetlook-leggingsit. Yhdet vanhemmat yksilöt saivat uuden elämän. Inspiraatio tähän tuunaukseen lähti jo vuosia sitten, kun League of Legends -videopeliin julkaistiin K/DA POP/STARS -skinit.


En säästänyt leikattua osaa vaikka se ilmeisesti kuuluisi viralliseen asuun, kangas on niin liukasta ja helposti rullautuvaa. Pöksyt pääsevät käyttöön varmaan vasta lämpimillä keleillä, ja nämä voi pukea oikeastaan kummin päin vain - voin siis välttää toispuoleista rusketusta vaihtelemalla.

Musta neulepusero sai sen sijaan jäädä rauhaan. Selkeää visiota ei lopulta ollut, ja totesin olevan parempi myydä se ehjänä eteenpäin kuin rei'ittää ja kenties nakata kierrätykseen jos lopputulos ei miellyttänytkään.


Mitä te odotatte tältä vuodelta?

Saatat pitää myös näistä

Kommentit