LUETTU: Britney Spears: Nainen minussa (2023, Johnny Kniga)

Vihdoinkin sain tämän kirjan käsiini. Olin kirjaston varausjonossa sijalla 48. ja helmikuun alussa saapui odotettu tekstiviesti.


Olen kasvanut Britneyn musiikin kanssa, ja siksi halusin lukea tämän kirjankin. Kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani sain syntymäpäivälahjaksi Britneyn elokuvadebyytin Crossroadsin VHS:nä ja myöhemmin kinusin itselleni kokoelma-albumin. Mun yksinajelun car-a-oke -bravuureihin kuuluu muun muassa Baby One More Time, Oops.. I Did It Again ja Everytime


Britney joutui niin nuorena melkoiseen pyöritykseen, että ei ihme jos mielenterveys alkoi heittää. Raha ja maine ei lohduta jos et voi luottaa ympärilläsi oleviin ihmisiin, koska on niin paljon hyväksikäyttäjiä. Aina on joku vaatimassa osaansa sinulta. Joudut selittelemään tekemisiäsi ja sanomisiasi, varsinkin naisihmisenä. Kaunis ja lahjakas, mahdoton yhdistelmä?


Britney kertoo kirjassa siitä, kuinka häntä uran alkuaikoina moitittiin lasten ja nuorten turmelemisesta esiintyessään lavalla ja lehtien kansikuvissa niukoissa asuissa. Hänet pakotettiin katsomaan tallenteelta vaivaantuneena ihmisten kritisointia. Hän sai lisäksi sheimausta erostaan toisen menestyneen pop-tähden, Justin Timberlaken kanssa. Britney sai pettävän sutturan leiman otsaansa samalla kun "Amerikan kultapoikaa" säälittiin ja tsempattiin, vaikka pettämistä oli tapahtunut molemmin puolin.


"..my weakness caused you pain
and this song's my sorry"
- Everytime

Eniten kohua aiheuttanut aihe kirjasta oli kuitenkin Britneyn kokema kotioloissa tehty abortti, kun hän vielä seurusteli Timberlaken kanssa. Tämä ei kertomuksen mukaan halunnut vielä perheenisäksi, joten rakastunut nuori nainen suostui raskauden keskeytykseen. Kytkös Britneyn yhteen voimakkaimmista biiseistä, Everytime, avautui yleisölle musiikkivideoineen aivan uudella tavalla - oliko se omistettu menetetylle rakkaudelle vai kenties abortoidulle lapselleen.

Liian moni nainen joutuu pelkäämään leimaantumista tai jopa henkensä edestä jos avaa suunsa väärästä aiheesta. Britney joutui pitämään niin paljon traumoja sisällään, kerryttäen niitä vuosia vuodelta. Hän olisi tarvinnut apua ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Omat vanhemmat hylkäsivät hänet heikolla hetkellä ja käyttivät vain hyväksi.


"Kuten aina, nuo miehet jahtasivat minua ja odottivat, että teen jotain mitä he voisivat kuvata. Niimpä annoin heille sinä iltana hieman materiaalia. Menin kampaamoon ja ajatin pääni kaljuksi." (s.146)


Se miten Britneytä kohdeltiin hänen välikohtaustensa jälkeen, muistutti vanhoista mielisairaaladokumenteista. Miehillä oli oikeus sulkea perheensä tyttöjä ja naisia ja vaikka aviopuolisonsa laitokseen lääkittäväksi ja paikalleen pidettäväksi. Britneyn elämää kontrolloitiin ruokavaliosta lähtien. Hän joutui lopulta viettämään 13 vuotta oman isänsä holhouksen alaisena, jossa häntä ei nähty kuin loputtomana rahavirtana esiintyen väkinäisesti ja ilman pyydettyjä ohjelmiston muutoksia. Omat perheenjäsenet, vanhemmat ja pikkusisko, vain pumppasivat Britneyn avulla rahaa tileilleen ja hyödyttivät samalla myös monia perheen ulkopuolisiakin verenimijöitä.




Ei siis ihme että Britney puhuu omista lapsistaan niin pehmeään ja suojelevaan sävyyn; hän ei halua että he kokisivat ikinä mitään vastaavaa. Juuri lapsien huoltajuuden menettäminen ja epätietoisuudessa seuraavasta tapaamisesta pitäminen ajoi häntä syvemmälle kuiluun, mikä on todellakin ymmärrettävää. Lopulta se antoi hänelle voimaa taistella oman vapautensa puolesta.

Tämä kirja on surullinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun ihmistä revitään kappaleiksi tarpeeksi.

Saatat tykätä myös näistä

Kommentit

  1. Tämä kirja on varmaankin ihan mielenkiintoista luettavaa minulle joka lukee todella vähän mitään .... !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kevyesti kirjoitettu, "tarina" eteni jatkuvasti, joten se voisi olla harvemmin lukevallekin oikein hyvä teos luettavaksi :) kappalejakoja oli tiuhaan tahtiin, ja uudet luvut jaottelivat aikakausia ja suuria tapahtumia. Suosittelen tutustumaan!

      Poista
  2. Täytyykin ottaa tämä seuraavaksi kuunteluun ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisi muuten toimia tosi hyvin äänikirjana! Kertomus elämäntapahtumista kuitenkin menee eteenpäin kokoajan.

      Poista
  3. Kuuntelin kanssa tämän kirjan, omaelämäkerroissa on sitä jotain. Aikamoinen ryöpytys ollut nuorella naisella aikanaan. Mielenterveys harvalla säilyisi kunnossa. Lapsitähteys ja muiden rahanhimo on huono vai sanotaanko suoraan, että vaarallinen yhdistelmä. Ollut aika monen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänkerrat ovat kiinnostavia, sekä viihteen nimissä että historiallisesta aspektista tutkivana. Britneyn lähes koko uran nähneenä oli mielenkiintoista tietää lisää taustoista - itse näki vain isot uutisotsikot ja ihmisten säälimättömän hyökkäyksen. Oli jo aika, että hän pääsee ääneen itseään koskevista asioista!

      Poista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♡