TA24 - töissä Suomen suurimmalla työmaalla

30 yötä putkeen ilman vapaapäiviä, 12h vuorossa, nyt se omalta osaltani taputeltu.

TA24 on Nesteen Porvoon jalostamon suurhuoltoseisakki. TA tulee sanoista TurnAround, vapaasti suomennettuna "täyskäännös", eli suuremman mittakaavan pysäytys ja uudelleenkäynnistys. Alueella muun muassa puhdistettiin linjoja, uusittiin putkia, tehtiin muutostöitä. Lisätietoa TA24:n omalta sivustolta sekä Helsingin Sanomien artikkelista (19.4.2024).

Lähdin siis jälleen kerran palovahtihommiin (aiempi reissuni löytyy täältä) ja tällä kertaa oli pidempi työrupeama tiedossa: ainakin neljä viikkoa yhtä soittoa. Henkisesti oli todellakin varauduttava jotta jaksaa kunnialla loppuun asti.

Olin valmistautunut pitkään työrupeamaan bloginkin osalta. Kirjoittelin näppäimistö sauhuten talteen julkaisuvalmiita postauksia joita tiputtelin silloin tällöin aivan kuten normaalisti. En tykkää ilmoitella kuin pienelle lähipiirille korkeintaan jos olen kauemmin poissa kotoa, sillä koskaan ei voi tietää mitä joku tiedoillaan saattaa tehdä. Kuvailu jäi aivan nollille työn takia muutamia puhelinräpsyjä lukuunottamatta. En halunnut kuskata kameraa tai läppäriä mukana. Puhelimella pystyin julkaisemaan postauksia ja tekemään pikkumuutoksia ihan riittävästi.

Kun on niin kiinni töissä, ei voi "siviilielämässä" olla stressitekijöitä. Nukuin välillä huonommin kun aloin oireilla flunssan kanssa ja en päässytkään käymään kotona niin usein kuin olin suunnitellut. Tomikin kävi reissun päällä sillä aikaa kun olin poissa, joten jälleennäkeminen venyi lopulta. Onneksi tällä kertaa autoni ei tehnyt tenää missään vaiheessa!

Lähdin matkaan maanantaina 15.huhtikuuta, minun piti käydä hakemassa kuvallinen kulkulupakorttini toimistolta ja sen jälkeen etsiytyä majoituspaikkaani, jonka olin saanut vuokratyöfirman kautta. Työskentelisin yövuorossa klo 19-7 joten unirytmin kääntäminen päälaelleen pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Vasta tiistai-iltana olisi ensimmäinen vuoroni, joten ehdin hengailla majapaikassani katsoen telkkaria ja torkkuen. En jaksanut innostua Porvoon nähtävyyksistä, mikä kadutti myöhemmin sillä lopulta ei vain ollut aikaa. Vanha kaupunki pitää kiertää vielä joskus ilman kiireen tuntua!

Ensimmäinen vuoro sujui kivuttomasti, meitä oli vain kolme plus työnjohtaja. Juteltuani muiden kanssa selvisi että he asuvat samassa majoituspaikassa ja voisimme kulkea kimppakyydillä jakaen bensakuluja. Myöhemmin samaan kyytiin liittyi vielä kaksi lisää, joten siirtyminen majapaikasta pukukopille terminaaliin tuntui puoli-ilmaiselta koska olin varautunut kustantamaan kaiken omasta pussista.

Rutiini valvoa yöt lähti käyntiin pikkuhiljaa, ja koska olen aina ollut vähän yöpöllö, ei päivisin nukkuminen ollut uutta. Nyt sain tehdä sitä ihan luvan kanssa. Tärkeintä olikin, että suoraan töiden jälkeen nukkumaan - "aamupala" naamaan ja suihkuun, sitten pää tyynyyn että varmasti ehtii saada tarpeeksi unta.

Työvuorot olivat vaihtelevia - joskus aika kävi pitkäksi, joskus aamu koitti ennen kuin ehti kunnolla asettuakaan. Auringon noustessa horisontista tiedettiin taas yhden vuoron olevan ohi ja oli aika siirtyä bussikyydityksellä terminaalin kautta takaisin majapaikkaan. Hyvin rutiininomaista edestakaisin kulkemista, "hihnalla" oli aivan täydellinen ilmaisu työtovereideni suusta.

Alueella oli tietenkin huomattavasti vähemmän väkeä yöllä kuin päiväsaikaan. Meininki oli muutenkin ehkä aavistuksen rennompaa, päivällä ei kuulemma koko tuotantolinjan alueen kattavaa radiopuhelinkanavaa kannattanut käyttää ihan pikkuasioiden hoitamiseen. Kuuntelimme välillä niin pitsatilausten etenemistä kuin huutelimme toistemme olinpaikkoja. Yön pimetessä oli hauska katsella "kaupungin valoja" kerroksista.

Kuten moni uutisvirrasta huomasi, takatalvi iski pariinkiin otteeseen myös Porvoon seudulle. Onneksi olin ollut laiska vaihtamaan talvirenkaita pois, ei tarvinnut jännittää täyden autolastin kanssa moottoritielle siirtymistä. Kylmemmät yöt muutenkin toivat pientä lisähaastetta työhön, sillä ulkoilmassa tuli seisoskeltua suurimmaksi osaksi aikaa.

Kylmyys ja tiiviisti samassa tilassa oleminen aiheutti työporukallemme kunnon flunssakierteen. Joku oli pikkunuhassa jo saapuessaan ensimmäiseen vuoroonsa, ja lopulta itse en edes erottanut olenko kipeänä vai terveenä, ja onko joku uusi tauti ottanut vallan vai pyöriikö edelleen sama levy. Huhuja muiden tuotantolinjojen tautitilanteista - kaikkea flunssa-aallosta koronaan - alkoi tippua pikkuhiljaa, ja lopulta tuli maskipakko. Tuli käytettyä bussissa ja ruokajonossa kiltisti, mutta aika moni totaalikieltäytyi tai yksinkertaisesti jätti välittämättä. Pakollisia testikierroksia ei sentään alettu järjestää, sillä se olisi varmaan ollut oma shownsa saada sitten projekti pysymään aikataulussa jos osa porukasta joudutaan asettamaan karanteeniin.

Suurin kiitos onnistuneesta työreissusta kuuluu kyllä ihan huippujengillemme! Työporukkamme oli aivan mahtava, viisitoista henkeä ja työnjohtaja. Kaikkien kanssa tuli toimeen, ja muutaman kanssa käytiin syvällisiäkin keskusteluja kun aikaa oli joskus kulutettavaksi asti. Jään kyllä kaipaamaan meininkiä, puhallettiin niin hyvin yhteen hiileen. Yhdessä jaksettiin pitkiä öitä.

Olin jo tottunut asustelemaan täysin yksin majapaikassani, kunnes kolleegani muutti siihen kanssani. Naureskelimme että jaamme työn, työmatkan, majapaikan ja etunimenkin! Aina kääntyi taukotilassa kaksi päätä jos huhuiltiin Taijaa. Oli ensimmäinen kerta ikinä kun minulla on kaima samassa paikassa.

Palasin kotiin eilen aamulla eli 17.toukokuuta, suoraan töistä. Olin ennen lähtöä pakannut suurimman osan tavaroistani, ja ne täytyi vain nostella auton kyytiin. Keitimme vielä lähtökahvit ja heitin toisen kolleegan keskustan suunnalle. Olemme kovasti suunnitelleet työporukan miittiä kunhan projekti on ohi, mutta puolet porukasta on edelleen flunssassa tai vasta toipumassa siitä.

Nämä keikat vaativatkin jälkikäteen palautumista. Nytkin taistelen itsekin pitkittynyttä flunssaa vastaan - lepo jäi niin vähälle, että missään välissä ei ehtinyt kunnolla parantua. Paljon olisi tekemistä kotona, mutta nyt täytyy ottaa vaan rennosti ja ottaa kiinni sarjat ja Youtube-kanavat mitä ei ole ehtinyt katsomaan. Yle Areenaan ilmestyi muun muassa Aupairien uusin kausi, jes!

Kirjoittelin koko työrupeaman verran päiväkirjaa jonne listasin asioita työmaalta, ajatuksia sieltä täältä, mikä vaivaa ja stressaa ja mitä voisin tehdä tulevaisuudessa. Raapusteluni herätti tietenkin mielenkiintoa ja kysymyksiä, ja niistä sain hyviä ideoita. Julkaiseminen jossain? Sellaisenaan tai osittain fiktiivinen tarina?

Aihealue on varmaan aika tuntematon monille ja siksi kirja ei välttämättä herätä juuri kiinnostusta. Toisaalta sillä voidaan herättää uteliaisuutta ja saada alalle uusia tekijöitä. Ala ja työtehtävä, jota ei välttämättä arvosteta mutta joka on aivan äärettömän tärkeä. Jos palovahti puuttuu ja tehdas palaa, on myöhäistä itkeä. Vaikka minulla on monia ammatteja takataskussa, on silti hauskaa aina tutustua uusiin työmaihin palo- ja luukkuvahdin silmin.

Oletko sinä kuullut palo- tai luukkuvahdin työstä aiemmin? Oletko työskennellyt suuren mittakaavan työmaalla?

Saatat tykätä myös näistä