"You wouldn't get it"
Supersankarit ja arkkivihollistensa seikkailut eivät ole oikein koskaan yltäneet korkealle suosikkilistoillani. Satunnaisesti olen tarttunut niihin, kuten esimerkiksi hiljattain kävimme katsomassa Deadpool & Wolverine (2024) -elokuvan. Jokeri oli kuitenkin entuudesta tuttu hahmo, sillä Christian Balen tähdittämän Batman -trilogian olen katsonut parikin kertaa, ja kukapa ei tykkäisi Heath Ledgerin uskomattomasta roolisuorituksesta Jokerina Yön ritarissa (2008).
Viisi vuotta sitten ilmestynyt Joker (2019) oli menestys ja ilmiö, ja luonnollisesti siitä vaikuttuneet jäivät odottamaan jatko-osaa. Itseltäni on se elokuva jäänyt vielä välistä, mutta kiinnostuin tästä elokuvasta jo trailerin perusteella niin kovasti, että päätin lähteä katsastamaan sen ennen kuin edes tartun edelliseen. Lisää kiinnostusta herätti se, että tämä on samalla myös musikaali! Niistäkin olen alkanut pitämään viime vuosina.
Ohjaaja Todd Phillips
Tuottaja Todd Phillips, Emma Tillinger Koskoff, Joseph Garner
Käsikirjoittaja Scott Silver, Todd Phillips
Musiikki Hildur Guðnadóttir
Pääosissa Joaquin Phoenix, Stefani Germanotta, Brendan Gleeson, Catherine Keener
Elokuva on melankolinen tarina monta ihmistä murhanneesta Arthur Fleckistä. Hänet on heitetty vankilaan odottelemaan mielentilatutkimuksia ja oikeudenkäyntiä. Vankien kohtelu muurien sisäpuolella ei ole aina inhimillistä, ja päähenkilön vanhat traumat nousevat yhä uudelleen pintaan. Hänen asianajajansa koittaa saada Fleckille vakaviin mielenterveysongelmiin vetoavaa lausuntoa, jotta Fleck välttäisi mahdollisen kuolemantuomion. Elokuvan keskeinen kysymys kuuluukin, onko hän Arthur Fleck vai Jokeri? Ovatko he sama henkilö? Kuka murhasi kaikki ne ihmiset?
Joaquin Phoenix on aivan ilmiömäinen roolissaan. Erityisesti kohtaukset, joissa hän nauraa hervottomasti ovat pelottavan aitoja - voi olla varma että täysin oikea mies on valittu tähän rooliin. Vastaparina hänellä on kaikille tuttu, arvaamaton Harley Quinn rinnallaan:
Elokuvan otsikon "folie à deux" on ranskaa ja tarkoittaa sanakirjamääritelmän mukaan "mielisairautta, jonka kaksi läheisessä suhteessa olevaa ihmistä jakavat", mikä kuvaa täydellisesti tätä parivaljakkoa. He tutustuvat suljettujen seinien sisällä, ja hullaantuvat toisistaan. Harley Quinn tukee rakastettuaan läpi oikeudenkäyntien, ja lehdistökin kiinnostuu heidän tarinastaan.
Harley Quinnin roolissa vaikuttava Stefani Germanotta, kenties tunnetumpi artistinimeltään Lady Gaga, olisi mielestäni ansainnut huomattavasti enemmän ruutuaikaa ja erityisesti musiikkiesityksiin. Olisin suonut hänelle vähintään sen yhden kunnon sooloesiintymisen, sillä hän on upea ja monipuolinen artisti joka ansaitsisi koko lavan ja hallin peräseiniä myöten eikä vain puolikasta spottivaloa. Tällainen mahtava voimavara jäi nyt käyttämättä, ja harmittaahan se.
Harley Quinnin puvustus saa minulta suitsutusta, olisi aineksia vielä tämän vuoden Halloween-hitiksi. Erityisesti tämä ruutukuviolle pyhitetty asu tekee kunniaa sarjakuvien aivan originaalille Harley Quinn -hahmolle.
Ennen kuin kävin katsomassa elokuvaa, ehdin lukea monta suorastaan tyrmäävää arvostelua. Jatko-osaan ja sen juonenkäänteisiin, erityisesti loppuun, oltiin pettyneitä, ja ihmeteltiin miksi tästä piti tehdä kaiken lisäksi musikaali. Kuten aivan alkumetreillä mainitsin, en ole nähnyt aiempaa Joker (2019) -elokuvaa, mutta pystyin silti saamaan kiinni tästä. Eli täysin irrotettuna ainakin toimi!
Kokonaisuutena elokuva on mielestäni upea teos. Se on synkkä, mutta niin on sen sanomakin. Pieniin yksityiskohtiin ja kamerakulmiin on kiinnitetty huomiota. Pääroolit ovat osuneet aivan oikeisiin osoitteisiin, heidän kemiansa toimi. En tyrmää musikaalipuoltakaan aivan täysin. Muutama osuus jätti kyllä kylmäksi, muutaman turhan ja lähinnä vaivaannuttavan kuiskintakohtauksen olisi voinut jättää pois. Olisin kaivannut paljon enemmän voimaa, sellaista että menee iho kananlihalle sekä elokuvateatterin penkissä että joka kerta kun sen kuulee ajomatkalla Spotifysta myöhemmin.
★★★★☆
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡