"Miten saattoikin olla niin, että tuttuihin kasvoihin oli istutettu vieraat silmät - -" (s. 152)
Nyt olisi tarjolla mielenkiintoinen, mutta samalla hyvin surullinen luku Suomen historiaa: isoviha. Se oli venäläismiehityksen aikaa; ruotsalaiset eivät saaneet pidettyä tunkeilijoita poissa mailtaan eivätkä turvattua kansalaisiaan. Varakkaammat lähtivät Ruotsin puolelle pakoon väkivaltaisuuksia, ja tavallinen kansa jäi oman onnensa ja nokkeluutensa varaan.
Osallistuin kirjan julkkareihinkin joista kirjoitin täällä. Kiersimme kirjan tapahtumapaikoilla, ja koska en ollut vielä kirjaan päässyt tarttumaan, olin oikein hyvin evästetty matkalle vuosisatojen taakse.
Kirja alkaa vuodesta 1715. Oulusta pohjoiseen sijaitsevassa Iissä Valpuri ja hänen veljensä Hannes ja Matti joutuvat pakenemaan kodistaan kasakoita. Kaikkialla pelätään mitä nuo raakalaismaiset vainolaiset tekevät löytämilleen ihmisille. Kylään sinnikkäästi jääneeltä nimismieheltä on viety aiemmin kolme poikaa, ja huhu kiertää että yksi heistä olisi nyt palannut takaisin seudulle venäläisten mukana.
Kirjan rakenne oli kuin viimeisen päälle hiottu voimakas sinfonia. Välillä paetaan läpi karujen maisemien Valpurin rinnalla, välillä muistellaan mukavia menneitä kuten jännittävää kauppamatkaa suureen ja kiehtovaan Ouluun. Vaivattomasti parrasvalo siirtyy välillä aivan toisenlaiseen näkökulmaan, raahustamaan kohti kotikylää vainolaisten renkinä, kohtaamaan silmästä silmään oman henkiriepunsa säästämisen vuoksi pettämänsä naapurit ja perheenjäsenet. Jännitys nousee ja sydän tykyttää, välillä saadaan hieman hengähtää, mutta kuolemanpelko on aina läsnä.
"Toisaalta otsokin olisi helpotus. Se pakenisi tai jos sille päälle sattuisi söisi. Mutta se ei kiduttaisi eikä polttaisi, ei kiskoisi hametta korviin ja häpäisisi." (s. 131)
Mies vai karhu, kumman kohtaisi mieluummin metsäpolulla - siinäpä on ollut viime vuosina yksi polttavimmista kysymyksistä. Kirjailija ujutti tämän ikiaikaisen teeman kirjan sivuille.
Valitettavasti vieraan vallan tunkeilijoita joutuu monessakin maailmankolkassa edelleenkin pelkäämään. Kirja on siis surullisella tavalla hyvin ajankohtainen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡