Pieni matkailuvirkailija minussa rakastaa aina luoda "matkapaketteja" ihan vain omaksi ja läheisten iloksi. Tällä kertaa suuntasimme äitini kanssa Helsinkiin ja sieltä Porvoon kautta tänne Kouvolaan. Olin pakahtua onnesta kun saimme aikataulut lyötyä lukkoon - miten ihanaa onkaan suunnitella ja toteuttaa tällaisia minireissuja!
Heräsimme seuraavana aamuna kukon kiekumiseen ja aasien hirnuntaan. Aurinko pilkisteli jo katon raoista ja oven pielistä. Peiton alla oli ihanan lämmin ja en olisi millään halunnut nousta ylös aamun viileyteen.
Jo viime syksynä Ateneumin jättimäisessä Edelfelt-näyttelyssä haaveilimme pääsevämme vielä joskus taiteilijan ateljeelle käymään. Lähdimmekin innosta puhkuen aamupalan jälkeen ajamaan kohti Haikkoa.
Kun koitat ottaa taiteellista kuvaa mutta ei vaan onnistu. Runebergin kotimuseon pihassa kasvoi upeita omenapuita, jotka notkuivat hedelmiä. Niitä sai poimiakin muutaman, ja mehän otimme jotta äiti saisi niistä siemenet talteen.
Tämä tarina vaati kaksi erillistä kuvaa. Niiden ottamisen välissä ei ole kuin muutama kymmenen sekuntia.
Olen kirjoitellutkin jo monta postausta liittyen vierailukohteisiimme; tutustu tähänastisiin seikkailuihimme näissä postauksissa:
Reissuilla kuitenkin aina sattuu ja tapahtuu, ja moni asia unohtuu jos niitä ei kirjoita ylös. Näistä postauksista olisi tullut yhtä pitkä kuin Ii-joki -sarjasta jos olisin alkanut selostamaan kaikki käänteet kautta rantain. Kokosinkin muutamia mieleenpainuvia tilanteita ja kuvia tähän erilliseen postaukseen!
Reissumme starttasi minun osaltani sillä, että lähdin ajamaan kohti Helsinkiä. Tarkoituksenani oli jättää auto kauppakeskus Redin parkkihalliin, hypätä metroon ja mennä äitiä vastaan päärautatieasemalle. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sain monta mutkaa matkaani.
Ensimmäinen seinä tuli vastaan kun polttoaineluukun avaamisen tarvittava vaijeri oli sanonut sopimuksensa irti. Ajelin takaisin kotiin ja Tomi sai onneksi peräkontin kautta luukun auki. Pääsin tankkaamaan - pistin kerralla täyteen - ja matka jatkui.
Toinen matkaani hankaloittava seikka selvisi pian isommalle tielle päästyäni - edellisenä päivänä ostamani aux-piuha oli aivan susi ja pätki sekä navigaattoria että Spotifyta. Meinasin viskata sen ikkunasta monta kertaa matkan aikana ja viimeisen temppunsa - lakkasi toimimasta kokonaan - se teki muutamaa korttelia ennen Redille pääsyä, ja jouduin pärjäämään suuntavaistolla ja tuurilla löytääkseni edes jonkun reitin parkkihalliin.
Metromatkani Kalasatamasta katkesikin Helsingin yliopistolle, sillä remontin vuoksi Rautatientorin asema oli poissa käytöstä. Katutasolle päästyäni lähdin seuraamaan ihmismassaa ja kylttejä toivoen pääseväni helposti seuraavan kulkuvälineen kyytiin. Pian huomasin saapuneeni Rautatientorille eli juuri sinne minne pitikin. Tämä pöndesankari oli luullut olevansa vielä kaukana määränpäästä, koska Oulussakin yliopisto sijaitsee aivan kuusessa keskustasta katsottuna.
Laitoin Tomille ja perheeni Whatapp-ryhmään tämän selfien saatetekstillä "my homie Aleksis" merkkinä siitä, että selvisin perille kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
kuvan otti Miida Sammale @miidasammale
Järnefelt-näyttelyn jälkeen lähdimme hakemaan autoani ja otimme suunnaksi Kaapelitehtaan. Äidin ystävällä oli siellä taideteoksia näyttelyssä, ja lähdimmekin parkkihallista noustuamme ajamaan läpi Helsingin keskustan - ja kyllä, reittihän kulki niin keskeltä ydintä kuin vain mahdollista. Minä ajoin ja äiti navigoi tulkiten karttaa niin, että minun ei tarvinnut stressata olenko varmasti oikealla kaistalla seuraavaa käännöstä ajatellen. Tuli kuitenkin puristettua rattia tavallista enemmän. Matka ei ollut pitkä, mutta se tuntui kestävän ikuisuuden kaikkine miljoonine mutkineen ja liikennevaloineen.
Pääsimme viimein parkkiruutuun ja lähdin ihmettelemään maksupolitiikkaa. Kello oli jo yli kuuden ja näyttely auki seitsemään asti, joten kovin kauaksi aikaa ei tarvinnut ottaa parkkiaikaa. Käteistä minulla ei ollut, ja huomasin että minullahan on joku noista sovelluksista valmiiksi ladattuna. Kohta äiti huutelee auton luota jotain ja viittilöi luokseen. Jätän parkkisovellukset odottamaan ja kipitän takaisin. "Tiiäkkö mitä, se näyttely meni jo kiinni". Olimme katsoneet aukioloajan väärin, sillä näyttelyn avajaiset olivat seitsemään asti, mutta sen jälkeen aina kuuteen.
Äitiä harmitti tämä mokailu, ja hän oli tyytyväinen ettei ollut etukäteen mainostanut ystävälleen käyvänsä näyttelyssä. Tulimme siihen tulokseen, että tämä tarina saattaa olla jopa viihdyttävämpi. Ajatushan oli tärkein!
kuvan otti Miida Sammale @miidasammale
Äiti halusi ostaa minulle Ateneumin museokaupasta sateenvarjon, ja ainoa oikea valinta kuvioinniksi oli tietenkin tämä Edelfeltin Lumpeita (1896).
Sateenvarjo pääsi heti käyttöön kun kiertelimme majapaikkamme Tukkilan tilan pihamailla. Vettä pelkäävänä uskaltauduin jopa laiturin päähän, koska halusin saada kuvia kun vesipisarat rikkovat joen pintaa. Kaikkea sitä on valmis tekemään saadakseen valokuvia!
Avasimme aitan oven ja tällainen näky odotti siellä - aasit kiltisti rivissä aamupalalla. Tämän vuoksi otimme juuri tämän majapaikan!
Saavuttuamme paikalle siellä oli jo täysi tohina käynnissä - monta autoa parkkipaikalla ja olipahan linja-autollinenkin saapunut vierailulle.
Väkimäärää tuli ihmettelemään myös peura, jonka kanssa pidimme muutaman sekunnin tuijotuskilpailun ennen kuin se katosi takaisin metsään. Olisikohan se ollut itse taiteilija?
Olimme laskeutumassa Näsinmäeltä kohti parkkipaikkaa kun huomasimme että näköalapaikalle viritellään sateenkaari/progress-lippua. Heillä oli oma kuvaajakin mukanaan, ja meitä kiinnosti mitä varten he ottavat kuvia ja onko tämä osa jonkun tapahtuman mainosta.
Lähdimme seuraamaan polkua kohtia portaikkoa mutta matkamme katkaisi pieni vastaantulija - saalista suussaan kantava kissa. Se pysähtyi istumaan polun laitaan ja maukui meille niin äkäiseen sävyyn että emme uskaltaneet edetä. Saalis koitti käyttää vielä viimeistäkin tilaisuutta hyväkseen ja ottaa jalat alle, mutta peto oli nopeampi. Käännyimme takaisin huvittuneina tilanteen koomisuudesta ja jätimme kissan nauttimaan rauhassa ateriaansa. Koskaan ei kannata haastaa oranssia kissaa.
Verlan museoalueeseen tutustuessa vanhaan tehtaan tiloihin pääsee vain oppaan johdolla. Jos halusi ottaa valokuvia kohteesta, täytyi olla nopea ja oppaamme selostaessa skannasinkin katseellani tiloja aina valmiiksi.
Mustilan Arboretumilla vieraillessa halusin tietenkin upouusista, Vanhan Porvoon kauppakadun eräästä sievästä putiikista löytämistäni ruusupöksyistä kuvia upean vehreyden keskellä.
Tämä kyltti oli yksi niistä, mistä vain oli pakko saada kuva muistoksi. Pitää nimittäin muistaa vain kolme asiaa, joita ei saa säilyttää moottorien jalustoilla: tarpeet, Tomia ja esineitä. Osoittelin tietenkin Tomille tätä kylttiä kuin viisivuotias.
kuvan otti Miida Sammale @miidasammale
Istahdin aukilevitetyn esitelehtisen päälle ja hermostuneena koitin olla asiallisesti kuvassa. Ei sitten millään osaa olla luonteva, mieluiten ei olisi ollenkaan tuolla puolella linssiä. Lopuksi äiti käski ottaa jonkun kunnon poseerauksen, koska yleensä ne ovat lopulta niitä parhaimpia kuvia. Äitiä kannattaa uskoa!
Onko sinulla reissukuvia tai muita muistoja jotka olivat yllättävästä tai hauskasta tilanteesta?
Nämä on ihan parhaita postauksia, harvoin kaikki menee ihan nappiin ^__^
VastaaPoistaParemmin reissuista mieleen jääkin aina ne epäonnistumiset ja yllättävät käänteet :D
PoistaHuippu tuo vika kuva siusta! 🤗 Reissuista just nuo yllätykset ja epäonnistumiset jäävät mieleen, niistä saa hauskoja tarinoita sit myöhemmin. Tosin sillä hetkellä ei varmasti ole naurattanut, mut sen jälkeen sit. 😅
VastaaPoistaKiitos <3 niimpä, kyllä ne jälkikäteen sitten muuttuu hauskoiksi tarinoiksi! Kaikenlaista voi sattua kotikadullakin, pääasia ettei ota elämän yllättäviä juonenkäänteitä liian vakavasti :D
Poista